Peisin polku Varkauden Harjurannassa

Päivämäärä: 6.8.2018
Luontopolkumiehen reittinumero: 30

Reitin pituus: 4,2 km

Kohokohdat: Joenmäenvuori, Harjurannan luontokirkko, Peisin luola
Opasteet ja kyltit: Kohtalaiset, jahka reitin lähtöpiste löytyy. Ei eksymisvaaraa.
Parkkipaikka: Kaksi autoa mahtuu pienelle lähtöpaikalle tien 4681 laitaan.
Varusteet/jalkineet: Satuin reitille sadeyön jälkeen. Housut kastui, saappaat ja takki oli tarpeen. Hyväpohjaiset jalkineet on tällä reitillä plussaa pienen kipuamisen takia.

Taas yksi luontopolku, jonka aloituspistettä en löytänyt sen enempää Visitvarkaus-nettisivulta kuin hienosta Retkipaikan esittelystäkään. Lähdin kuitenkin ajamaan Varkauden nettisivun ohjeilla kohti Harjurantaa ja paikallisen kyläyhdistyksen sivulta löytyneen kartan perusteella päätin aloittaa etsinnän Pukkikankaantieltä. Sen tien varrelta löysinkin parkkipaikan, josta oli 400 metriä Peisin luolalle. Ja parkkipaikalla oli myös luontopolun kartta, jossa mainittiin aloituspaikaksi Nurkkala. Kartan perusteella palasin asfalttitielle 4681 ja löysin kuin löysinkin pienen parkkipaikan, josta polku lähtee (karttalinkki). (Toisille etsijöille avuksi vaikkapa ihan muutaman metrin päässä oleva numerokyltti 959, eli osoite on suurinpiirtein Harjurannantie 959). Auto parkkiin ja matkaan.  

Edellisen yön sateen takia ensimmäiset metrit olivat tosi märkiä. Polku on paikoin todella kapea ja horsmat ja jättipalsamit kasvavat niin lähellä, että housut kastuivat heti. Arvelin, että tuskinpa koko matkaa heinikossa tarvitsee kävellä - eikä tätä kosteaa osuutta ollutkaan kuin satakunta metriä. Kyllä kesä kastelemansa kuivaa! Pian siirryttiinkin metsän siimekseen. Reitti on merkitty sinisin maalimerkein - niitä oli todella tiheästi, välillä myös punakeltainen nauha auttoi oikeaan suuntaan.

Ensimmäinen infotaulu oli vanhalla pontikankeittopaikalla ja toinen vanhalla myllypaikalla. Tarinoita matkan varrella kertoo erakko Peis-Immonen, joka aikoinaan on paikalla asunut ja ilmeisen paljon legendoja synnyttänyt. Siitä nimi Peisin polku. Tässä hieman reitin opaste- ja kylttivalikoimaa.


Tasaisen maaston jälkeen lähdetään nousemaan korpimaisemassa Joenmäenvuorelle.


Ja sitä nousua riitti! Kelloni kertoi nousua tulleen lähes sata metriä - ja tämä vahvistui myös netistä, Joenmäenvuori nousee 178 metriä merenpinnasta eli vähän yli sata metriä Haukiveden pinnasta, josta nousu melkeinpä alkaakin. Suorastaan ilahduin, kun pääsin ensimmäistä kertaa luontopoluilla käyttämään nousun helpottamiseksi laitettua köyttä. Sitä kyllä tarvittiin, nousu oli hetken aikaa todella jyrkkä. Selfien paikka.


Mäen laella kurvattiin hiekkatielle. Jostain syystä polun varrella oli tehty taimikonraivausta ja jätetty luontopolkumiehelle esterata ennen hiekkatielle tuloa. Selvitin esteradan kunnialla.


Parisataa hiekkatietä loivasti alamäkeen ja yhtäkkiä vastaan tuli hieno taukopaikka: Peisin laavu ja sen vieressä luontokirkko, jonka en kuvitellut sijaitsevan tämän luontopolun varrella (koska olin bongannut sinne tienviitan muutaman kilometrin päässä luontopolusta). Laavulta on komeat maisemat Haukivedelle - istahdin siihen kahville. Huomasin myös, että laavua huollettiin paikallisen kyläyhdistyksen toimesta, seinällä oli taulukko huoltovuoroista. Luontokirkko oli yllättävän vaikuttava elämys. Kirkko on tehty talkoilla vuonna 2000 ja piispa Wille Riekkinen on siunannut sen käyttöön.

Joenmäenvuoren laavun ja kirkon jälkeen mäeltä laskeudutaan reippaasti alamäkeen, kunnes vastaan tulee Peisin luolan kyltti. Sinne voi tehdä noin parinsadan metrin piston. En koe olevani luolamies (vaan luontopolkumies), joten en uskaltautunut noin metrin korkeaan ja 3-4 metriä pitkään luolaan sisälle. Lukaisin kuitenkin hieman kauhtuneen kyltin tekstin ja totesin, että erakko Peis-Immosella on kuulemma ollut kulta-aarre luolassaan. Ehkä tulen toiste taskulampun kanssa sitä etsimään.

Luolien jälkeen ojitetun suon laitaa hiekkatielle (Pukkikankaantie, jossa alussa jo autolla seikkalinkin) ja hiekkatien laitaa parisataa metriä asfalttitielle ja parisataa metriä takaisin autolle. Matkaa kertyi siis vähän yli 4 kilometriä. Ketään muita en matkalla nähnyt. Vähäisestä käytöstä huolimatta reitti oli hyvässä kunnossa ja oli sopivan vaihteleva, melko vaativakin korkean ja paikoitellen jyrkän nousun takia. Harjurannan kyläyhdistykselle kiitokset mukavasta polusta!

Luontopolkumiehen muita reittejä lähistöllä: 
Jäppilän kivikuru ja Hiidenkiven kierros Pieksämäellä
Pyylin polku Heinävedellä