Läntisen keitaan lenkki Valkmusan kansallispuistossa Pyhtäällä

Päivämäärä: 18.8.2019
Reitin pituus: 2,3 km
Kohokohdat: Upea suoluonto
Opasteet ja kyltit: Erinomaiset
Parkkipaikka: Vastilantie 886, Pyhtää. Tilaa vähän yli kymmenelle autolle.
Varusteet/jalkineet: Reitti kulkee melkeinpä kokonaan pitkospuita pitkin. Jos et astu suolle, pärjäät vaikkapa lenkkareilla.

Ajoreitti mökiltä kaupunkiin vei Haminan ja Kotkan kautta. Päätin käväistä yhdellä luontopolulla siellä seudulla ja valitsin Läntisen keitaan lenkin Valkmusan kansallispuistossa. Olin käynyt siellä kerran aiemminkin, noin kymmenen vuotta sitten. Silloin oli harmaa ja sateinen elokuun lopun päivä, maisemasta ei jäänyt paljoakaan mieleeni. Muistin aiemmalta käynniltä tasan kaksi asiaa: suomaiseman ja näkötornin.

Luontoon.fi -sivulla mainitaan reitin alkavan Simonsaaren parkkipaikalta. Löysin sille osoitteeksi Vastilantie 886 - navigaattori toi helposti perille. Parkkipaikalla oli elokuisena sunnuntaina melkeinpä täyttä, ehkä 10-12 autoa. Sain auton vielä mahtumaan parkkikselle. Reitti on sen verran lyhyt, että päätin suorittaa sen ilman eväitä. Kamera käteen ja tutkimaan reittikarttaa ja opastaulua.


Varmuudeksi otin kuvan reittikartasta, mutta mietin jo sitä ottaessani, että ilmeisesti tälläkään reitillä ei ole paljon eksymisen vaaraa. Reitti kulkee suolla pitkospuita pitkin lähes koko ajan, eksymään tuskin pääsee. Reitin voi kiertää valitsemassaan suunnassa. Päädyin kiertämään reitin myötäpäivään.

Ja ei muuta kuin pitkospuille! Reitti alkaa koivikossa.

Siirrytään männikköön. Useissa paikoissa on mukavia levikkeitä ja pikku penkkejä, joilla voi myös sivuuttaa vastaantulijoita. Ja niitä riittikin, tosin pari kertaa kokeilin maastokengissäni varovasti suon kosteutta ja astuin sinne vastaantulijoiden osuessa kohdalle. Melko kuivaa oli - ainakin tässä maisemassa.

Nettisivulla mainitaan, että Valkmusasta löytyy peräti 45 erilaista suotyyppiä! Ja aika mukavaa vaihtelua on tarjolla heti alkumatkasta. Tässä kohdassa suokortteet ympäröivät pitkospuita.

Ja tässä tyytyväinen kävelijä seuraavassa männikössä. Pitkospuilla kävelyssä on jotain hypnoottista ja rauhoittavaa. Pitkospuut olivat myös loistavassa kunnossa täällä reitin itäosassa.

Reitillä ei ole kovinkaan monta kohtaa, joissa ei käveltäisi pitkospuilla. Vajaan kilometrin kohdalla käydään pienellä metsäsaarekkeella. 

Ja tämän metsäsaarekkeen jälkeen alkaa se kaikkein komein suo-osuus. Lähes puutonta maisemaa - kasvit ja sammalet hehkuvat vihreän, keltaisen ja punaisen sävyissä. Täälläkin on levikkeitä ja istumapaikkoja.

Simonsaari lienee tämä pieni metsäsaareke, jossa on näkötorni sekä pöytä- ja penkkiryhmiä. 

Maisema näkötornista. En muistanut ottaa kiikareita mukaan kävelylleni, mutta en myöskään nähnyt kovin montaa lintua, joita olisin voinut tarkemmin kiikaroida. Nautin maisemasta kuitenkin täysin siemauksin. Oli lämmintä, kaunista ja melko hiljaista.

Pienen tauon jälkeen matka jatkui Simonsaaresta kohti parkkipaikkaa. Tässä vielä sympaattisen saaren kuva sen pohjoispuolelta.

Suurinpiirtein samasta paikasta kuva toiseen suuntaan. Pitkospuut ovat täällä reitin länsiosassa hieman heikommassa kunnossa kuin itäosassa, mutta jalat säilyvät kyllä kuivina. Muutamassa paikassa pitkospuita on hieman "laastaroitu", mutta veikkaanpa, että koko itäosa Simonsaaresta parkkipaikalle joudutaan kunnostamaan kyllä lähivuosina.

Palasin parkkipaikalle. Matkaa kertyi jotakuinkin 2,3 kilometriä ja aikaa meni noin tunti. Kuten mainittu, kävelijöitä oli reitillä melko mukavasti, uskon tavanneeni parikymmentä kävelijää lyhyellä reitillä.

Olipa ihmeellisen kaunis päivä. Aurinko paistoi, pieni tuulenvire vilvoitti mukavasti. Välillä teki suorastaan mieli käydä makoilemaan pitkospuille. Rakenteet ovat kunnossa ja maisema on kauniin värikäs. Kerrassaan loistava reitti tunnin tai parin retkelle!

Kommentit

  1. Hyvä blogi! Täältä on saanut hyviä vinkkejä uusista retkeilypaikoista, kiitos siitä.

    Jos suokohteet miellyttää, suosittelen Lahdessa sijaitsevaa Linnaistensuota - sinne et ilmeisesti kartan perusteella ole vielä eksynyt. Pitkospuureitti ei ole kovin pitkä eikä valitettavasti rengasreitti, mutta maisemat on hienot ja kohteelle pääsee todella pikaisesti nelostieltä. https://www.lahdenseudunluonto.fi/linnaistensuo/

    VastaaPoista
  2. Ihan oikeassa olet, Janne: en ole vielä käynyt Linnaistensuolla - mutta se on kyllä mulla listalla ja kiinnostaa kovasti, eiköhän se seuraavan vuoden sisällä tule blogattua! Kiitos viestistä ja vinkistä! Jatkan ahkerasti luontopolkujen merkeissä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söderkullan ulkoilureitit Sipoossa

Meikonkierros Kirkkonummella

Lapakiston retkeilyreitit Nastolassa