Pyhän Katariinan polut Kaarinassa

Päivämäärä: 11.5.2021
Luontopolkumiehen reittinumero: 222
Reitin pituus: 8 km (ympyräreitti Vaarniemeltä Ylä-Lemun kartanolle ja takaisin)
Kohokohdat: Rauvolanlahden lintutornin maisemat, Vaarniemen kalliot näkötorneineen
Parkkipaikka: Rauvolantiellä, tilaa 10-15 autolle. Muita parkkipaikkoja eri puolella reitistöä.
Opasteet/kyltit: Hyvät
Varusteet/jalkineet: Hyvät jalkineet, joilla mukava kävellä poluilla, kallioilla ja asfaltilla.

Kaarinan partiolaisten ja Kaarinan kaupungin ylläpitämä Pyhän Katariinan polkuverkosto oli mainittu todella monessa blogissa ja listauksessa, joita luin ennen tälle suunnalle starttaamista. Oli siis ilman muuta tultava katselemaan tätä reittiä tai reitistöä. Sattuipa vielä tosi kaunis toukokuinen aamu tähän tutustumiseen. Ajelimme retkikaverin kanssa Rauvolantielle, jossa on tilava parkkipaikka. Päätimme aloitella retkeä reitistön länsiosissa Vaarniemen ja Rauvolanlahden maisemissa ja katsoa sitten rauhassa, kävelisimmekö vielä itäisiin osiin Ylä-Lemun kartanon suuntaan.

Ensimmäiset metrit kävelimme Rauvolantietä pitkin. 

Ja heti ihmettelyä: olipa kaunis aamu ja kylläpä nämä Vaarniemen pellot loistivat kirkkaan heleän vihreinä toukokuussa. 

Viidensadan metrin tiekävelyn jälkeen voi valita kolmesta eri reittivaihtoehdosta. Päätimme ensin kävellä Rauvolanlahden lintutornille rantaa pitkin. Tervaleppien varjostamassa rannassa kiikaroin yläpuolellani näkyvää mustaa lintua. Kottarainenko? Ei, sillä oli pitempi kaula ja nokka - taisin nähdä vihdoinkin pähkinähakin, jota en ole aikaisemmin virallisesti bongannut. Siitä saatiin vielä pari havaintoa lisää. Muutenkin täällä kuului paljon eri lintujen ääniä.

Rauvolanlahden lintutornin vieressä on hieno kosteikko. Juuri ennen lintutornia voi tutustua myös mahdollisesti nähtäviin lintuihin ja kasveihin. Tässä Vaarniemen ja Rauvolanlahden tienoilla reitin varrella oli sekä uusia opastauluja (kuten tämä) että hieman vanhempia ja kuluneita opastauluja.

Itse lintutorni on erittäin hyvässä paikassa kosteikon ja rannan ruovikon äärellä. 

Vietimme melkoisen tovin lintutornissa. Pähkinähakki lensi ohitsemme. Rytikerttunen lauloi ruovikossa, siitä nähtiin vain vilahdus, sen verran hyvin se osaa piileskellä. Kanariankeltainen lintu kävi laulamassa rantakoivun latvassa - enpä ollut tiennytkään, että keltasirkku voi olla niin komean keltainen (tunnistimme sen kuitenkin lintukirjan avulla). 

Paluu tammilehdon kautta ensimmäiseen risteykseen ja reilu kilometri kävelyä takana. Jatkoimme nyt päinvastaiseen suuntaan ja kohti Vaarniemeä. Tässä ohitetaan Vaarniemen tilan tyylikäs rakennus. 

Taas päästiin kulkemaan pellon laitaa. Sanoin retkikaverille, että tämän lähemmäksi Cotswoldin maisemia ei taida Suomessa päästä (pari vuotta sitten kävelimme Cotswoldissa Englannissa hienon kierroksen peltojen laidoissa ja lehtometsissä).

Metsän laidassa oli polttopuukatos, jossa oli tämä punavalkoinen merkki. Mistä on kyse? Pyhän Olavin reitistä, joka perustuu vanhaan pyhiinvaellusreittiin Novgorodista Nidarosiin (Norjan Trondheimin keskiaikainen nimi). Olimme bonganneet saman merkin edellisenä päivänä Nauvossa. Muuten: jos jatkat matkaa tulipaikalle, ota tästä polttopuut mukaan. 

Portaita oli nimittäin miljoona (tai ainakin satoja), joten ei kannata kävellä mäkeä ylös ja huomata sen jälkeen kylttejä, joissa huomautetaan polttopuiden sijaitsevan mäen alla.

Heti Vaarniemen kallioille noustuani huomasin näkötornin.

Näkötornin vieressä on kaksi pöytää ja penkit. Tässä oli mukava pitää kahvitaukoa parin kilometrin kävelyn ja lintujen tähystelyn jälkeen. 

Näkötornin juurella voi tutustua Pyhän Olavin reittiin.

Sitten kannattaa kivuta torniin ihailemaan maisemia. Ehdottomasti yksi hienoimmista näkötorneista, jossa olen Suomessa käynyt. Maisema on valloittava - merta, kallioita, metsää, hienoja rantoja ja niillä sijaitsevia taloja, laivoja.

Näkötornissa käynnin jälkeen matkaa jatketaan kallioita pitkin. Lintutaulu ei ole ihan uusi, mutta luettavissa. Näillä tienoin on myös laavu ja tulipaikka, me kävelimme epähuomiossa niiden ohi huomaamatta niitä.

Vaarniemen kallio-osuutta on melko pitkälti, jotakuinkin kilometrin verran. Reitti on täällä merkitty sinisillä merkeillä ja niitä kannattaa kyllä seurata - kallioille risteilee paljon polkuja ja ainakin kerran huomasimme pudonneemme reitiltä.

Kallioiden jälkeen on vuorossa tieosuus. Noin kahdeksansadan metrin matka kuljetaan asfalttiteillä, sen jälkeen me kurvasimme pellon laitaan kohti Ylä-Lemun kartanoa. (Toinen mahdollisuus oli jatkaa asfalttitietä Ala-Lemun kartanolle ja jyrkänteelle, mutta sieltä olisi ollut paluu samaa reittiä takaisin, joten päätimme pysytellä ympyräreitillä.)

Ylä-Lemun kartanon kulmilla kurvataan lehmuskujalle. Meidän reittimme oli näillä seuduilla noin puolivälissä, neljä kilometria kävelyä takana.

Seuraava kilometri ja vähän ylikin kuljetaan taas metsässä. Kuusivoittoinen metsä, jossa kuulimme muun muassa hippiäisen laulavan - ja tulipa katseltua myös sirittäjää, joka lauleli ahkerasti juuri näissä maisemissa.

Parissa risteyskohdassa oli hyvin selkeät opasteet. 

Karttaan oli merkitty tulipaikka, joka osui meidän kävelyllämme sopivasti noin kuuden kilometrin kohdalle. Päätimme pitää toisen evästauon. Vanhat penkit olivat kuitenkin aika lailla muurahaisten vallassa, joten istuimme kiville tulipaikan viereen. 

Tulipaikan jälkeen saavutaankin melko pian taas tien laitaan. Loppumatkalle meillä oli kaksi vaihtoehtoista reittiä - toinen kulkisi Sauhuvuoren kallioalueen yli ja matkalla olisi pronssikautinen hauta, toinen reitti kulkisi aivan pellon reunaa pitkin. Jostain syystä tänään halusimme pysytellä pellon reunassa. Valoa ja kevään heleyttä ihaillen.

Kierros alkaa päättyä. Kahdeksan kilometriä takana ja hetken päästä ollaan taas parkkipaikalla. Tänään lämpötila nousi vihdoin lähellä kahtakymmentä ja oli todella mukava kävellä t-paidassa!

Kierrokselle kertyi siis mittaa noin kahdeksan kilometriä ja aikaa käytimme tänään siihen noin kolme ja puoli tuntia. Polkuverkostossa olisi vielä lisääkin käveltävää, mutta tämä oli aika mukavan mittainen kierros. Tapasimme reitillä muutamia muitakin reippailijoita - Vaarniemen ja Rauvolanlahden seudut olivat selvästi suosituimpia. Reitti oli myös mukava ja melko helppo kävellä, tosin korkeuseroa oli 50 metriä, mutta jyrkkien portaiden lisäksi muita "rankkoja" nousuja ei ollut. Toisin päin käveltäessä nousu kallioille olisi loiva ja jyrkimmän kohdan voisikin kulkea portaita alas päin.

Loppukaneetti: monipuolinen ja mielenkiintoinen reitti, jossa paljon nähtävää. Käy ihmeessä tutustumassa!

P.S. Loppukuvassa pari reittimerkintää ja komea kääpä, jonka takana näkyy retkeilijä kiikaroimassa sirittäjää😀