Häkkilän retkipolku Haukivuorella

Päivämäärä: 31.7.2019
Luontopolkumiehen reittinumero: 75

Reitin pituus: n. 13 km (eteläinen kierros) 

Kohokohdat: Keronvuori, Mannisensuo

Opasteet ja kyltit: Risteyksissä hyvät opasteet. Muutamissa heinikkoisissa paikoissa vaikeuksia reitin paikallistamisessa.

Parkkipaikka: Kapustansalmi, osoite Porsaskoskentie 388. Myös Häkkilän Erämajan pihassa hyvin tilaa.

Varusteet/jalkineet: Kuivana kesänä tämä reittikin oli hyvin kuiva. Hyväpohjaiset kengät ovat kuitenkin tarpeen, reitti on paikoin kivikkoinen.

Heinäkuun loppuun iski tänä vuonna viileiden päivien jakso. Ajattelin, että tämä sopii Luontopolkumiehelle - voisinpa vaikka kävellä hieman pidemmän reitin. Valitsin Haukivuorella (joka tosin on nykyisin osa Mikkeliä) sijaitsevan Häkkilän erä- tai retkipolun. Sää kirkastui mukavasti iltapäiväksi ja aurinkokin näyttäytyi, kun lähestyin Kapustasalmea, jonka olin valinnut kävelyni lähtöpaikaksi. Toinen mahdollinen starttipaikka olisi ollut Häkkilän Erämaja.  Tietoa reitistä löysin esim. Haukivuoren luontomatkailu-sivustolta. Kävin ostamassa myös kartan Haukivuoren yhteispalvelupisteestä.

Kapustasalmen parkkipaikalla on mukavasti tilaa, noin kymmenelle autolle. Parkkipaikalla on infotaulu, josta löytyy reittikartta. Parkkipaikan vieressä on myös vessa.

Sinisiä (tuliterän näköisiä) opastekylttejä oli kaikissa risteyspaikoissa. Lähdin kävelemään reittiä myötäpäivään, kohti Keronlahtea. 

Reitin alkuun osuu Kapustasalmesta lähdettäessä melko pitkä hiekkatiejakso, Keronlahteen oli kyltin mukaan 2,2 km ja se on melkeinpä kokonaan hiekkatietä.

Hiekkatien jälkeen siirrytään polkuosuuksille. Polut on täällä merkitty keltaisin maalimerkein tai nauhoin. Joissakin kohdissa reitti hieman katoaa heinikkoon, kuten tässäkin, juuri ennen Keronlahtea. Löysin joka kerran keltaisen merkinnän, kun rauhassa katselin ympärilleni.

Keronlahdessa on hyväkuntoinen keittokatos ja puuliiteri.

Samalla paikalla on myös laituri Kyyveden rannassa. Reitti jatkuu tästä rantaa pitkin Keronvuorelle, joka mainittiin näköalapaikkana.

Keronvuorelle nousu on yksi suosikkikohdistani tällä reitillä. Synkästä korpimetsästä noustaan mukurakuusien välistä portaille, joiden keskikohdassa on siinäkin erikoinen vänkkyrä kuusi.

Näköalapaikalla on "rajoitettu näkyvyys" mäntyjen takaa. Tässä kohdassa olisin voinut pitää kahvitaukoa, mutta paikalla ei oikein ollut mitään istumapaikkaa. Jatkoin siis matkaa. Vasemmalla männyssä näkyy punainen panta. Epäilen, että ne ovat aiemmin olleet reittimerkintänä - joissain kohdissa reittiä huomasin ne paremmin kuin uudemmat keltaiset merkinnät. Kävelyä on tässä takana noin 3 km.

Seuraavalla kilometrillä laskeudutaan Kyyveden rantaan ja noustaan sitten pikkuhiljaa seuraavalle vuorelle, Ohenvuorelle. Rantamaisemat ovat mukavia. Täällä tuli vastaan pöytä ja penkki hienolla paikalla, mutta eivät olleet ihan priima-kunnossa.

Seuraavalla kilometrillä noustaan Ohenvuorelle, josta on jälleen rajoitettu näkyvyys Kyyvedelle ja sen jälkeen laskeudutaan jälleen alas rantaan ja hiekkatielle. Lyhyt hiekkatieosuus, sen jälkeen polku mäntykankaan läpi toiselle hiekkatielle. Ja taas metsään. Noin 6-7 kilometrin kohdalle sattui ehkä polun vaikein osuus, jossa hakkuuaukea on heinittynyt aika pahasti, polkua oli todella vaikea löytää. Luotin kuitenkin siihen, että kun kävelen parikymmentä metriä, niin näen joko keltaisen merkin tai polun pohjan. Näin kävi. 

Alkoi olla 8 kilometriä kävelyä takana. Tiesin olevani jo aika lähellä Häkkilän erämajaa. Polku kulki erilaisten metsätyyppien läpi.

Ja noin kahdeksan kilometrin kohdalla saavuin Häkkilän Erämajan pihaan. 

Ja vihdoinkin mukava istumapaikka! Erämajan pihalla on mukava keittokatos, jossa istuskelin hetken aikaa. Kylläpä eväskahvit tässä vaiheessa jo maistuivatkin hyvältä!

Heti erämajan jälkeen alkoi toinen suosikkiosuuksistani reitillä. Asfalttitien ylityksen jälkeen kävellään melkeinpä kilometri sähkölinjan alla. Tähän aikaan kesästä tässä sähkölinjalla oli paljon kuvattavaa: lintuja, perhosia, kesän kukkia. Sain jopa muutaman punaherukan suoraan pensaasta suuhuni.

Ja reitti sen kun parani. Melkein 10 kilometriä kävelty, saavuin Mannisensuolle ja Maislammelle. 

Suomaisemassa oli todella mukava kävellä. Polku on mukavan pehmeä ja koivut (sekä muutamat männyt) reunustavat polkua.

Suo-osuus on melko pitkä, tässäkin kävellään sähkölinjan alla melkein kilometri. Lopulta saavutaan risteykseen, jossa pidempi 34 kilometrin polku eroaa tästä lyhyemmästä eteläisestä reitistä. Risteyksessä on viitta myös Vehkamäen kodalle, jonne olisi viitan mukaan 0,4 km. Päätin kuitenkin suunnata jo Kapustasalmea kohti (jonne pitäisi olla vielä 2,8 km), olinhan kävellyt jo 10,5 km.

Loppumatka kuljetaan teitä pitkin. Reilu kilometri hiekkatietä, sen jälkeen viimeinen kilometri asfalttia. Nappaan perinteisen polkuselfieni hiekkatien ja asfalttitien risteyksessä.


Kitukilometri asfalttia pitkin ja saapuminen Kapustasalmeen.

Aikaa kävelyyn meni melkeinpä kolme ja puoli tuntia. Suosittelisin varaamaan vielä enemmän aikaa, kävelin kuitenkin melko reippaasti ja pidin vain yhden kunnollisen evästauon. Yhtään kävelijää en nähnyt. Vieraskirjoissa (joita reitin varrella oli kaksi) oli muutamia nimiä - Kerolahdella oli muitakin kävijöitä ollut samana päivänä, Häkkilän Erämajalla sen sijaan edellinen merkintä oli neljä päivää vanha. Harmi! "Polku tykkää siitä, että siinä kävellään.", sanoisi Jaakko Parantainen;-) Mitä enemmän kävelijöitä, sitä paremmin polku erottuisi hankalissa paikoissa. Sain kuitenkin kävelyni jälkeen tietoa, etttä reittiä kunnostetaan ja parannetaan lähiaikoina. 

Kaiken kaikkiaan reitti oli mukava ja varsinkin Keronvuoren ja Mannisensuon maisemia voin suositella kaikille. Jos et kävele koko reittiä, tee edes käynti niissä maisemissa! Loppuun vielä luonnon parasta tarjontaa -  juolukkaa, herukkaa, nurmikaunokkia. Valkoinen jäkälä Keronvuoren puissa (haavanläiskäjäkälä) toi mieleeni Marimekon Unikko-kuvion.

Muita Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä:
Peisin polku Varkaudessa
Säynätin vaelluspolku Mikkelissä
Enkelinpesä ja Suopellonvuori Juvalla