Hyypiön reitti Liesjärven kansallispuistossa Tammelassa

Päivämäärä: 21.9.2019
Luontopolkumiehen reittinumero: 94
Reitin pituus: n. 3 km
Kohokohdat: Komeat metsät ja Hyypiökallio (ja hieman reitin ulkopuolella Kyynäränharju)
Parkkipaikka: Kanteluksentiellä, n. 10-15 autolle
Opasteet ja kyltit: Melko hyvät
Varusteet/jalkineet: Reitti on melko hyväkuntoinen, mutta kostealla kelillä hyväpohjaiset kengät tarpeen.


Päätimme retkikaverin kanssa viettää viikonlopun Liesjärven ja Torronsuon kansallispuistoissa kävellen. Yövyimme Eerikkilän Urheiluopistolla ja päätimme kävellä ainakin pari kolme eri reittiä lähistöllä. Lauantai oli melko harmaa (ja tihkusateinenkin), joten valitsimme iltapäiväohjelmaksi yhden käveltävän lenkin, Hyypiön reitin.

Olen käynyt aiemmin Liesjärvellä kerran kävelemässä yksikseni ja tiesin, missä tämän reitin parkkipaikka sijaitsee. Ajelimme Kanteluksentielle ja parkkipaikka (Pirttilahti) löytyi helposti tien varrelta, osoite navigaattoriin vaikkapa noin Kanteluksentie 215. Harmaana syyskuisena lauantainakin parkkipaikka oli yllättävän täynnä. Saimme kuitenkin auton parkkiin ja marssimme infotaululle, josta oheinen reittikuva. Reitti oli merkitty karttaan ja maastoon oranssilla.


Liesjärvellä on paljon reittejä ja kohteita, joihin kävellä. Tauluissa ei ole reittien nimiä - pitää vain tietää, mihin päin on kulkemassa. Lähtöpisteessä on mainittu Hyypiökallio, sitä kohti siis.

Ensimmäiset parisataa metriä kuljetaan hyvin leveää Kyynäränharjun (tähän palaamme vielä) reittiä.

Parinsadan metrin jälkeen kurvataan oikealle kohti Hyypiökalliota. Polku kapenee huomattavasti.

Kuljimme polkuja ja pitkospuita pitkin melko synkässä kuusikossa. 

Matka sujui hitaasti. Ehkä se on hyvän luontoretken merkki! Piti ottaa kuvia sienistä ja sateen jäljiltä kauniin kosteista kasveista. 

Sinivuokon lehtiäkö mahdoin itse kyykistellä kuvaamassa retkikaverini ottamassa edellisessä kuvassa.

Maasto on melko pitkälti kuusikkovoittoista. Ylitimme Kanteluksentien ja jatkoimme kohti luodetta.

Vanhassa metsässä lahonneeseen puunrunkoonkin on kasvanut sammalta ja liekoa.

Puolentoista kilometrin kävelyn jälkeen saavuimme Hyypiökalliolle. Luontoon.fi -sivulla sanotaan, että täällä voi levähtää ja ihailla Tapolanjärvelle avautuvaa maisemaa. No jaa. Ei penkkiä, eikä oikein sitä avautuvaa maisemaakaan...


Lähdimme eteenpäin. Muutama metri Hyypiökalliolta ja polun laidalta löytyivät vuoden ensimmäiset suppilovahverot. Tästä eteenpäin matkamme joutui entistä hitaammin, kun kaikki polun laidat oli tutkittava tarkoin. Suppilovahveroita kertyi onneksi matkaan sattuneeseen muovipussiin pari litraa.

Noin kilometrin matkan kuljimme kuusikoissa katse suunnattuna maahan.

Lopuksi reitti käy uudestaan Tapolanjärven rannassa ja palaa Kanteluksentielle. Viimeiset sadat metrit parkkipaikalle kävellään tietä pitkin. 

Hyypiön kierto oli siis noin kolmen kilometrin mittainen. Aikaa kävelyyn meni vajaa puolitoista tuntia, mutta siitä toki saattoi kolmasosa mennä sienien etsintään ja poimintaan. Normaalisti tunti varmaan riittäisi reitin kiertämiseen. Kävelijöitä oli melko paljon. Perheitä, koiran ulkoiluttajia, retkeilijöitä, sienestäjiäkin.

Meille tämä ei riittänyt. Suosittelen kävelemään samalla tienoolla lisälenkin joko Siltalahteen, jossa on mukava tulipaikka (kävimme paistamassa makkarat siellä)...

..tai jatkamalla reittiä Kyynäränharjulle. Se on noin kilometrin mittainen ja hyvin kapea kannas Liesjärven läpi.  Kyynäränharju ei osu mihinkään Liesjärven kansallispuiston rengasreitille, mutta se on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka. Kävelimme Kyynäränharjun yli ja käväisimme vielä Savilahden tulipaikalla noin kilometrin päässä. Syyskuisena lauantai-iltana paikka oli täynnä retkeilijöitä ja telttoja - mukava nähdä, että retkeily on voimissaan! Vastaantulijoita riitti muutenkin melkeinpä ruuhkaksi asti. Vähän ennen pimeää palasimme autolle ja ajelimme Eerikkilään pahasti raitisilmamyrkytyksen saaneina. Huomenna jatketaan!

Luontopolkumiehen muita reittejä Tammelassa:
Torronsuo
Pohjantikan kierros

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Storträskin reitti Sipoonkorven kansallispuistossa

Linlon saaren kierros Kirkkonummella

Laukkosken luontopolku Pornaisissa