Untulanharjun luontopolku Hämeenlinnassa

Päivämäärä: 23.8.2021
Luontopolkumiehen reittinumero: 254
Reitin pituus: 2,7 km
Kohokohdat: Korkeat harjut lehtometsineen, harjun henkiaukko
Parkkipaikka: Noin Evontie 161, parkkipaikka noin 10 autolle. Paikka kartalla.
Opasteet/kyltit: Hyvät
Varusteet/jalkineet: Ei erikoisvaatimuksia.
Keskivaativa reitti
Ei tulipaikkaa

Olen varmaan ainakin kymmenen kertaa viitannut Raija Hentmaniin ja hänen kirjoittamiinsa Etelä-Suomen retkioppaisiin. Sekä siihen, että kävin kerran Maunulan Majalla kuuntelemassa Raijan retkeilyvinkkejä. Yksi vinkki oli Untulanharju. Olen useamman vuoden ajatellut, että haluaisin käydä katsastamassa Untulanharjun luontopolun ja kokemassa sen, miten harju hengittää. Nyt oli vihdoin oikea hetki – kävin tapaamassa lähistöllä asuvaa kaveria ja sen jälkeen ajelin Lammin taajamaan, joka nykyisin kuuluu Hämeenlinnaan.

Untulanharju sijaitsee aivan Lammin keskustan läheisyydessä. Kun näet Terveyskeskuksen, olet jo Untulanharjun kupeessa ja kun se on ohitettu, niin parkkipaikka on hetken päästä oikealla. Parkkipaikka oli elokuisena iltapäivänä tyhjä. Täältä löytyy opastaulu karttoineen. Kuvassakin näkyvästä postilaatikosta löytyi myös luontopolun opasvihko. Se kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan. Sinulle neuvoisin: jos mahdollista, printtaa se mukaan täältä – postilaatikossa oli tänäänkin vain yksi lainattava vihkonen.

Otin valokuvan reittikartasta. Kartta löytyy myös tulostettavasta tai lainattavasta opasvihkosta. Opasteet ovat melko selviä, mutta reittiä oli mukava seurata kartasta.

Matkaan! Luontopolku alkaa reippaalla nousulla. Aluksi portaita pitkin, sitten reippaasti nousevaa polkua pitkin. Ensimmäiset luontopolun rastipisteet ovat heti ensimmäisessä nousussa. Rastitolpissa on vain numerot – siihen liittyvän tekstin voi lukea vihkosesta. Ensimmäisen rastin aihe on Untulanharju ja sen synty.

Heti ensimmäisestä metristä alkaen kiinnitin huomiota harjun rehevään kasvillisuuteen. Harjuista tulee yleensä mieleen lähinnä kuivahko mäntykangas. Ei täällä! Pähkinäpensaita ja metsälehmuksia kasvoi heti ensimmäisessä nousussa. Miksi näin? Toinen rasti antoi siihen vastauksen, maaperä on ravinteikasta ”Lammin lössiä”.

Ensimmäinen nousu on noin 250 metriä pitkä ja harjun laella ollaan noin 50 metriä korkeammalla kuin lähtöpaikalla. Lehmukset reunustavat polkua. Mäntyjäkin näkyy kasvavan, mutta lehtipuut ovat enemmistössä.

Täällä alkaa myös pähkinäpensaiden kuja. Opasvihkosen mukaan pähkinäpensaiden komeimmat esiintymät Suomessa ovat Lohjalla ja täällä Lammilla.

Ja kyllä – välillä polku kulkee tosiaan melkoisessa pähkinäpensasviidakossa. Luonnonsuojelualueen merkki näkyy myös kuvassa. Muistathan, että täällä tulee pysyä merkityillä poluilla eikä kasveja saa tietenkään kerätä mukaan. 

Taikinamarja teki nyt satoa. Se ei ole myrkyllinen – netin mukaan sitä voi käyttää muiden marjojen lisänä. 

Puolen kilometrin kohdalla alamäessä oli luonnonsuojelualueesta pieni taulu karttoineen. Kartassakin näkyvää vesitornia ihmettelin jälkeen päin – en muistanut sitä nähneeni. Kotona etsin tietoa hakukoneesta ja totesin, että se on purettu – ilmeisesti vuosi sitten.

Polkua ei ole täällä merkitty maalimerkein. Risteyskohdissa on kuitenkin selkeät opasteet. Seitsemännen rastin (lammen soistuminen) jälkeen opaste vie pistolle kohti kahdeksatta rastia (josta palataan takaisin tähän samaan pisteeseen).

Tässä välissä voi ihailla Lammin peltomaisemia. Opasvihkosessa taidettiin mainita peltojen kuuluvan perunantutkimuslaitokselle. Sitäkin asiaa tutkin netistä – ilmeisesti perunantutkimuslaitos on siirtynyt sittemmin Köyliöön.

Ja sitten tälle kuuluisalle kahdeksannelle rastille, harjun henkiaukolle. Talvella kylmää ilmaa varastoituu harjun sisään ja kesällä kylmän ilman voi tuntea kädellä kivien välistä. Tänään oli kovin viileä ja tuulinen päivä, joten en voi väittää tunteneeni sitä kylmää tuulahdusta.

Sen sijaan muuten kylmä ilma oli nähtävissä – kasvillisuus on tässä todellakin täysin erilaista. Suopursua ja variksenmarjaa, ilmeisesti jopa tietyn tyyppistä karhunsammalta, jota ei muualla Etelä-Suomessa ole havaittavissa (lähin esiintymä Riisitunturilla!).

Seuraavaksi polku kulkee soistuneen lammen ohi ja suuntaa kovaan nousuun. Aloin jo ihmetellä, kuinka korkea harju oikeastaan on. Tässä on myös reitin selvästi hankalin ja kivikkoisin kohta (blogin pääkuvassa nousun jyrkintä osaa). Luontopolkumies harjun laella. Nyt ollaan yli 60 metriä pellon laitaa korkeammalla!

Harjun aivan korkeimmalla kohdallakin kuljetaan pähkinäpensaiden muodostamassa kujassa, kiviä pitkin tai niitä väistellen. Enpä totisesti olisi uskonut. 

Reitti kiertää ison supan. Entisen vesitornin kieppeillä kävellään hetki entistä huoltotietä pitkin. Tieosuus on korkeintaan parisataa metriä, sen jälkeen palataan taas kapealle polulle. 

Supan ympäri kierretty. Opaste ohjaa kohti viimeistä rastia.

Viimeisessä rastissa kerrotaan luonnonsuojelualueella tehtävistä hoitotöistä. Havupuita kaadetaan jonkin verran pois, jotta valo-olosuhteet säilyvät aluskasvillisuudelle (kuten vuokoille) otollisina. Tämän jälkeen luontopolun ympyräosuus päättyy ja palataan parin ensimmäisen rastin ohi alamäkeä kohti parkkipaikkaa.

Luontopolun pituus lienee mittauslaitteeni mukaan n. 2,7 km. Aikaa kulutin noin tunnin. Reitti on suhteellisen vaativa korkeuserojen ja melko tiukkojen nousujen ja laskujen takia. Taukopaikkaa ei ole – ehkä yksi penkki jossain harjun laella olisi mukava olla pientä taukoa varten. En myöskään tavannut muita ulkoilijoita.

Olin tosiaan kuullut jotain Untulanharjun luontopolusta, mutta silti se yllätti. Koko matka on todellakin rehevää, vihreää ja vehreää lehtomaisemaa – piti melkein henkeä haukkoa. Ehkä käyn tutustumassa harjun henkiaukkoon toiste – jonain kuumana kesäpäivänä. Huippuelämys!

Muita Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä: 
Niemisjärven luontopolku Evolla 
Kukkolanharjun luontoreitti Hollolassa
Suurisuon luontopolku Janakkalassa