Luulammen rengasreitti Kiilopäällä

Päivämäärä: 14.6.2020
Luontopolkumiehen reittinumero: 157
Reitin pituus: 11 km
Kohokohdat: Tunturimaisemat ja Kiilopäällä käynti (kannattaa poiketa, vaikkei virallisesti kuulu Luulammen reittiin).
Parkkipaikka: Kiilopään Suomen Ladun keskuksen pihassa. Runsaasti tilaa.
Opasteet/kyltit: Erinomaiset
Varusteet/jalkineet: Hyväpohjaiset kengät tarpeen. Märkiä kohtia oli, mutta lenkkareillakin näytti pärjäävän.

Saariselällä vietetyn muutaman päivän pääkohteena oli Lemmenjoki, mutta haluttiin toki kävellä jokin muukin reitti. Edellisen päivän 17 kilometriä tuntui vähän jaloissa, mutta silti valittiin vähän yli 10 kilometrin lenkki Kiilopäällä. Luulampi oli meille tuttu paikka, siellä on usein pidetty taukoa talvisilla hiihtoreissuilla. Päätettiin, että käydäänpä kerran kesälläkin. Samalla voisi käydä Kiilopään huipulla, vaikka se ei virallisesti tätä Luulammen reittiä olekaan. Meidän reittimme olisi Luulammen rengasreitti myötäpäivään ja loppuvaiheessa piipahdus Kiilopään huipulle Kiirunapolkua pitkin. Lisätietoa Kiilopään hyvästä reittivalikoimasta (kuten koko Urho Kekkosen kansallispuiston reittivalikoimasta) saa taas kerran luontoon.fi -sivustolta.

Kävimme Kiilopään ravintolassa kahvilla ja kyselimme reitin kosteutta. Ainakin Kiilopäällä jo ihan kuivaa, ehkä Luulammella vielä kosteita paikkoja. Ei lenkkarikeli (minun mielestäni), mutta varsikengät tai maastokengät voisi olla oikea ratkaisu. Kävelimme lähtöportille.

Heti lähtöportin jälkeen vastaan tuli risteys, jossa Luulammen reitti lähtee vasemmalle.

Neljänsadan metrin kohdalla on risteys, jossa Luulammen ympyräreitti alkaa. Luontoon.fi -sivulla reittikuvaus oli annettu vastapäivään (tästä oikealle), mutta me päädyimme päinvastaiseen eli kävelisimme myötäpäivään. Tällöin voisimme lopuksi poiketa Kiilopään huipulle. 

Alkumatkan nousu oli loivaa, mutta kilometrin kohdalla ollaan jo 60 metriä lähtöpistettä korkeammalla.

Luntakin oli vielä paikka paikoin. Noin puolentoista kilometrin paikkeilla kuljettiin jo lumikenttien yli. 

Menomatkan korkein kohta osui noin 2,5 kilometrin kohdalle. Näillä kieppeillä käveltiin poroaidan veräjän läpi.

Lähdimme laskeutumaan kohti Luulampea. Maisema oli taas uskomattoman avara ja kaunis. Istahdimme polun laitaan kivelle kahvitauolle ja nautimme tunturimaisemasta.

Yksinäinen mänty Luulampea lähestyttäessä.

Tämä polun varrella kasvava kaunis punainen kukka lienee sielikkö. Terveisiä vaan kasvitieteen idolilleni Henry Väreelle, jonka lempikukka tämä muistaakseni on. Nyt minäkin olen vihdoin bongannut sen.

Luulammelle tuli matkaa tätä kautta noin 4,5 km. Täällä istahdettiin Luulammen kämpän ulkopuolelle penkille toiselle tauolle. Hyvällä lykyllä täällä olisi saattanut saada munkkikahvit, retkikaverini muisteli lukeneensa, että uudet yrittäjät pitävät latukahvilaa auki myös kesäisin. Vaan ei nyt, korona-aikana, ainakaan. Aika monet kahvit ja kuumat mehut täällä on talvisin juotukin ohi hiihdellessä.

Ja ei muuta kuin tuttua latupohjaa kohti Kiilopään rinnettä. Sanoin, että tämä on suosikkikohtani Saariselän seudun laduilla. Nousu on pitkä ja rankka, mutta niin palkitseva. Aurinkoisella kelillä tätä nousua on ilo raahustaa ylöspäin, kun tietää, että Kiilopään kahvit ja munkit odottavat nousun ja huiman laskun jälkeen. 

Nousua riitti. Vesipulloja täydennettiin sulamisvesien puroista parikin kertaa.

Näillä tienoin piti myös poiketa polulta aika pitkäksi matkaa, polku oli ison lumikentän alla. Nousua oli helppo ja mukava tehdä myös polun ulkopuolella. Löysimme myös kauniin puron.

Matkaa takana jo melkein kahdeksan kilometriä ja Luulammelta on nousumetrejä jo 150. Polulle palaillaan taas lumikenttien läpi.

Oikaisimme tarkoituksellisesti parinsadan metrin päässä näkyville Kiirunapolun reittitolpille. Ollaan jo 500 metrin korkeudessa (180 metriä korkeammalla kuin Luulampi). 

Juuri ennen Kiilopään huippua oli vielä tarjolla tietoa Kiirunasta. Tätä arktista lintua emme nähneet tai kuulleet, mutta huomasimme meille tuntemattoman linnun pyrähtelevän lentoon variksenmarjojen ja muiden varpujen seasta. 

Täällä sitä nyt oltiin, Kiilopään huipulla, 546 metrin korkeudessa. Luulammelta nousua kertyi peräti 235 metriä. Huh. 

Huipun itäreunalla on penkki (kuvassa vielä varattu), joka vapautui ja istahdimme sinne. Nyt näimme uudestaan tuntemattoman linnun, joka kuljeskeli jäkälien, kanervien ja variksenmarjojen seassa ja lauloi lyhyttä säettään. Googlasin tunturin lintuja ja vahvistimme uuden tuttavuuden keräkurmitsaksi. En ole varmaan ainoa, jonka on vaikea sanoa "keräkurmitsa", siitä meinaa aina tulla "kesäkurpitsa". Kaunis lintu, keräkurmitsa!

Vielä yksi kuva Kiilopään huipun hienoista maisemista.

Sitten alas, alemmas, alas. Laskeuduimme taas 200 metriä lähtöpisteeseen. Matkan varrella on useita taukolavoja ja jyrkimmässä kohdassa portaat. Reidet huutivat jo vähän hoosiannaa. 

Kierros tuli käveltyä. Aikaa meni hieman yli 4 tuntia ja tällä yhdistelmälenkillä oli mittaa noin 11 km. Matkalla tapasimme melko paljon muitakin kävelijöitä, reitit ovat selvästi suosittuja.

Korkeuserot ovat suuret, mutta onneksi nousut ovat melko loivia, vain viimeinen pätkä Kiilopäälle oli vähän jyrkempää. Pieni ponnistelu totisesti palkittiin, maisemat olivat katsastamisen arvoisia. Maineensa arvoinen, ehdottomasti!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söderkullan ulkoilureitit Sipoossa

Meikonkierros Kirkkonummella

Lapakiston retkeilyreitit Nastolassa