Paimion luontopolku

Päivämäärä: 9.5.2021
Luontopolkumiehen reittinumero: 218
Reitin pituus: 4,5 km
Kohokohdat: Suomaisemat ja näköalatorni
Parkkipaikka: Luontopoluntien päässä. Tilaa noin kymmenelle autolle. Toukokuisena sunnuntaina melko täyttä.
Opasteet/kyltit: Hyvät
Varusteet/jalkineet: Suomaisemissa kosteaa, suosittelen vedenpitäviä jalkineita.

Luontopolkumiehen kartalla oli vielä melkoinen lovi Varsinais-Suomen kohdalla, joten oli aika lähteä tutustumaan muutamiin lounaissuomalaisiin kävelyreitteihin. Ensimmäisenä kohteena oli Paimion luontopolku, jonne ajelimme retkikaverin kanssa toukokuisena sunnuntaiaamuna. Parkkipaikka on kapean ja mutkaisen Luontopoluntien päässä. Onneksi siellä oli mukavasti tilaa vielä kymmenen maissa aamulla.

Lähtöpaikalla on pieni rakennus, joka toimii museona. Siellä voi oppia aikoinaan samalla alueella toimineesta turvepehkutehtaasta. Luontopolun kartta on rakennuksen vieressä.

Mittauslaitteet laitettiin päälle ja lähdettiin reitille. Ensimmäisessä kyltissä toivotaan, että reitillä kuljettaisiin vain jalan. Kulkusuunta on myötäpäivään ja reitti on merkitty sinisillä maalimerkeillä. 

Alkumatka - kuten oikeastaan suuri osa reitistä - kulkee suoalueella, Preitilänsuolla. Ensimmäisessä luontopolun opastaulussa kerrotaan suokasveista.  

Alkumatkalla kuljetaan komeassa koivukujassa. Preitilänsuon kaunis suolampi, Preitilänjärvi näkyy jo reitin oikealla puolella. 

Ja pian saavutaankin Preitilänjärven rantaan. Aivan rannan tuntumaan ei tule kuitenkaan astella - opastaulussakin kerrotaan, että entisaikaan lapsia on varoitettu upottavasta rannasta sanoin: "Olkka varovaisi, ku siäl ei ol rantta ollenkkaa!"

Suoalueella ylitetään leveähkö oja upouutta siltaa pitkin. Pelasturengas tuntuu liioittelulta - toisaalta vieressä oleva vanha silta kieltämättä on jo osittain veden valtaama.

Puolitoista kilometria kävelyä takana ja yhä ollaan suon laidassa. Tässä ohitetaan vielä toinen pieni suolampi.

Suomaisemat loppuvat ja siirrytään kangasmaastoon. Reitti nousee pikku hiljaa kohti Kuhankuono-nimistä näköalakalliota (ei pidä sekoittaa Kurjenrahkan kansallispuiston Kuhankuonoon), joka on noin reitin puolivälissä - hieman kahden kilometrin jälkeen. Nousua kertyy noin 25 metriä. Täältä löytyi sitten tilava laavu tulipaikkoineen ja kookas näkötorni. 

Nousimme näkötornille. Se on rakennettu vuonna 1993.

Näkötornista avautuu melkoiset maisemat jokaiseen ilmansuuntaan. Lännessä voi nähdä ilmeisesti jopa Turun tuomiokirkon tornin, yritimme sitä kiikarilla tihrustaa. Useampia korkeita rakennuksia voi kaukaisuudessa joka tapauksessa nähdä. Panorama-kuva vääristää tornin kaidetta, mutta halusin käyttää sitä, sillä kuvassa näkyy hauskasti myös alla oleva laavu.

Pidimme laavulla kahvitauon ja jatkoimme sen jälkeen pirunpellolle, joka on niin lähellä, että sen voi nähdä laavulta. Ancylusjärven muinaisranta on noin 90 metriä nykyistä merenpintaa ylempänä.

Ja pirunpellon laidalta löytyy vielä toinen "kivinähtävyys", tällä paikalla on louhittu rakennuskiviä noin vuoden 1910 tienoilla.

Tämän nähtävyyskeskittymän jälkeen vuorossa oli noin kilometrin metsäosuus. Seuraavaksi vuorossa olikin puunähtävyys - kaksi mäntyä, jotka ovat kasvaneet yhteen toisen männyn oksan kautta. Erikoinen puuyhdistelmä, jossa vain toisen männyn runko ja vain toisen männyn latva tuntuvat kukoistavan. 

Täällä noin kolmen ja puolen kilometrin kieppeillä on reitin hankalimmat kohdat. Kalliolta laskeutumisen apuna on köysikaiteet. Ei mielestäni liian jyrkkää, mutta toki esim. sateella kaiteet voivat olla tarpeen.

Noin neljän kilometrin kohdalla voi kurkata myös sota-ajan korsuun. Sen jälkeen kuljetaan hetken matkaa hiekkatietä pitkin.

Viimeinen nähtävyys on kääpiökuusi.

Sen jälkeen palattiinkin taas suomaisemaan. Polku kulkee suon laitaa pitkin parkkipaikalle takaisin.

Luontopolun mitaksi saimme noin neljä ja puoli kilometriä. Aikaa meillä kului noin kaksi tuntia. Reitillä näimme muutaman muunkin luontopolkukulkijan ja muutaman suunnistajan. Rasteja tuntuikin näkyvän maastossa siellä ja täällä. Lopuksi on myös todettava, että parkkipaikka oli täyttynyt kävelymme aikana. Kymmenen maissa paikalla oli 2-3 autoa, puolen päivän kieppeillä varmasti 15 autoa, parkkipaikka oli melko lailla täynnä ja luovasti täytetty.

Varsinais-Suomesta ei ensimmäisenä mieleeni tule suomaisema. Nyt olen kuitenkin hieman tutustunut seudun luontopolkuihin ja ymmärtänyt, että täällä on monia komeita soita. Saapa nähdä, tuleeko tällä parin päivän lomalla käveltyä useampikin suomaisemiin sijoittuva polku. Tämä oli ainakin mukava startti!