Ahveniston luontopolku Hämeenlinnassa

Päivämäärä: 3.5.2020

Luontopolkumiehen reittinumero: 116
Reitin pituus: 6 km
Kohokohdat: Ahveniston komeat harjut, supat ja luonto
Parkkipaikka: Ahvenistonjärven etelärannalla, runsaasti tilaa.
Opasteet/kyltit: Hyvät.
Varusteet/jalkineet: Reitti oli hyvässä kunnossa - vain muutama hieman kostea kohta. Suosittelisin silti vedenpitäviä jalkineita. Reitillä on todella jyrkkiä nousuja, joissa pitävistä kengänpohjista on hyötyä!

Taas yksi reitti, jonka kävelyä olin suunnitellut jo jonkin aikaa. Nyt olin käymässä Hämeenlinnassa ja päätin lähteä vihdoin tutustumaan Ahveniston luontopolkuun. Ajoin Olympiakatua kohti Ahvenistonjärveä sunnuntai-iltana noin klo 17.30 - parkkipaikalla oli jonkun verran autoja, mutta tilaa oli oikein hyvin. Ulkoilualueella oli selvästi melko paljon väkeä, sunnuntaikävelyllä olevia perheitä, urheilijoita juoksemassa porrastreenejä, pari ihmistä oli jopa uimaan menossa. Mietin, mistä luontopolku lähtisi ja tutustuin Ahveniston luontopolun opaslehtiseen, jonka saa ladattua täältä. Karttaa oli melko vaikea lukea puhelimesta (se olisi kannattanut printata mukaan, kännykän näytössä sitä oli vaikea katsoa). Muutenkin opaslehtinen oli aika vaikea luettava puhelimen näytöltä - myöhemmin kävellessäni mietin, että nykyaikana olisi toki kätevää lukea luontopolun tiedot puhelimen näytölle sopivassa muodossa. Kehittämisehdotus Ahvenistolle!

Joka tapauksessa osasin tulkita karttaa niin, että reitti lähtisi Ahvenistonjärven lounaiskulmasta, alla olevan kuvan keskeltä.

Ja kyllä - täältä löysin luontopolun kyltin. Voit lähteä kävelemään ulkoiluväylää ja reitti kurvaa vasemmalle, kapeammalle polulle, heti muutaman metrin päästä.

Luontopolun alku on melkoista sokkihoitoa jaloille. Nousu on jyrkkä ja aina kun luulee saapuneensa mäen laelle, lähtee uusi nousu ja entistä jyrkempänä. Siltä se ainakin tuntui. Hetkessä noustaan 50 metriä korkeammalle. 

Mäen päällä luin opasvihkosta. Tasanne on syntynyt noin 9000 vuotta sitten, mannerjäätikön sulamisvesien suistoalueella. Jyrkkää ylämäkeä seuraa, no, onneksi vähän loivempi alamäki. Reitti mutkittelee harju- ja suppamaisemissa, kuusien välissä. Täällä kuljetaan myös vuoden 1952 olympialaisten kisamaisemissa, siitä blogin pääkuvana oleva kylttikin kertoo. Nykyaikaisen viisiottelun kisa järjestettiin Ahvenistolla ja maastojuoksureitti kulki täällä haasteellisissa maisemissa. 

Ei ihan vuoden luontokuva, mutta kuitenkin. Päätin kuvata taikinamarjan ensimmäisiä keväisiä lehtiä. Kuvatessani huomasin, että lehdellä on ötökkä. Tunnistusta on harjoitettu ja kyseessä lienee tummakudospistiäinen. Kiitos avusta Virpi ja Juho!

Aloin pitää Ahveniston luontopolusta yhä enemmän ja enemmän. Polku on hyvin vaihteleva, välillä hieman kapeampi ja välillä hieman leveämpi - loppuosassa mennään toki ihan leveitä ulkoiluväyliäkin pitkin. Tässä hieman leveämpää polkua alkumatkalla. Keltaiset kolmiot ohjaavat luontopolkureittiä todella hyvin. Kolmion kärki osoittaa aina seuraavan suunnan. 

Toinen vuoden luontokuva: keltapäinen tikka nakutteli kaatuneen kuusen oksaa. Pohjantikka siis, kuvan keskellä. En ole keltapäistä koirasta nähnyt aiemmin - ainakaan näin läheltä. Valitettavasti en kerennyt ottaa kunnollista kuvaa kameralla, vaikka tikka pysyi kyllä paikallaan minuutin. Juuri kun hivuttauduin hieman parempaan paikkaan, tikka karkasi kauemmas. 

Reilun kilometrin kävelyn jälkeen polku poistuu aarnialueelta rämeelle. Pitkospuut olivat erinomaisessa kunnossa.

Retkiselfie pitkospuilla.

Puolentoista kilometrin kohdalla on ratkaistava, haluaako kävellä pidemmän kuuden kilometrin kävelyn vai lyhyemmän, noin kolme kilometriä pitkän reitin. Valitsin luonnollisesti pidemmän reitin. Alkumatkalla oli mennyt aikaa yli puoli tuntia, kun olin ihmetellyt ja kuvannut milloin mitäkin kasvia, lintua, ötökkää ja itseäni... Mietin, että tätä vauhtia olisin luontopolulla vielä pimeälläkin. Loppua kohti vauhti sentään vähän kasvoi.

Luontopolku jatkuu kuusivaltaisessa metsässä. 

Parin kilometrin kohdalla käväistään taas Yoldianmerestä 9000 vuotta sitten nousseen mäen päällä ja kuivemmassa kangasmetsässä, jossa kuuluu myös liikenteen äänet todella hyvin. Ollaan reitin läntisimmässä osassa. Nyt reitti kääntyy taas pohjoiseen ja laskeudutaan hitaasti mäeltä alas. Tässä on reitin vihrein kohta - lehtomaisema, jossa tuomet ja taikinamarjat jo vihersivät. 

Reitti mutkittelee pohjoiseen ja noin kolmen kilometrin kohdalla ylitetään taas leveämpi ulkoiluväylä. Jos tarkkaan kuvaa katsot, niin keskellä puiden välissä näkyy yksi ulkoilijakin. Illan valo oli todella kaunis.

Taas yksi jyrkkä nousu korkealle harjulle. Nousua kertyy melkein 25 metriä. Nyt kävellään harjua pitkin kohti pohjoista. Molemmilla puolilla rinne laskeutuu jyrkkänä alas. Varmasti yksi komeimmista harjumaisemista, jossa olen käynyt. 

Seuraavaksi reitti laskeutuu alas harjulta ja kääntyy kohti etelää. Ensimmäisenä saavutaan Kahtoilammelle. Lammen rannassa voi kävellä pitkospuita pitkin - ja täällä oli myös istuskelupenkki.

Kävelyä oli takana noin 4,5 kilometriä. Nyt luontopolku kulkee leveää ulkoiluväylää Kahtoilammen rantaa pitkin. 

Kunnes taas jyrkkä nousu harjulle. Ehkä koko reitin jyrkin. Jalat alkoivat jo mennä hapoille. Seuraava kilometri kuljetaan harjun päällä kohti etelää ja Ahvenistonjärveä. Vasemmalla puolella vilahtaa Ahveniston moottorirata. 

Lopulta reitti laskeutuu taas Ahvenistonjärven etelärannalle. Kuusi kilometriä takana. 

Harjulla vauhti kasvoi sen verran, että aikaa meni yhteensä "vain" hieman yli kaksi tuntia. Evästaukoa en pitänyt. Ahvenistolla oli paljon ulkoilijoita ja melkeinpä voi sanoa, että koko ajan kuulin ihmisten puhetta - sen sijaan polkumaisilla osuuksilla en tavannut enempää kuin yhden lenkkeilijän. Mielestäni tämä luontopolku hipoi täydellisyyttä - nautin harjumaisemista ja aarnimetsistä todella paljon. Pisteitä pudottaa vain huonosti luettava opaslehtinen  - ja ehkäpä reitin varrella olisi jossain voinut olla pöytä ja penkit. Vahva suositus, mutta vaatii hieman kuntoa ja hyviä jalkoja!