Prästgårdsnäsetin polku Finströmin kunnassa Ahvenanmaalla

Päivämäärä: 16.5.2023
Luontopolkumiehen reittinumero: 397
Reitin pituus: 2,5 km
Kohokohdat: Todella hieno pähkinäpensaslehto, vanhat ja järeät tammet ja saarnet.
Parkkipaikka: Nimetön hiekkatie lähtee osoitteesta Pålsbölevägen 260. Parkkipaikka on tien päässä. Paikka kartalla.
Opasteet/kyltit: Hyvät
Varusteet/jalkineet: Sadesäällä reitti oli vähän kostea ja kurainen. Kuivalla säällä pärjää varmasti kengillä kuin kengillä.
Keskivaativa reitti
Ei tulipaikkaa

Sateisen päivän jälkeen näytti siltä, että ilta saattaisi olla poutainen. Päätimme lähteä iltaretkelle kävelemään parikin luontopolkua Finströmin ja Getan suuntaan. Käväisimme aluksi Kastelholman linnassa ja sen vieressä sijaitsevassa Åland Distillery -panimossa, sen jälkeen ajelimme Finströmin kirkon luo. Ahvenanmaan retkeilyoppaan mukaan mielenkiintoiselta kuulostava Prästgårdsnäset sijaitsisi hyvin lähellä kirkkoa. Hyvin löytyi, samoin nimetön hiekkatie, jota pitkin parkkipaikalle ajetaan noin kilometrin verran. Tienviitassa lukee muuten Mikaelsgården ja Pastorskansliet.

Mainitsen Ahvenanmaan retkeilyoppaan varmaan sata kertaa näiden Ahvenanmaan kävelyiden aikana. Moni asia oli nimittäin muuttunut kirjan kirjoittamisen jälkeen. Niin täälläkin - ainakin pari asiaa. Tietä kirjassa kutsuttiin kuoppaiseksi, nyt se ei kyllä sitä ollut. Perille päästiin. Kostean kelin takia kumisaappaat varmuudeksi jalkaan ja sadetakki päälle - sitten kuvaamaan lähtöpaikan opastaulua.

Taas muutos! Kirjassa reitti on janareitin ja ympyräreitin yhdistelmä, nyt karttaan oli selvästi lisätty vihreällä tussilla uusi reitti, joka täydensi reitin kahdeksikon malliseksi. Kävelimme muuten reitin juuri kahdeksikkona - ensin itäistä reittiä puoleen väliin, siitä läntistä reittiä niemenkärkeen. Ja päinvastoin.

Opastaulussa kerrotaan luonnonsuojelualueen maiden olevan entisiä Finströmin pappilan maita. Täällä on kalkkipitoinen maa ja nimenomaan toukokuussa on oikea kukkaloiston aika, valko- ja sinivuokkoja, mukulaleinikkiä, kiurunkannusta, kevätlinnunhernettä. Laiduntamisesta "varoitettiin" tässäkin opastaulussa, mutta eläimiä emme vielä nähneet.

Jännityksellä matkaan! Heti ensimmäisistä metreistä kävi kyllä ilmi, että nyt oltaisiin tosi poikkeuksellisen hienossa pähkinäpensaslehdossa. Pensaat ovat hyvinvoivan näköisiä ja korkeita. Niiden välit ovat hoidetun näköisiä - eli täällä laiduntavat eläimet tekevät hommansa hyvin. Nyt täällä kukki tosiaan vuokkoja ja leinikeitä.

Mikäs tuo violetti sitten on? Se oli metrin päässä polusta. Mietin, olisiko kyse taas seljakämmekästä, jota olimme nähneet jo parilla reitillä. Oli pakko astua askel lähemmäksi (pahoittelut - tiedän, että polulla pitäisi pysyä) ja napata kuva. Suomukka! Kasvi, jota en tainnut olla vielä elämässäni nähnyt. Se on harvinainen lehtivihreätön kasvi, joka pystyy elämään myös maan alla eikä kasvata ilmavartta joka vuosi. Vielä huomautus: suomukkaa kasvoi aivan polun laidassa ainakin yhdessä paikassa - ei saa eikä tarvitse ottaa niitä paria askelta luonnonsuojelualueen herkässä luonnossa.

Suomukka tuli vastaan heti alkumetreillä. Samoin tässä alussa saattoi valita siis kiertosuunnan, me lähdimme aluksi vasemmanpuoleista reittiä (joka oli se vanha janareitti). Tämän reitin varrella oli muutamia infotauluja, kuten tämä jääkauden vaikutuksista kertova taulu. Prästgårdsnäset on drumliini eli mannerjään muokkaama suuri harjumainen kohouma - muistaakseni niissä on paljon kasautunutta maa-ainesta syvemmällä olevan kallion päällä.

Reittiopasteina toimivat valkopäiset tolpat sekä valkoiset nuolimerkit.

Viidensadan metrin kohdalla ylitetään sympaattinen ketoaukio.

Opastaulu kertoi tämän maiseman hoidosta. Niityt on pidettävä puhtaana ja tästä työstä vastaa lähinnä nautakarja. Maakunnan kiinteistövirasto hoitaa aitoja ja veräjiä yhdessä Miljöbyrånin kanssa.

Ketoaukion ja opastaulun jälkeen on se x-risteys, jossa kaikki neljä eri polun haaraa kohtaavat. Tuntui loogiselta jatkaa vanhaa leveintä polkua suoraan eli lähdimme kiertämään toista ympyrää nyt vastapäivään.

Ihmettelin vanhan koivun runkoa. Siinä on ajan patinaa.

Täällä lehdossa kuului monenlaista linnunlaulua. Bongasimme vuoden ensimmäisen sirittäjän (sekä ääni- että näköhavainto) ja peukaloisen (jota oli kuultu, nyt myös nähtiin). Kilometri kävelty. Saavuimme reitin eteläpäähän, kyltti kertoo taukopaikasta tai oikeammin taukopöydästä (rastbord).

Taukopaikka oli hienolla paikalla lähellä Markusbölefjärdin rantaa. Ahvenanmaallakin on peräti 160 järveä (sanoo Wikipedia) ja kaksiosainen Långsjön-Markusbölefjärden taitaa olla yksi suurimmista.

Järven rannalla kasvoi tyrnipensaita, joita näkyy alla olevan kuvan etualalla. Taustalla kuului silkkiuikkujen ääniä ja näimmepä vähän soidintanssiakin. Suojaisa lahti taisi olla niiden kokoontumispaikka, näin niitä kymmenkunta.

Pidimme kahvitauon ja katselimme matalan rannan lintuja. Sää oli yhä harmaa, sade oli jo lakannut, kuten olimme tuntiennusteista ja sadetutkasta katselleetkin. Sitten toista reittiä pois taukopaikalta. Tässä oli varmasti koko polun komeimpia puunrunkoja. Valtavia tammia, kookkaita saarnia. Näillä tienoin löytyi muuten taas uusi kasvi - hammasjuuri, jonka kasveja tunnistava sovellus Plantnet tunnisti. Ilmeisen tyypillinen pähkinälehdoissa, näimme sitä tämän jälkeen muuallakin. Hammasjuuri on helppo tunnistaa lehtihangassa sijaitsevien itusilmujen avulla - ne havaitsi kyllä helposti paljain silmin.

Seuraava opastaulu kertoikin juuri kookkaista puista ja niiden muodostamista elinympäristöistä vaikkapa hyönteisille, sammalille tai sienille. Tässä opittiin myös, että hasselpähkinäpensas on puu. Vain sen latvus yltää maanpinnan yläpuolelle. Oppia ikä kaikki!

Jossain vaiheessa huomasimme, että maassa oli melkoinen määrä etanoita. Yritin väistellä niitä. Pari kuvaa tuli otettua ja nyt yritin suorittaa jonkinlaista lajintunnistusta. Se oli epävarmaa, koska etanan kyljessä oleva hengitysaukko ei ole kuvassa. Aukon paikan mukaan voi erottaa mm. ukkoetanan ja espanjansiruetanan - toki muitakin eroja on olemassa. Todennäköisesti kuvassa on kuitenkin ukkoetana.

Olimme jo uudella polulla, kahdeksikon viimeisellä osuudella. Tämä polku oli selvästi uusin ja kapein. Reittimerkinnät olivat kuitenkin selkeitä. Reitti kurvaa pellon laitaan ja alkaa nousta sieltä kalliolle, tämän polun korkeimmalle kohdalle.

Kalliolla on reitin toinen istuskelupaikka.

Täältä avautuu maisema Finströmin kirkon suuntaan. Kyllä, siellä se sumun seassa vähän pilkistää.

Reitti laskeutuu kalliolta alas ja palaa parkkipaikan tuntumaan. Viimeiset metrit leveää väylää, sitten tämä patikka hoidettu! Kahdeksikolle tuli pituutta noin 2,5 km ja siihen käytimme aikaa tänään noin tunnin. Emme tavanneet muita ihmisiä.

Reitti ei ole kovinkaan vaativa. Ilman uutta osaa ja kalliolle nousua sitä voisi pitää helppona, nyt siinä on muutama kivikkoinen kohta ja jonkin verran korkeuseroa. Korkein paikka lienee noin 30 metriä merenpinnan yläpuolella.

Loppuun vielä vähän ihastelua: olin ällikällä lyöty. Kaunein lehto, jossa olin Suomessa kävellyt. Bonuksena vielä suomukka, jota en ollut aiemmin nähnyt. Hieno taukopaikkakin. Mietimme heti, että voisimme käydä täällä vielä uudestaankin, jos matkan aikana sattuisi vaikkapa aurinkoinen aamu, jolle ei olisi muuta ohjelmaa. Täällä kannattaa käydä!

Sijainti: N=6700936.458, E=109493.999 (ETRS-TM35FIN)
GEO:lat=60.256559, GEO:lon=19.934884

Voit seurata retkitunnelmiani myös Instagramissa: @luontopolkumies ja Facebookissa

Muita Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä:
Herröskatan

Onko reittiin tullut muutoksia? Jotain korjattavaa, lisättävää, kommentteja? Lähetä postia Luontopolkumiehelle