Ukko-Luoston huipun reitti Sodankylässä

Päivämäärä: 15.6.2020
Luontopolkumiehen reittinumero: 158
Reitin pituus: 5 km

Kohokohdat: Luoston rinteet ja maisema Ukko-Luostolta
Parkkipaikka: Luostonportin vieressä, runsaasti tilaa
Opasteet/kyltit: Hyvät

Varusteet/jalkineet: Hyväpohjaiset kengät kivikkoisessa rinteessä

Viimeinen kohde Pohjois-Suomen kiertueella oli Pyhä-Luoston kansallispuisto. Ajattelimme "kipaista" jonkun lyhyehkön reitin ensimmäisenä iltana ja kyselimme neuvoa Luontokeskus Naavasta. Siellä kerrottiin vähän huonojakin uutisia - sekä Pyhätunturin Isokuru (jonka piti olla Pyhä-Luoston kohokohta) että Ukko-Luoston reitti toisesta päästä olivat nyt kesällä 2020 suljettuja, ainakaan niitä ei voisi kävellä suunnitellusti. Päätimme kävellä ensimmäisenä iltana Luoston vaellusluontopolkua pitkin Ukko-Luoston huipulle ja tulla sieltä laskettelurinnettä pitkin alas. Toiselle päivälle jätettäisiin sitten Pyhätunturin ihmeet. 

Meille kerrottiin, että lähtöpaikka olisi Luostonportin lähellä. Ajelimme jonkin verran edestakaisin Luoston kieppeillä ennen kuin hoksasimme paikan. Laskettelurinteelle vievän tien yli menevä silta lienee tämä Luostonportti ja lähtöpaikka opastauluineen on aivan sillan vieressä. Satoi, mutta päätimme uhmata sadetta ja startata matkaan. Kääntyisimme takaisin, jos keli heikkenisi liikaa.

Lähtisimme kohti Tikkalaavua.

Alkumatkalla kuljettiin leveähköä hiekkatietä pitkin. Reittimerkinnät olivat nelikulmaisia vanerimerkkejä, jotka eivät täällä olleet aina salmiakki- tai timanttimuodossa.  

Aluksi ajattelin, että niitä voisi korjailla oikeaan asentoon. Totesin kuitenkin, ettei se ehkä ollut tarkoitus - eikä ihan helppoa, laatat kun olivat aika lähellä toisiaan.  

Olkoon reittimerkinnät niin kuin ovat. Liikennemerkin selitystä en myöskään hoksannut.

Hiekkatie muuttui kapeammaksi poluksi. Tikkalaavulle oli lyhyt matka, noin 900 metriä. 

Istahdimme ihan hetkeksi laavulle juomatauolle ja pidättelemään sadetta. Sade onneksi alkoikin hiipua näillä hetkillä.

Heti laavun jälkeen rinne jyrkkenee ja alkaa kivikkoisempi osuus. Ihan kuvan tyyppisessä kivikossa ei onneksi tarvitse tasapainoilla.

Rinteessä oli ihan kohtuullisen hyvä kävellä, sateestakin huolimatta. Liukkaita paikkoja ei onneksi ollut. Seuraavan kilometrin aikana noustiin peräti 130 metriä ylemmäs. 

Noin kahden kilometrin kohdalla maasto ja metsätyyppi muuttuu, puut käyvät lyhyemmiksi ja rinne muuttuu taas loivemmaksi. Tässä kohdalla olisi ilmeisesti hyvä revontulien bongauspaikka.

Näillä tienoin saavuttiin sitten risteykseen, jossa oli paljon kylttejä, suuntia, nuolia. Mutta ei oikeastaan yhtään nuolta Luoston huipulle. Polku oli kuitenkin selkäni takana ja osasimme lähteä sinne suuntaan. Ehkä kylttiä ei tarvita, jos reitti kuljetaan normaalisti toisin päin. 

Risteyksessä oli myös Luoston vaellusluontopolkuun liittyvä opastaulu. Vaellusluontopolku jatkaa tästä risteyksestä vielä länteen ja Luoston taa, me käännyimme etelään ja kohti huippua.

Hetken päästä ihailimme erikoista keloutuvaa kuusta.

Vähän ennen kolmen kilometrin kävelyä alkaa Luoston huippu jo olla kohtalaisen lähellä. Nousua oli takana noin 200 metriä ja vielä olisi jäljellä noin 50 metriä lisää. 

Viimeiset metrit huipulle kuljetaan jo puuttomassa ja hyvin kivikkoisessa maastossa. Yllättäen lähistöltämme lensi karkuun kuoveja. Ei ihan ensimmäinen lintu, jonka luulisi täällä näkevänsä. Muuten ilta oli hiljainen. Emme myöskään olleet tähän mennessä nähneet ainuttakaan muuta kävelijää. 

Huipulla ainoa väriläiskä oli sielikkö. 

Emme käyneet ihan Luoston huipun sääasemalla vaan käännyimme alas laskettelurinteen kohdalta. Sää oli yksi ratkaiseva asia, seurasin koko ajan sadetutkaa ja näytti siltä, että kohta saattaisi olla taas vesisateen uhkaa. Nyt oltiin saatu kävellä melkein tunti ilman sadetta.

Laskettelurinnettä oli suhteellisen helppoa kävellä ja palasimme alas puolessa tunnissa, vaikka jouduin vähän varomaan kävelyäni - keväällä kärsitty pohjevamma antoi vähän kivun merkkejä ja yritin kulkea mahdollisimman tasaisessa maastossa. Suhteellisen vaikeaa kivisessä ja paikoin jyrkässä rinteessä, mutta onnistui sentään.  Tapasimme myös lopulta yhden muunkin retkeilijän laskettelurinteessä, hän oli käynyt sääasemalla rinnettä pitkin edestakaisin. Pääsimme turvallisesti alas ja parkkipaikalle. Matkaa meille kertyi siis noin 5 km ja aikaa meni aika tasan kaksi tuntia. 

Virallinen reitti olisi siis sisältänyt kovan porrasnousun, reittiselosteen mukaan noin 580 porrasta. Portaat olivat nyt remontissa, mutta niiden pitäisi aueta ihan lähiaikoina. Silloin reitin voi siis kulkea myötäpäivään, rappusia ylös, huipulle ja meidän nousureittiämme alas. Hyvällä säällä varmasti huikea kokemus!