Päivämäärä: 14.9.2021
Luontopolkumiehen reittinumero: 271
Reitin pituus: 3 km
Kohokohdat: Pallastunturin maisemat joka suuntaan!
Parkkipaikka: Lapland Hotel Pallaksen piha, osoite Pallastunturintie 560. Paikka kartalla.
Opasteet/kyltit: Hyvät
Varusteet/jalkineet: Uskoisin, että tavallisella säällä pärjää ainakin lenkkareilla.
Keskivaativa reitti
Ei tulipaikkaa
Lapin-viikon kolmas aamu. Edelliset oli kärvistelty sateessa, nyt näytti vihdoin sade heikkenevän ja ehkä loppuvan. Olimme retkikaverini kanssa edellisenä iltana vähän kyselleet Pallaksen tilannetta tuttujen kautta ja saaneet viestiä, ettei sinne kannattaisi mennä näin kylmillä keleillä - ainakaan kesärenkailla, mutta mehän vain riehaannuimme ja päätimme lähteä katsomaan tilannetta itse. Ajelimme sinne yhdeksän maissa aamulla, ei ongelmia, tiet olivat täysin sulia. Luontokeskus oli juuri avannut ovensa, joten sinne kyselemään neuvoja.
Pääsisikö Taivaskerolle? Luontokeskuksen neuvojan mukaan se olisi vaikeaa, reitti olisi jäinen ja Taivaskeron huipulla saattaisi olla puoli metriä lunta. Niinpä otimme tavoitteeksi kiertää Vatikurun luontopolun - ja käydä reitin puolivälissä tutkimassa, miten Taivaskerolle nousu sujuisi. Matkaan. Lähtöpiste on heti luontokeskuksen vieressä. Tolpassa olevassa vihreässä kyltissä lukee Vatikurunpolku. Polku on koko matkan leveähkö ja sorastettu.
Reitin varrella on kymmenkunta tällaista luontotaulua. Ensimmäisessä luontotaulussa on myös reittikartta. Taulussa todetaan, että reitin voisi kiertää vastapäivään, tällöin ylämäet olisivat loivempia. Me päätimme kuitenkin kiertää reittiä myötäpäivään. Luontopolun osuudella mäet eivät tuntuneet kovin jyrkiltä. Myös luontopolun merkintä mainittu - siniset käpylaatat.
Pientä loivaa nousua heti alusta lähtien. Samalla ihailimme syksyistä maaruskaa. Valkohuippuiset Pyhäkero ja Taivaskerokin siintelivät kaukana edessä. Muitakin kävelijöitä oli jo heti yhdeksän jälkeen liikkeellä.
Vatikurun luontopolun merkintä, sininen käpylaatta reitin varrella alkumatkalla.
Muutaman sadan metrin jälkeen saavutaan vanhan hotellin raunioille. Alkuperäinen Pallaksen funkkistyylinen hotelli oli rakennettu vuonna 1939 - se räjäytettiin sodan loppuvaiheessa vuonna 1944. Uudempi hirsinen hotellirakennus rakennettiin huomattavasti alemmaksi, vuonna 1948.
Lisätietoa tämän hotellin vaikeista rakennusvaiheista voi lukea taulusta.
Kilometrin kohdalla saavutaan vanhalle porokämpälle. Reitti on tavallaan kahdeksikon (tai lumiukon!) mallinen, joten samaan paikkaan tullaan sekä myötä- että vastapäivään kävellessä. Opaste tosin näyttää reittiä vain myötäpäivään. Nousua takana noin 30 metriä - melko maltillinen lukema.
Matka jatkui Vatikurun reunalle. Tämä on luontopolun kauneinta osaa. Ihmettelimme vastapäisessä rinteessä näkyviä hiihtohissejä, kun mitään selkeää laskettelurinnettä ei kuitenkaan ollut näkyvissä. Myöhemmin luin, että Pallaksella panostetaan siihen, että rinteet olisivat mahdollisimman luonnonmukaisia. Vatikurun maisemia myös blogin pääkuvassa.
Nyt saavuimme Vatikurun polun korkeimmalle kohdalle, jossa reitti yhtyi taas Hetta-Pallas -reittiin sekä Taivaskerolle kulkevaan polkuun. Mittauslaitteeni mukaan oltiin noin 70 metriä lähtöpistettä korkeammalla. Päätimme käväistä katsomassa, miltä Taivaskerolle meno näyttää. Nousimme noin 100 metriä korkeammalle 650 metriin. Täällä oli jo melko jäistä, mikä teki liikkumisesta hieman hankalaa. Koska sää oli harmaa, emme halunneet lähteä enää ylemmäs vaan päätimme palailla takaisin. Kuva otettu lähellä retkemme ylintä pistettä. Muitakin ulkoilijoita oli liikkeellä - itse asiassa paluumatkalla suorastaan jonoksi asti.
Paluu Vatikurun luontopolulle ja sitä pitkin porokämpälle. Vastaantulijoita riitti. Porokämpän jälkeen käännyimme Vatikurun polun alemmalle kierrokselle - täällä kävelimme taas aika lailla omassa rauhassa. Taustalla näkyy Palkaskero - sinnekin on olemassa ilmeisen hieno kävelyreitti, joka meiltä jäi seuraavaan kertaan.
Ihailimme maaruskaa vähän lähempää. Olisiko tämä kaikkein punaisin ja värikylläisin varpu mahdollisesti riekonmarja? Maistoin marjaakin, maku ei kovin erikoinen. Elossa ollaan, ei ollut myrkyllinen.
Viimeiset metrit Vatikurun polkua. Vielä voi katsella kaukaisuuteen ja tutustua taivaanrannan tuntureihin.
Kyltin perusteella Ylläs näkyy juuri suoraan polun takana. Jos kuvaa suurentaa, niin sen voi havaita kaikkein kauimpana näkyvänä tunturina. Voi kunpa olisi ollut vähän kirkkaampi päivä!
Palasimme hotellin ja luontokeskuksen luokse. Vatikurun polku taisi tosiaan olla aika tasan kolme kilometriä. Sen kiertämiseen käytimme noin tunnin. Emme tosiaankaan olleet yksin - porukkaa suorastaan lappoi vastaan. "Täällähän on enemmän porukkaa kuin Olavinkadulla!", sanoi retkikumppani, eikä vastoin parempaa tietoaan.
Reitti oli mielestäni jopa melko helppo. Korkeusero Vatikurun polulla on kohtuullinen ja polku on suurimmaksi osaksi tasapintainen ja sorastettu. Kiva polku, jos ei ole halua tai voimia lähteä haastavammille reiteille - tai jos sää ei kertakaikkiaan anna myöten, kuten tänään. Tuntui kuitenkin vähän lohdutuspalkinnolta, kun Taivaskero jäi tänään valloittamatta. Se päivä tulee vielä!
Muita Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä:
Pyhäjoen luontopolku
Kommentit
Lähetä kommentti