Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2018.

Poronpolku Lopella

Kuva
Päivämäärä: 30.9.2018
Reitin pituus: 16 km (tarjolla olisi ollut myös 3, 11, 22 ja 28 kilometrin reitit)
Kohokohdat: Poronpolku ry:n Lopella järjestämä mainio tapahtuma, hyvät polut, Punelian salmen ylitys.
Opasteet ja kyltit: Erinomaiset
Parkkipaikka: Tapahtuman yhteydessä Räyskälän lentokentällä
Jalkineet/varusteet: Polut hyvässä kunnossa. Lenkkareillakin pärjää.


Poronpolku on saanut nimensä Sallasta 1960-luvulla tuodun porotokan mukaan. Nämä porot asustelivat ulkoilureitistön varrella ja vuonna 1967 aloitettu Poronpolku-ulkoilutapahtuma sai sitten nimensä porojen mukaan. Myöhemmin nimestä ja nimenvaihdosta on pidetty mielipidetiedustelu, mutta se on päätetty pitää ennallaan. Poronpolku-tapahtuma järjestetään aina syyskuun viimeisenä sunnuntaina ja nykyisin kävelijöitä on noin pari tuhatta. Tänä sunnuntaina olin kuulevinani lähtijöitä olleen n. 2400.

Poronpolkua voi kävellä ihan milloin vain. Itsekin kävelin sen eteläosaa eli Luutaharjun luontopolkua muutama viikko aiemmin. Tällöin …

Meikonkierros Kirkkonummella

Kuva
Päivämäärä: 29.9.2018
Reitin pituus: 7,5 km
Kohokohdat: Meikonjärven rannat, loistavia istuskelupaikkoja melkein koko reitin ajan.
Opasteet ja kyltit: Hyvät
Parkkipaikka: Korsonlammentie 31. Iso parkkipaikka. Lauantaina puolen päivän maissa melko täyttä!
Jalkineet/varusteet: Välillä mutainen reitti. Valitsisin itse vaelluskengät tai kumisaappaat. Yllättävän moni vastaantulija liikkeillä lenkkareissa.


Olen kuullut paljon Meikon ulkoilualueesta Kirkkonummella. Toistaiseksi en ollut käynyt siellä, koska Etelä-Suomen Retkeilyoppaassa mainitaan, ettei alueella ole merkittyjä reittejä. No, tieto vanhenee ja niin tämäkin - nykyisin Meikossa on kolme merkittyä reittiä ja onneksi löysin niistä tietoa googlen avulla. Laitoin navigaattoriin osoitteeksi Korsonlammentie 31, Kirkkonummi ja löysin paikalle helposti. Parkkipaikka on todella tilava ja aamulla siellä oli hyvin tilaa. Päivän mittaan se kyllä täyttyi vauhdilla.


Infotaulussa on melko vähän tietoa Meikon alueesta, mutta reittikartat toki l…

Kakolanmäen luontopolku Vantaalla

Kuva
Päivämäärä: 20.9.2018
Reitin pituus: Luontopolku n. 1 km, parkkipaikalta kierroksen pituudeksi tuli 2 km.
Kohokohdat: Lyhyt luontopolku lähellä Kehä kolmosta.
Opasteet ja kyltit: Hyvä infotaulu, kohtalaisen selkeä reittimerkintä.
Parkkipaikka: Ei ihan välittömässä läheisyydessä. 2 tunnin paikoitus Tiilipojanlenkillä.
Jalkineet/varusteet: Kapea, mutta kuiva polku. Ainakin nyt pärjäsi lenkkareilla.


Lueskelin Pääkaupunkiseudun Retkeilyopasta ja mietin, löytäisinkö lähistöltä jonkun lyhyehkön kävelyreitin. Löysin Kakolanmäen, josta en ollut kuullutkaan. Se sijaitsee Petikossa, Vihdintien ja Kehä kolmosen risteyksessä. Tutkin netin karttoja, en oikein löytänyt lähintä parkkipaikkaa, mutta joku bloggari oli sentään kertonut jättäneensä auton Pekkaniskan parkkipaikalle. Se tosiaan löytyi Tiilipojanlenkki-nimiseltä kadulta muutaman sadan metrin päästä. Parkkikiekolla saa auton jättää siihen kahdeksi tunniksi - ja se toki riittää, alue on sen verran pieni.

Vihdintie pitää ylittää suojatietä pi…