Westerholminpolku Nauvossa

Päivämäärä: 10.5.2021
Luontopolkumiehen reittinumero: 220
Reitin pituus: 3,3 km
Kohokohdat: Rantaniitty ja Jetukastet-kallio
Parkkipaikka: Nauvon eteläsatama, runsaasti tilaa
Opasteet/kyltit: Hyvät
Varusteet/jalkineet: Kalliolle kiipeämisessä hyväpohjaiset jalkineet plussaa. Muutenkin pärjää.

Varsinais-Suomen kierros jatkui Nauvoon. Aamu oli sateinen, joten odottelimme sateen loppumista ja pääsimme kävelylle vasta puolen päivän maissa. Sää oli yhä melko harmaa, mutta sadetta emme enää niskaamme saaneet. Päädyimme Westerholminpolkuun, joka kuulosti mielenkiintoiselta rantoineen ja kallioineen ja oli mukavan mittainen reitti. Lähtöpaikkakin oli sopivasti melko keskellä Nauvoa, Eteläsatamassa. 

Ensimmäinen opastaulu löytyy satamatorin parkkipaikan kulmalta. Tässä saa jo vastauksen siihen kysymykseen, kuka on Westerholm, jonka mukaan polku on nimetty. Victor Axel Westerholm oli suomalainen taidemaalari, joka vietti lapsuudessaan kesiä Nauvossa, Ernholmin saarella, jossa myös Westerholminpolku suurimmaksi osaksi kulkee. 

Otin perinteisesti kuvan myös reittikartasta, jotta reittiä olisi helppo seurata. Lähtöpaikalta ei löydy opasteita tai reittimerkintöjä (en ainakaan nähnyt), mutta kartan mukaan voi lähteä kävelemään Saaristotien laitaa ja itää kohti. 

Alkumatka kuljetaan siis kevyen liikenteen väylää pitkin.

Parinsadan metrin kohdalla voi tutustua myös Nauvon infokarttaan. 

Krouvisillan ylityksen jälkeen ylitetään tie ja kurvataan rantaniitylle. Infotaulu näkyy selvästi tien toiselle puolelle, joten eksymisen vaaraa tuskin on. Taulu kertoo myös Victor Westerholmin ilmeisestä kiintymyksestä rantaniittyihin - yksi hänen lempiaiheistaan olivat juuri lehmät rantaniityillä.

Jossain kyltissä mainittiin myös se, että rantaniityn ylittävät pitkospuut ovat 170 metriä pitkät. Ne olivat hyvässä kunnossa ja niitä oli mukava kävellä.

Reitti siirtyy rantaniityltä rantametsään. Noin kilometrin kohdalla on myös istuskelupaikka, jossa voi katsella Kyrkvikenin maisemia. 

Hetken päästä reitti alkaa nousta rannasta kohti kallioita. Reittimerkintänä käytettyjä VAW -merkkejä on melko tiuhassa. 

Polku nousee silokallioille. Hetkessä ollaan kaksikymmentä metriä rantaa korkeammalla.

Korkeimmalle Jetukastet-kalliolle nousuun on laitettu helpottava köysikaide. Nousu ei ole liian jyrkkä, sen voisi luultavasti nousta ilman köyden apuakin. Tämän osuuden voi ohittaa myös kiertotietä pitkin, mutta tällöin komea Jetukastet jäisi kokonaan näkemättä.

Korkeimmillaan ollaan noin 40 metriä merenpinnan yläpuolella.

Kalliolta on avara ja hieno maisema kohti merta ja Biskopsötä. 

Kallion huipulla oleva kiviröykkiö on todennäköisesti pronssikautinen hauta - sen uskotaan sijoittuvan noin vuosille 1500-500 eaa. Tuolloin tällä saarella ei ollut vielä asutusta, joten haudan lepoon uskotaan lasketun jonkun saalistusretkellään kuolleen henkilön. Itse kallion nimi, josta olen nähnyt useamman version (Jättekastet, Jetukastet tai Jitukast) liittynee tarinaan, jossa jätti on heitellyt suuria kiviä täältä kalliolta läheisen saaren rantavesiin.

Polku laskeutuu kalliolta alas, nousuun verrattuna selvästi loivemmin. Noin kahden kilometrin kävelyn jälkeen saavutaan Saaristotien laitaan. Myös nämä merkit tulivat tutuksi, Pyhän Olavin reitti kulkee samaa reittiä.

Onneksi ihan koko paluumatka Nauvon keskustaan ei kuitenkaan ole asfalttitien laitaa - tässä tehdään vielä pieni mutka Ernholmin pelloille. 

Ernholmin tilan laidalla olevassa kyltissä kehotetaan kokeilemaan, saako kädet yltämään 300-vuotiaan tammivanhuksen ympärille. Kävin ihailemassa tammea lähempää. 

Tilan laidalta palataan Saaristotielle ja kävellään sitä pitkin takaisin lähtöpisteeseen. Matkaa kertyi hieman yli kolme kilometriä ja aikaa kävelyyn käytimme noin tunnin ja kaksikymmentä minuuttia. Muita retkeilijöitä emme polulla tavanneet. 

Polku oli mukava yhdistelmä metsä- ja kulttuurimaisemaa - kohokohtana luonnollisesti Jetukastet-kallio kivihautoineen. Myös Viktor Westerholmista oli kiva lukea ja hänen elämäänsä liittyvät kyltit olivat mielenkiintoisia, tosin hetkittäin hieman keksityn oloisia: "Mahtoikohan Viktor Westerholm istua tämän tammen varjossa maalaamassa nuoruudessaan?". Joka tapauksessa oikein hauska luonto- ja kulttuuripolku!

P.S.  Jos sää olisi suosinut, olisimme saattaneet kävellä myös kuuden kilometrin Jatulintarha Finby -polun, nyt tyydyimme ajelemaan autolla Jatulintarhan läheisyyteen ja kävelemään kallion päälle sitä ihailemaan. Ehkä ensi kerralla raportti koko polusta.