Horessootin polku Haminassa

Päivämäärä: 30.4.2021
Luontopolkumiehen reittinumero: 214
Reitin pituus: 2,8 km
Kohokohdat: Reitin nimi, rapakivilohkareet, Vehkjärvi
Parkkipaikka: Pieni kallioparkkipaikka osoitteessa Myllykyläntie 200, Hamina. Tilaa ehkä jopa kymmenelle autolle.
Opasteet/kyltit: Hyvät
Varusteet/jalkineet: Melko hyväkuntoinen ja kuiva reitti. Pärjännee lenkkareillakin. Nyt keväällä oli hieman kosteaa.

Taas kerran oli tarkoitus ajella Savon ja pääkaupunkiseudun väliä ja mietin, missä pitäisi kävelytauon siinä välillä. Päädyin ajelemaan Haminan kautta ja kiinnostuin Haminan luontopolkusivulla hauskan nimisestä Horessootinpolusta. Se sattui vielä reitin varrelle, lähtöpiste löytyy valtatien 26 laidasta. Huomasin jossain nettisivulla, että parkkipaikan mainitaan olevan "pieni kallioparkki" - se ehkä helpotti löytämistä. Aivan parkkipaikan vieressä on Myllykylän vanhainkodin risteys. Parkkipaikka ja luontopolun infotaulu näkyvät hyvin valtatielle.

Infotaulussa on tietoa seudun historiasta ja tietysti myös luontopolun kartta. Pitempi reitti on noin 2,8 kilometriä, päätin kiertää sen.

Ja sitten tästä polun nimestä: Hovioikeudenneuvos Alopaeus oli siis kehittänyt tänne ulkoilupolun, mutta tavallinen kansa ei osannut lausua hienoa titteliä Hovrättsråd ja alkoi kutsua häntä Horessootiksi.

Reitti alkaa valoisassa taimikossa. Kyltin mukaan tämä on tulevaisuuden kuusikko, istutettu 2017.

Kaksisataa metriä kävelty. Metsän reunassa on paljon upeita kiviä, ihailin niiden pintaa. Heti metsän puolella onkin siirtolohkare, jossa näkyy hienosti vuosikausien rapautumisen jäljet. Myös kyltissä kerrotaan jääkauden aikaansaannoksista. 

Heti siirtolohkareen jälkeen alkaa varsinainen ympyräreitti. Reitin kiertosuuntaa ei ole määritetty, joten lähdin ympyräreitin risteyksestä vastapäivään. Polku kulkee mäntymetsässä ja se on merkitty valkoisilla nuolimerkeillä. Eksymisen vaaraa ei ole.

Karttaan oli merkitty kivikkoa - ja siirtolohkareita tosiaan riitti. Maisema oli kivien täplittämä.

Noin kilometrin kohdalla saavuin itsenäisyyden kuusikkoon. Se oli istutettu Suomen 50-vuotisjuhlavuonna 1967.

Samoihin aikoihin alkaa reitin vierellä vilahtaa myös sinistä vettä. Reitti seuraa Vehkjärven rantaa melkeinpä kilometrin verran. Ensimmäisenä puiden lomasta vilkkuu Kapakkalahti. 

Polku kulkee melko pitkän matkaa järven rannan suuntaisesti, mutta kymmenen tai parinkymmenen metrin päässä rannasta.

Puolentoista kilometrin kohdalla pääsin sitten helposti rantaan (polku ei tässäkään kulkenut ihan rannalla, mutta siihen oli ehkä viiden metrin poikkeama). Olin ihme kyllä kuulevinani myös kaulushaikaran ääntä jostain järven ruovikoista. Tervaleppien reunustamassa rannassa ei ole täällä ruovikkoa, joten kaulushaikara oli luultavasti vastarannalla, jos oikein kuulin. Vastarannalla näkyi myös paljon mökkejä ja muita rakennuksia, tämä Vehkjärven eteläranta on täysin rakentamaton.

Näillä tienoin - aika lailla reitin puolivälissä, on myös karttaan merkitty näköalapaikka, jossa oli myös penkki taukoa varten. Samassa paikassa yhtyvät myös lyhyempi ja pidempi reitti.

Noin kahden kilometrin kohdalla saavuin polun läntisimpään kohtaan, Vehkajoen suulle. Karttaan oli merkitty tähän kohtaan lepopenkki, mutta kyllä täällä oli vähän enemmänkin - tulipaikka ja kota. Kodalla oli porukkaa, joten otin kuvan vain takaviistosta. Lisäys: sain selville, että kotalaavu oli aivan uusi ja sen avajaisia oli vietetty samana päivänä hieman aiemmin! Se ei ole varattavissa vaan kaikille käytössä. Kiitos Vehkalahden Veikkojen Artolle ja Reijolle viesteistä! 

Reitti kääntyy takaisin kohti lähtöpistettä. Matkalla on vielä lähdekaivo. Infotaulussa kerrotaan sen olleen läheisen vanhainkodin ruokaveden hakupaikka. 

Lopuksi reitti nousee kallion laelle. Tämä on polun korkein paikka. Korkeuserot ovat kuitenkin todella vähäisiä.

Ympyräreitti päättyi ja saavuin taas rapautuneelle siirtolohkareelle. Huomasin tässä vaiheessa, että sehän suorastaan kutsuu kävelemään haljenneiden palasten välistä. Sen tein vielä tästä suunnasta.

Palasin autolle. Kerrankin olen täsmälleen samaa mieltä virallisen tiedon kanssa, reitti oli mielestäni 2,8 kilometriä pitkä, kuten kartassakin oli lukenut. Aikaa kävelyyni meni aika tasan tunti. En tavannut muita kävelijöitä, tosin parkkipaikalle oli sentään tullut yksi auto lisää kävelyni aikana. 

Tämän kävelyreitin paras valtti oli sen hauska nimi, jota en meinannut millään muistaa (enkä meinaa vieläkään). Ei silti, kävely oli mukava ja sai hymyn huulilleni - maasto on mukavaa ja helppokulkuista, kivenlohkareet komeita ja järvenrantamaisemat kauniita. Oikein mukava tunnin tauko ohikulkijalle!

Muita Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä:
Läntisen keitaan lenkki Valkmusan kansallispuistossa
Kukuljärven vaellusreitti Loviisassa