Hukkavuoren luontopolku Ruokolahdella

Päivämäärä: 12.5.2020
Luontopolkumiehen reittinumero: 126
Reitin pituus: 9,6 km (pisin reitti)
Kohokohdat: Hauskat ja sympaattiset kyltit, erämaaluonto, maisemat Hukkavuorelta.
Parkkipaikka: Särkilahdentie 2999, tilaa ainakin kymmenelle autolle.
Opasteet/kyltit: Niitä riittää! Varmasti noin 500 kylttiä ja opastetta.
Varusteet/jalkineet: Pitkä ja melko vaativa reitti, joten hyväpohjaiset jalkineet plussaa. Suokävelyäkin on, joten vedenpitävät jalkineet saattaa olla oikea vaihtoehto. Polku on myös paikoin melko kapea ja vähän kävelty, joten pitkät lahkeetkin tarpeen kesällä.

Päätin viettää yhden toukokuisen päivän Ruokolahden ja Imatran poluilla. Hukkavuoren luontopolku Ruokolahdella oli ollut jo pitkään to do-listalla, joten ajelin sinne aamulla. Yöllä oli ollut räntäsadetta ja paikoin tienoo oli melko luminenkin, mutta onneksi Ruokolahdella oli aivan kuivaa ja aurinkokin paisteli, kun puolen kymmenen maissa saavuin parkkipaikalle. 

Hukkavuoren luontopolku on tällä tilalla asuneen (ja asuvan?) Matti Päivisen suunnittelema ja toteuttama - ja luonnolliseti parkkipaikkakin on talon pihapiirissä. Se on kuitenkin selkeästi aidattu ja erotettu alue, ihan pihalle ei tarvitse ajella. Heti parkkipaikalla huomiota herättää erilaisten kylttien ja esineiden määrä. On pokasahaa, halkoja, ropsipinoa ja kymmenkunta erilaista käsin kirjoitettua kylttiä. Jo tässä vaiheessa on pakko sanoa, että tästä tulee varmasti pisin kirjoittamani blogiteksti ja ajattelin laittaa vielä loppuun suuren kokoelman eri kylttien kuvia. Niitä riittää! Valmistaudu kahlaamaan tekstiä ja kuvia läpi, nyt lähdetään!


Parkkipaikalta lähtee polkuja kahteen suuntaan. Valitsin pisimmän kymmenen kilometrin lenkin. Se lähtee Särkilahdentien suuntaisesti etelään. Ensimmäiset metrit kuljetaan melko leveää metsätietä, joka kääntyy sadan metrin jälkeen kohti länttä. 

Katsoin jo kaukaa, että muutaman sadan metrin päässä on autoja parkissa. Mietin, että ehkäpä osa reitin kävelijöistä tietää toisen parkkipaikan, mutta ei - sehän olikin autokokoelma, liekö herra Päivisen vanhoja autoja. 

Autojen kohdalla siirrytään sitten kapeammalle polulle. Heti alkumatkasta kiinnitin huomiota punaisten reittikylttien suureen määrään. Polku ei välttämättä täällä ole kovin leveä, mutta reittikylttejä on todella paljon eikä eksymisen vaaraa ole missään kohdassa. Kylttejä on niin paljon, että aloin jo laskea niiden määrää - jos jokaisella sadalla metrillä on vaikkapa viisi kylttiä, niin sehän tekee viisikymmentä jokaiselle kilometrille eli viisisataa tälle kymmenen kilometrin lenkille!


Polku tekee 90 asteen käännöksen kohti pohjoista. Noin 800 metrin kohdalla on pieni suo-osuus. Polku kulkee suopursujen välissä. Täällä polku oli melko kapea ja vähän kävelty - lähtisikö aika moni suoraan kohti Hukkavuorta ja jättäisi tämän alun lenkin väliin. Saappaat ja retkeilyhousut olivat tarpeen, muuten kostea aamu olisi kastellut kengät, sukat ja lahkeet.


Heti suon jälkeen tulee vastaan kyltti erikoisesta kuusesta. Näitä mukavia ja kotikutoisia kylttejä on paljon matkan varrella. 


Reitti kääntyy taas 90 astetta, nyt kohti itää. Nyt kävellään mäntytaimikossa - aamuaurinko paistoi kivasti kasvoihin.

Tämä alun lenkki, melko lailla neliön mallinen, on noin 2 km - sen jälkeen yhdytään reittiin, joka olisi lähtenyt parkkipaikalta suoraan pohjoiseen. Kahden kilometrin kohdalla on ensimmäinen pikku taukopaikka.


Ojan ylitys siltaa pitkin. Tai kahta siltaa. Hommaa on ollut siltojenkin tekemisessä, jos kylteissäkin.


Lyhyt kävely leveämpää hiekkatietä pitkin. Hetken päästä on kävelty kaksi kilometriä.

Luontopolku kulkee hetken ajan vielä mäntymetsässä, sen jälkeen ylitetään asfalttitie (Särkilahdentie) ja nyt siirrytään osuuteen, joka on kuin erämaata. Kolme kilometriä HV-polkua takana. Ensin ajattelin, että Matti Päivinen on viitannut reittiin hyvinvointipolkuna, mutta kyllä HV taitaa tarkoittaa Hukkavuorta. 

Aivan samalla seudulla oli pieni sympaattinen taukopaikka sekä pisto muurahaisten munituslaanille. Mille? Siitä lisää tämän kuvan jälkeen.

Kallion päällä on vanha muurahaisten munituslaani. Muurahaisten munien kerääminen ja myynti on ollut aikanaan melkoinen bisnes ja ihminen on keksinyt tavan pistää muurahaiset hoitamaan munien keräämisen helppoon paikkaan. Asiasta voi lukea lisää vaikkapa tästä Retkipaikan blogista.

Matka jatkuu ja lähestytään Tornimäkeä. Kyltit varoittelevat, että tulisi kävellä hiljaisuudessa Tornimäen ohi, sillä sen laella on kalasääksen pesä. Tornimäen päällä on aikoinaan ollut kolmiomittaustorni. Ilmeisesti Matti Päivinen on aikoinaan kaatanut tornin "huonokuntoisuuven takia", näin kyltissä ainakin lukee. Pesän näkee paljain silmin reitin varrelta - nuoli osoittaa kyllä aivan täsmälleen oikeaan suuntaan. 

Näillä kieppeillä yksi punaisista reittikylteistä paljastui vanhaksi linja-autopysäkin kyltiksi. Mietin, oliko polun tekijä käyttänyt esim. vanhoja liikennemerkkejä kylttien tekoon. Kuten sanottu, niitä on täällä useita satoja.

Sääksen pesän jälkeen tuli heti vastaan karhun pesä. Onneksi ei karhua tällä kertaa. 

Tornimäen sääksikyltin jälkeen tullaan rinteelle, josta on melko avoin ja komea näkymä pohjoiseen. 

Vielä tässä Tornimäen rinteellä on mäyrän tai ketun pesäkin. Reitillä on myös tällaisia melko kuluneita luontopolun opastauluja. Pidin kyllä enemmän Matin omista kylteistä!

Nyt polku alkoi lähestyä Hukkavuorta. Matkaa oli takana neljä ja puoli kilometriä. Noin parinkymmenen metrin nousu ja saavuttiin kallion päälle huikean komealle paikalle. Ja täällä oli mainio taukopaikka! Vasemmalla olevassa "kahviossa" on myös vieraskirja, johon kirjoitin nimeni.

Maisema etelään ja kaakkoon on todella kaunis. Olipa mukava istahtaa penkille ja nauttia kahvit tässä maisemassa. 

Seuraavalla kilometrillä laskeudutaan pikku hiljaa Hukkavuorelta alas, kuljetaan pienen suoalueen yli (hieman kostea alusta) ja hakkuuaukon laitaa. Pieni metsäosuus ja seuraavaksi vuorossa oli Kaunislampi. Lammen rannassa on koju valokuvaajille ja muutama hauska puulautta, joita Matti Päivinen kutsuu kopukoiksi. Kopukan saa ottaa käyttöön, mutta pelastusliivit tulee olla mukana. 

Kaunislammen voi halutessaan jättää kiertämättä, jolloin reitti lyhenee noin 700 metriä. Minä halusin sen toki kiertää. Lammella oli paljon telkkiä, jotka äänekkäästi vaihtoivat paikkaa lammella aina kun siirryin eteenpäin ja niitä liian lähelle. 

Lammen itärannalla noustaan kalliolle, jossa on jälleen kerran hauska pieni taukopaikka. Pidin muutaman minuutin juomatauon ja nappasin retkiselfien. Tässä vaiheessa noin 6,5 km kävelty.

Seitsemän kilometrin kohdalla. Taas taukopaikka.

Nyt noustaan uudestaan Hukkavuorelle. Täällä on.. no taas taukopaikka. Muistaakseni tässä luki kyltissä "kuvauspaikka". Osa ryhmästä voi kiivetä kiven päälle ja penkille istumaan, kun joku ottaa kuvan. Kuvattavien yllä on sitten teksti "Hukkavuoren luontopolku".  Minun 10 sekunnin ajastimeni ei valitettavasti riittänyt kiven päälle juoksemiseen. Kivenmurikoiden väleissä on pieniä koloja ja vähän isompia luolia. 

Nyt laskeudutaan todella jyrkästi alas Hukkavuoren juurelle. Rinteessä on kaiteet, joista on helppo pitää kiinni, mutta laskeutuminen on silti melko vaativa. Mäen alla on kyltti Jaakobin portaille. Jyrkkiä portaita voi halutessaan nousta takaisin näköalapaikalle, jossa olin reilua tuntia aiemmin. En uskaltanut lähteä portaita kokeilemaan, kun olin yksin matkassa. Ensi kerralla! Korkeuseroa tästä huipulle oli mittauslaitteeni mukaan noin 35 metriä.

Hukkavuoren alla voi helposti todeta, kuinka korkea kallio on.

Luontopolku jatkuu vielä parin kilometrin matkan kohti lähtöpaikkaa. Matkalla on vielä paljon nähtävää kuten jäniksille suunniteltu sadekatos.

Juuri ennen asfalttitien ylitystä on reitin viimeinen tekstillinen kyltti. 

Hetken kuluttua saavuin parkkipaikalle. Matkaa siis lähes kymmenen kilometriä ja aikaa meni peräti kolme ja puoli tuntia. Ei tehnyt mieli kiirehtiä, oli niin paljon katsottavaa. Suosittelen tosiaan varaamaan aikaa vaikkapa neljäkin tuntia, jotta kyltteihin, taukopaikkoihin, Jaakobin portaisiin ja muihin installaatioihin saa tutustua kunnolla. Ketään en nähnyt matkalla, vieraskirjasta luin viikonloppuna täällä kuitenkin käyneen retkeilijöitä. 

Vielä on mainitsematta, että parkkipaikan vieressä on kota, jossa voi vaikkapa lämmittää retkieväitä. Pihalla on tikkataulua ja muuta tekemistä, jos ruoan yhteydessä haluaa hieman ajanvietettä. Myös navetan vintillä lienee istumapaikkoja, siellä en tällä kertaa käynyt kurkistamassa.

Hukkavuoren luontopolku oli mielestäni sympaattinen, hauska, kotikutoinen, viihdyttävä, eriskummallinen, boheemi, tekijänsä näköinen ja valloittava kokemus. Ja mikä vaiva onkaan nähty tällaisen polun aikaansaamiseksi. Kaikki kunnia Matti Päiviselle. Ja nyt suositus: käy tutustumassa - reittejä on eri mittaisia, parista kilometristä tähän kympin lenkkiin. Loppuun kylttikavalkadi.