Kallen Kierros Loviisassa

Päivämäärä: 15.4.2021
Luontopolkumiehen reittinumero: 209
Reitin pituus: 11 km
Kohokohdat: Suoalueet, Tenakallio, Hopjärven ranta
Parkkipaikka: Ulkoilureittien ja frisbeegolfkentän parkkipaikka, noin 10 autolle. Kirkkotie 506, Loviisa.
Opasteet/kyltit: Melko hyvät. Muutamissa polkujen risteyksissä hieman puutteita.
Varusteet/jalkineet: Monimutkainen juttu. Paikoitellen tämä oli todella märkä reitti, ainakin tähän aikaan vuodesta. Toisaalta paljon hiekkatieosuuksia. Jos jaksat kävellä 11 km kumisaappailla, suosittelen kyllä niitä.

Kallen kierros eli Kalles runda on ollut mielessäni jo pitkään. Nyt sattui hieno keväinen päivä ja halusin lähteä vihdoin kävelemään tämän noin 10-11 kilometrin lenkin, joka sijaitsee siis Liljendalissa, Loviisan luoteiskulmassa, ihan lähellä valtatie kuutta. Kallen kierroksesta tiesin jo etukäteen sen verran, että reitti kulkee aika suurelta osin hiekkateitä pitkin. Mutta selvitettäisin tänään, mitä muuta on tarjolla! 

Ajelin aamuyhdeksän jälkeen Kirkkotielle, jossa reitin lähtöpaikka on. Se löytyi helposti - pieni parkkipaikka näyttää olevan yhteinen sekä pururadalle, frisbeegolfradalle että Kallen kierrokselle. Paikalta löytyy opastaulu, jossa tosin on vain mustavalkoinen A4-kokoinen reittikartta. Kartan voi muuten printata myös Loviisan nettisivuilta. Parkkipaikan vieressä on kuitenkin selkeä puukyltti - tähän suuntaan siis. 

Alkumetrit kuljetaan samaa matkaa pururadan kanssa. Reittimerkinnät ovat keltaisia. Pururadassa oli jonkin verran risteyksiä ja piti olla tarkkana. 

Pururadalta siirrytään pois noin 400 metrin kohdalla. Risteyksessä on hauska käsin maalattu opaste.

Seuraavat nelisensataa metriä kuljetaan kapeahkoa metsäpolkua pitkin. Täällä oli todella kosteaa ja kuraista. 

 Ensimmäinen pidempi hiekkatieosuus alkaa vajaan kilometrin kohdalla. 

Puolentoista kilometrin kohdalla ohitetaan peltoaukea. 

Peltoaukean jälkeen kurvataan hieman kapeammalle metsätielle. Maisemassa kiinnitti ennen kaikkea huomiota se, miten kivistä maasto on. Täällä totisesti riittää kaikenkokoisia siirtolohkareita.

Yllätystaukopaikka! Karttaan oli merkitty taukopaikka noin kolmen kilometrin kohdalle, mutta ensimmäinen taukopaikka löytyikin jo vajaan kahden kilometrin kohdalta. Päätin kuitenkin kävellä vielä vähän pidemmälle ennen taukoa.

Seuraava reilu kilometri kuljetaan suon laitaa pitkin. Tai oikeastaan kahden suon, ensimmäinen on nimeltään Sunnanmossen ja toinen Lillsjömossen. Reitti on täälläkin aika kostea, vaikka se kulkee metsän puolella. Näillä tienoin kuulin ja näin taivaanvuohen - harvoin saa seurata sen lentoa niin läheltä, se teki syöksyjään aivan yläpuolellani.

Suon puolivälin kieppeillä ylitettiin hakkuuaukea. Polku oli melkein kadonnut sen alle. Neuvoni seuraavalle kävelijälle: polku kulkee hyvin lähellä suon laitaa, se kyllä löytyy hyvin suon lähelle mennessä.

Kolme kilometriä takana ja suo-osuus alkaa olla loppumetreillä. Tässä on jälleen hyvin kosteita kohtia ja näin huhtikuussa veteen astumista ei voinut pitkospuista huolimatta välttää. Näillä kieppein oli myös postilaatikko ja vihko, johon sai raapustaa nimensä. Olin ensimmäinen nimen kirjoittanut pääsiäisen jälkeen. Joku vääräleuka oli kirjoittanut minua ennen kommentin "V***u mikä reitti!". No ei se nyt niin vaikea ollut, kun valitsee oikeat jalkineet.

Karttaan oli merkitty suo-osuuden loppuun taukopaikka. Se oli niin sympaattisen näköinen, että tähän minun oli pakko istua. Kahvi maistui upeassa kevätaamussa.

Kilometri suoraa hiekkatieosuutta. Ainakin yksi risteys oli matkalla, mutta totesin kartasta, että minun kuuluisi vielä jatkaa suoraan. Keltaisia reittimerkintöjä oli tässä aika harvassa, mutta punaisessa tolpassa (liekö moottorikelkkareitin merkki?) oli kuitenkin keltaista nauhaa.

Harvinaisen komea pahka näytti upealta sinistä taivasta vasten.

No niin! Viitisen kilometriä takana ja reitti nousee Tenakallion kodalle. Täältä löytyy kota tulipaikkoineen, pitkä pöytä/penkki-yhdistelmä ja vielä toinen tulipaikka sekä puuseet. Tässä oli pullakahvin paikka! Nousua kertyi noin 50 metriä, mutta melko loivasti. Kodan lähelle pääsee myös autolla.

Sitten sähläsin. Lähdin kodalta kalliota pitkin kaakkoa kohti ja parinsadan metrin päässä ihmettelin polun kapeutta ja puuttuvia maalimerkkejä. Katsoin karttaa ja totesin olevani hieman väärässä suunnassa. Palasin kodan luo ja huomasin isomman näköisen polun, joka kääntyi enemmän etelän suuntaan ja sieltä löytyi myös keltaisia merkkejä. Polku kulki mukavia kallioita pitkin ja ohitti pienen lammen. Lammen jälkeen kalliolta laskeuduttiin alas - portaiden lisäksi laskeutumista helpotti köysi, josta kieltämättä oli kätevää pitää kiinni.

Jatkoin sähläämistä. Seuraavalla kalliolla reitti teki noin 90 asteen mutkan ja minä jatkoin ajatuksissani (ja taisin myös räplätä kännykkää) suoraan. Taas polku kapeni miltei olemattomiin. Palasin noin sata metriä ja huomasin virheeni. Keltainen merkki oli kyllä selvästi näkyvissä. Vinkki: keltaisia merkkejä on täällä melko tiuhassa. Jos et näe niitä sataan metriin, olet todennäköisesti missannut jonkun mutkan tai risteyksen.

Kallioiden jälkeen oli vuorossa taas iso hakkuuaukea. Normaalisti hakkuuaukea ei ole suosikkimaisemiani, mutta tässä valossa tämä paikka näytti melko hienolta. 

Minulla oli jo 7,5 kilometriä takana, kun alkoi taas hiekkatieosuus. Olin kuitenkin kävellyt ainakin puoli kilometriä ylimääräistä, joten ehkä virallisesti ollaan noin 6,8 kilometrin kohdalla. Loppumatka on yhtä lyhyttä poikkeusta lukuunottamatta hiekkatietä.

Yhdeksisen kilometriä takana. Saavutaan Taikarannan uimapaikalle. Minua huvitti se, että parkkipaikalla olisi voinut uida melkeinpä yhtä hyvin kuin Hopjärven rannalla, joka takana jo siinsi.

Taikarannan uimapaikka on kaunis. Täällä on laituri, hyppytorni ja tulipaikka. Tällä kertaa ei paikalla ollut uimareita - ja samalla huomasin, etten ollut yhdeksän kilometrin aikana nähnyt yhtään ihmistä tai autoa!

Uimarannan jälkeen kävellään hetki rantapolulla, loppu on sitten tieosuutta. Tässä tapasin sitten ensimmäiset ihmiset, pari pyöräilijää ja lenkkeilijää. Kymmenen kilometrin tolppa oikealla tien vieressä.

Kierros täyttyi. Minun matkamittariini kertyi 11,7 kilometriä, mutta kävelin varmasti ainakin puoli kilometriä ylimääräistä. Aikaa kului 3 tuntia ja 40 minuuttia. Rauhallista oli, näin siis pari muuta ulkoilijaa viime metreillä. Ja mikä määrä lintuja: laskin loppumatkasta kuulleeni tai nähneeni ainakin peipon, punarinnan, hippiäisen, laulurastaan, mustarastaan, sepelkyyhkyn, hömötiaisen, talitiaisen, käpytikan, taivaanvuohen, silkkiuikun, kuovin, kalalokin ja laulujoutsenen.

Kiipesin vielä pururadan laidan palkintopallille ja tunsin itseni voittajaksi. Kiva reitti, jota voin mielelläni suositella puolipäiväretken kohteeksi!

Luontopolkumiehen muita reittejä lähistöllä:
Kukuljärven vaellusreitti Loviisassa

Virvikin luontopolku Porvoossa