Rokuansydän Rokuan kansallispuistossa Utajärvellä

Päivämäärä: 18.9.2021
Luontopolkumiehen reittinumero: 276
Reitin pituus: 8 km
Kohokohdat: Harju- ja kangasmaisemat, Saarinen-järvi, Suomen suurin suppa – Syvyydenkaivo
Parkkipaikka: Joko entisen opastuskeskus Supan pihassa, Jaakonjärventie 2 – tai Rokuanhovin pihassa, Jaakonjärventie 43. Jälkimmäinen lähempänä reittiä. Paikka kartalla.
Opasteet/kyltit: Hyvät. Reitillä taisi olla jotain korjauksia tekeillä – siniset reittimerkinnät puuttuivat noin puolen kilometrin matkalta.
Varusteet/jalkineet: Todella kuiva kangasmaasto, jossa pärjää melkeinpä millä kengillä tahansa.
Keskivaativa reitti
Yksi tulipaikka

Huom! Rokuansydön-reitti lienee lopetettu vuoden 2021 jälkeen. Uusi Syvyydenkierros-niminen reitti ei kierrä Saarinen-järveä vaan oikaisee alun portaiden jälkeen melko lailla suoraan Syvyydenkaivolle. Reittiä on haluttu ohjata alueille, joiden maasto kestää retkeilijöiden kulutuksen. Tämä lukijalle tiedoksi!

Pohjois-Suomen retki päättyi Rokuan kansallispuistoon. Suunnitelmissa oli Rokuansydän-niminen kävelyreitti, jonka varrella olisi Suomen suurin suppa, Syvyydenkaivo. Luontoon.fi -sivusto mainitsee lähtöpaikaksi Jaakonjärvien pysäköintialueen entisen opastuskeskuksen pihassa. Sinne oli helppo löytää. Parkkipaikka ei ole kovin suuri, paikat olivat kortilla syyskuisena lauantai-aamupäivänä. Saimme kuitenkin auton johonkin reunaan parkkiin ja tutustuimme opastuskeskuksen pihassa oleviin opasteisiin. Niitä on melkoisesti komean katosrakennelman alla.

Opastauluista saa tietoa mm. Geopark-toiminnasta, Oulunjoen varrella olevista retkeilykohteista, Manamansalosta ja Säräisniemestä – sekä tietysti itse Rokuan retkeilymahdollisuuksista.


Rokuan kartasta otin tarkemman kuvan Rokuansydän-reitistä, joka on tähän merkitty sinisellä värillä. Mietin myöhemmin, mikä ohjasi meidät kävelemään reittiä vastapäivään (moni muu kiersi reittiä myötäpäivään) – selitys oli tässä kartassa. Siinä oli numerointeja, jotka kulkivat vastapäivään reittiä. En muista kohdanneeni numeroiduissa kohdissa erityisiä kylttejä tai infotauluja, eikä niille ole selitystä myöskään kartassa.

Tässä vaiheessa huomasimme myös, että numeroitu reitti alkaa varsinaisesti muutaman sadan metrin päästä, jossa olisi myös toinen parkkipaikka. Siirsimme auton Rokuanhovin parkkipaikalle, jossa oli runsaasti tilaa. Kävelimme Rokuanhovin taakse, jossa näytti olevan reittien lähtöpaikka. Täällä oli taas uudenlainen opaste karttoineen. Vaikuttaisi siltä, että opastuskeskus Supan luona on Geoparkin opasteet, kun taas täällä Rokuan kansallispuiston opasteet.

Tässä reitti on selvemmin merkitty eikä numerointeja ole. Lähtöpaikka siis punaisen pallon kohdalla.

Ja vielä yksi kuva opasteista, ennen kuin lähdemme kiertämään reittiä ympäri. Puisia kylttejä oli risteyskohdissa, eksymään ei pääse.

Nyt päästiin lopulta matkaan. Tämä reitti on todella helppokulkuista – polulla ei ole juuria eikä kiviä. Reitti on leveä ja merkitty sinisillä maalimerkeillä (polun oikealla puolella männyssä sininen pallukka näkyvissä). Alussa on reipas nousu ja mäen päällä taas tasaista kangasta. Ensimmäisessä geoparkin opastaulussa noin 600 metrin kohdalla kerrotaankin, että nämä rinteet ovat osa kilometrin itään jatkuvaa porrasta. Kyseinen opastaulu on korkealla Vaulujärveen viettävän rinteen päällä – kuva blogin pääkuvassa.

Seuraava nousuosuus taas edessä. Tällä kertaa seuraavalle portaalle noustaankin portaita pitkin.

Maasto on todellakin kuivaa. Jopa puolukat ja kanervat puuttuvat kaikkein kuivimmilta paikoilta – vain jäkälää kasvaa mäntyjen alla. Muita puulajeja ei sitten näykään.

Noin kahden ja puolen kilometrin kohdalla polku laskeutuu Saarinen-järven rantaan. Täällä voi sentään nähdä muitakin puulajeja kuin mäntyä: koivua, haapaa, tervaleppää.

Reitti kiertää oikeastaan melkein koko järven rantoja pitkin. Aloitetaan itärannalta.

Sitten vuorossa pohjoisranta. Täällä on myös reitin paras taukopaikka – paikalta löytyy mm. kota ja kuivakäymälä. Istahdimme tauolle samaan aikaan kuin pidempää Keisarinkierrosta kävelleet oululaiset Heli ja Camilla. Lupasin lähettää terveisiä, joten ”Terveisiä!”.

Seurasi ihmetystä herättänyt osa. Kaikkien karttojen mukaan kulkisimme vähän leveämpää hiekkatietä Saarinen-järven länsirannalla, mutta sinisiä merkintöjä ei näkynyt. Olisiko reitti siirtynyt johonkin toisaalle? Jäikö meiltä joku kyltti lukematta? Olisiko tämä sininen nuoli jokin korvaava reittimerkintä? Ei ihme, että näytän kuvassa vähän hämmentyneeltä.

Tien varrella oli taas Geoparkin taulu, joka kertoi railoutuneesta jäätikönlahdesta. Siis paikasta, jossa jäätiköiden väliseen railoon on kasautunut hiekkaa, kuten juuri tässä: Saarinen- ja Salminen-järvien välisellä kannaksella. 

Päätin uskoa karttaan ja jatkoimme matkaa. Seuraavassa risteyksessä oli taas kylttejä useampaan suuntaan.

Hiekkatieltä käännyttiin taas kapeammalle polulle. Ihmetys jatkui, täällä siniset merkinnät oli todennäköisesti koverrettu puista pois.

Hetken päästä ne taas ilmestyivät puihin. Tässä ollaan jo viiden kilometrin kohdalla lähestymässä Syvyydenkaivoa, jonka portaat näkyvät jo Luontopolkumiehen selän takana. Hämäyksen vuoksi kävelen takaperin, olemme menossa selkäni taakse valtavaan suppaan.

Olin jo etukäteen varma, ettei Syvyydenkaivosta saa kuvaa, joka kertoisi sen suuruuden. Kyseessä on siis läpimitaltaan noin 300 metriä ja syvyydeltäänkin 50 metriä suuri suppa. Reitti kulkee sen läpi. Ihan viittäkymmentä metriä ei laskeuduta, sillä supan pohjalla on suo, jossa taisi olla turvetta 7-8 metriä. Silti noin 40 metriä laskua ja sen jälkeen 40 nousua. Alla muutama kuva. Retkikaveri otti kuvia dronella, mutta parempaa kuvaa nekään eivät Syvyydenkaivosta tarjonneet.

Syvyydenkaivosta noustaan taas mäntykankaille. Melko tasaisissa, hieman kumpuilevissa maisemissa kuljetaan vielä reilut pari kilometriä takaisin Rokuanhovia kohti.

Saavuimme takaisin Rokuanhoville. Kierros oli noin kahdeksan kilometriä pitkä ja käytimme siihen aikaa kaksi ja puoli tuntia. Siihen sisältyi yksi evästauko ja yksi dronenlennätystauko Syvyydenkaivossa. Alkumatkalla tuntui, että reitillä oli suhteellisen rauhallista (taukopaikalle mennessä olimme tavanneet vain kourallisen ihmisiä), mutta loppumatkasta vastaantulijoita oli jo tasaisena virtana. Vielä täytyy mainita, että opastuskeskuksen luona tuntui olevan paljon maastopyöräilijöitä – ja pyörällä täällä olisikin varmaan oikein mukava liikkua. Pyöräilijöiden peruslenkkinä toimii kansallispuiston kiertävä 27 kilometrin lenkki.

Reitti ei ollut vaativa. Polku on helppokulkuinen, korkeuseroja on toki jonkun verran. Kuvista näkee varmasti, kuinka kuivia ja tasaisia (lähes esteettömiä) polut ovat.

Suomen suurin suppa on nyt nähty. Seuraavalla kerralla täytynee tutustua Rokuan kansallispuiston korkeimpaan kohtaan ja siellä sijaitsevaan palovartijan torniin, Pookivaaraan.