Portimon polkujen pohjoinen osa ja Viitavuori Haminassa

Päivämäärä: 1.10.2022
Luontopolkumiehen reittinumero: 370
Reitin pituus: 15 km (Kisapirtti-Oravakorpi-Viitavuori-Läsivuori-Huovila-Kisapirtti)
Kohokohdat: Viitavuori ja Vahjärven maisemat, Läsivuori, mukavat polut ja metsätiet
Parkkipaikka: Kitulan Kisapirtin vieressä, Kitulantie 52. Paikka kartalla.
Opasteet/kyltit: Hyvät
Varusteet/jalkineet: Monipuolinen reitti, jossa on kosteita kohtia ja hiekkatieosuuksia. Suosittelen vedenpitäviä jalkineita.
Keskivaativa reitti
Kaksi tulipaikkaa (tällä osuudella)

No niin! Kävelin Portimon poluilla keväällä 2021, silloin sen keskiosissa - kohokohtana Siliävuoren näkötorni. Sille reitille osui paljon hiekkatiekävelyä. Sain polkuisäntä Reijo Koskelta paljon neuvoja ja vinkkejä seuraavaa kävelyä varten. Nyt päätin lähteä tutustumaan reitistön pohjoisosan kierroksiin. Suosituin lähtöpaikka oli kuulemma Kitulassa sijaitseva Kisapirtti, sinne siis.

Saavuin Kisapirtille noin yhdeksän maissa lauantaiaamuna. Parkkipaikalla oli jo yksi auto. Aamu oli sumuinen, ympäröivät pellot olivat sumun keskellä - sen huomaa jopa opastaulusta ottamastani kuvasta, jossa taustalla näkyvä pelto ja rakennus jäävät vielä hieman sumun sisään. Nuolet osoittavat Luomakankaalle ja Viitavuorelle. Palataanpa niihin myöhemmin.

Reittikartasta kuvasin ylimmän, pohjoisimman osan. En ollut tällä kertaa muistanut ottaa mitään paperista karttaa mukaan (halutessaan kartan voi printata esim. Vehkalahden Veikkojen nettisivulta) ja tarkistin reittiä tästä kuvasta moneen kertaan. Tarkoitukseni oli kävellä nämä pohjoiset reitit, lähteä idästä Kisapirtiltä ja käydä jopa läntisimmässä pisteessä, Syväsuonmäellä eli Läsivuorella.

Mihin suuntaan tästä kuuluisi sitten lähteä? Totesin, että kartan perusteella suoraan länteen pitkin Vahjärventietä. Ensimmäisiä sinisiä maalimerkkejä sai etsiä jonkin aikaa, mutta uskoin olevani oikealla reitillä.

Puolisen kilometriä ja saavutaan risteykseen. Päätin lähteä kiertämään reittejä vastapäivään eli jatkoin Vahjärventietä pitkin. Viitavuorelle näytti olevan 2,8 km sitä kautta - toista kautta hieman vähemmän. Tiesin, että Viitavuorella olisi laavu ja ajattelin pitäväni aamun evästauon siellä.

Ah tätä syksyisen aamun kauneutta. Punaiset värit varvuissa ja aamusumu tekivät maisemasta lähes unenomaisen.

Tätä en tiennyt (paitsi nyt huomasin Reijon kirjoittaneen asiasta). Reitin ensimmäinen taukopaikka, tuliterä keittokatos, olikin täällä Oravakorvessa. Jatkoin kuitenkin Vahjärventietä eteenpäin. Vahjärventiellä on pari risteystä, mutta reittiä tulee jatkaa koko ajan Vahjärventietä pitkin.

Hauska kuriositeetti, jota en ollut aiemmin nähnyt: reitin varrella oli parikin taimikkoa, jossa männyntaimet kasvavat maitopurkkien sisällä. Purkkeja näkyi melkoinen määrä. Ymmärrän idean, taitavat pitää hirviä loitolla.

Vahjärventie loppuu T-risteykseen, jossa kurvataan vasemmalle, Oravakorventielle. Vielä pieni pätkä tieosuutta.

Nyt oli 2,5 kilometriä kävelyä takana ja pääsin mukaville metsäpoluille. Sinisten maalimerkkien määräkin kasvoi huomattavasti, metsässä niitä oli kiitettävän tiheästi.

Viitavuori ja laavu lähestyi. Ylitin vielä taimikon ja pysähdyin sen jälkeen laittamaan tarpeettomaksi käyneitä hanskoja reppuun. Katsoin taakseni ja ihastelin taas kerran maisemaa - otin kuvan suuntaan, josta olin juuri tullut. Toiseen suuntaan näkyikin kohtalaisen jyrkkä nousu Viitavuorelle.

Nousu Viitavuoren päälle. Täältä löytyi rauhaisa laavu. Mietin, voisiko täällä olla joku vielä nukkumassa (parkkipaikallahan oli yksi auto ja mietin, missä nämä kävelijät nyt olivat), mutta ei, täällä oli hiljaista ja tyhjää.

Reitin varrella on muutamia tällaisia infotauluja. Tässä aiheena luonnollisesti Viitavuori. Jostain syystä vieressä olevaa hienoa maisemapaikkaa kutsutaan Viitavuoren Orivuoreksi. Sen kerrotaan olevan noin 20-25 metriä Vahjärven pinnan yläpuolella. Seudun eläimistöstä mainitaan korppi ja telkkä, kasvistosta mm. harvinainen nevaimarre. Ja huom! Käsketään varoa jyrkännettä

Maisemapaikka on huikea. Sen kruununa on "leader-kehys", jota oli tietysti päästävä kokeilemaan.

Aivan jyrkänteen reunalla on myös pieni luola, jota tituleerataan rapakammariksi. Tälle seudulle niin tyypilliseen rapakiveen on muovautunut alle metrin korkuinen onkalo.

Istahdin laavulle ja pidin erinomaisen mukavan aamukahvitauon. Oli hiljaista. Pyrstötiainen kävi läheisen puun oksalla - jossain kuului koiran haukuntaa. Muuten aamu oli rauhaisa ja hiljainen.

Jatkoin kävelyä kohti etelää. Mietin, olinko koskaan aiemmin kävellyt kallioalustalla näin pitkää matkaa. Kuvasta voi havaita polun kulkevan vanhaa tienpohjaa, joka kulkee kalliota pitkin melkoisen matkan. Kallion päällä ei tien kohdalla ole kasvillisuutta. Tiellä oli vain havunneulasia ja joitakin lammikoita, siksi tämänkin kuvan kohdalla lienee varmuudeksi pitkokset tien reunalla. Pitkosten kohdalla oli myös toinen infotaulu, jossa aiheena mm. jäkälät, sammalet ja rapakivi.

Kallioiselta tieltä siirrytään taas vähän tavallisemmalle metsätielle. Minulle oli kerrottu, että täällä Portimon polkujen pohjoisilla reiteillä on toki tieosuuksia, mutta ne ovat rauhallisempia ja mukavampia kuin Siliävuoren lähistöllä, jossa kävelin leveillä hiekkateillä. Totta se olikin. Autoja näillä teillä ei liikkunut.

Vastaan tuli polkujen risteys - kävelyä takana noin 5,5 km. Jos olisin halunnut kävellä hieman alle kymmenen kilometrin kierroksen, olisin voinut kääntyä kohti Kitulaa, jonne oli noin 4 km matkaa. Olin päättänyt jatkaa kohti Läsivuoren/Syvänsuonmäen kierrosta, jos voimia tuntuu riittävän. Sinne siis. Seuraava pätkä kuljetaan kauniissa korpikuusikossa vihreän sammalpatjan päällä.

Ja 700 metrin kävelyn jälkeen uusi risteys. Reittiä voi tässä jatkaa kohti Luomakangasta, jossa on siis yksi Portimon polun aloituspisteistä. Sen mainitaan olevan Kannusjärven kuntoradan varrella. Paikka on minulla vielä käymättä, sillä tänään käännyin tästä risteyksestä muutaman kilometrin ympyräreitille kohti Läsivuorta. Sen toinen nimi on siis Syvänsuonmäki, kuten viitassa lukee. Risteyksissä on usein myös pieni ja kätevä kartta lähialueesta, niin tässäkin. Ja kätevää on myös numerointi, Syvänsuonmäen kohdalla kylteissä on numero 2, sama numero löytyy myös pikku kartasta.

Kangasmaisemaa matkan varrella. Läsivuoren suuntaan kuljetaan poluilla, kapeilla metsäteillä ja hetken matkaa myös vähän isompaa hiekkatietä.

Läsivuorella olisin saattanut kaivata jotain opastaulua. Reitin vieressä oli ilmeisesti muinaisranta, pieni pirunpelto. Kaivoin repusta termoksen ja söin leivän tässä pirunpellon laidalla, sitten otin vielä selfienkin. Paikka oli hieno, mutta siitä en löytänyt infoa - en edes netistä, kun yritin pikku taukoni aikana etsiä.

Kävelyä oli takana noin kahdeksan kilometriä. Siniset merkinnät eivät vieneet ihan mäen huipulle, polku kääntyi kohti itää ja lähti rinnettä alas. Mutta mitä näin silmäkulmastani? Huomasin oikealla puolellani mäen huipulla jotain rakennelmia ja käväisin katsomassa. Täällä, ehkä 50 metriä reitistä sivussa, oli tauko- ja tulipaikka. Reittikarttaan tätä paikkaa ei ole merkitty.

Palasin sinisten merkintöjen luokse ja jatkoin rinnettä muutaman metrin. Hankala paikka. Metsäkone oli tehnyt rinteeseen paljon jälkiä ja hetkeksi kadotin varsinaisen polun. Astelin sivuaskelia pariinkin suuntaan, tutkin kännykästä reittikarttaa ja totesin, että reitin pitäisi mennä tässä melko lailla itään tai kaakkoon. Kävelisin vaikkapa metsäkoneen jälkiä, kunnes polku taas näkyisi. Löysin reitin melko nopeasti, sillä huomasin rinteessä opastaulun (se näkyy kuvassa isoimman metsäkoneen uran vasemmalla puolella).

Opastaulun aiheena täällä oli metsätyypit.

Reitti laskeutuu alas Pahanlamminsuolle. Tässä on reitin pisin pitkospuuosuus. Suon keskellä on opastaulu, joka oli valitettavasti lukukelvoton.

Reitti ylittää suon ja nousee mäelle ja taimikkoon. Taimikoissa polut saattavat usein hukkua heinikon sekaan - ei täällä. Maaperä lienee niin kuivaa, että männyntaimien (ja muutaman koivun) lisäksi täällä kasvoi oikeastaan vain kanervaa.

Tässä kohdalla ylitseni lensi iso hanhiparvi. Kuuntelin niiden ääniä ja olin tunnistavinani ne metsähanhiksi. Mutta kuuluipa niiden seasta yksi outo ääni - jäin kuuntelemaan paikalleni. Kyllä, kun hanhet lensivät kauemmaksi, kuulin aivan selvästi jäätelöauton äänen! Seuraavan puolen tunnin ajan kuulin sen useastikin. Nauratti, kun ajattelin, että se oli tänään yleisin kuulemani ääni. Hanhet jäivät kakkoseksi. Vielä luonnosta puheen ollen, kiinnitin huomiota mm. närhien ja kulorastaiden suureen määrään, niitä tuntui lentävän joka puolella.

Taas risteys. Nyt olin kierrokseni eteläisimmässä kohdassa. Luomakankaan lähtöpisteeseen on vain 1,8 kilometriä, Kitulaan kyltin mukaan 4,9 km. Kävelyä oli takana 10,1 km, joten kierroksesta näytti tulevan 15 kilometrin pituinen.

Pieni tieosuus jälleen. Syvänsuonmäen ympyrä kierretty. Palasin hetken matkaa samaa janareittiä, joka kulki sammaleisessa kuusikossa ja nyt lähdin seuraavasta risteyksestä oikealle kohti Kitulaa. Kuljin hauskan nimisten mäkien Vesooksenmäen ja Salinsuonmäen ohi (pidin kolmannen kahvitauon mäkien välissä mukavalla kalliolla) ja saavuin taas hieman isomman tien, Solankujan, laitaan. Solankujalla näin reitin ensimmäisen auton, tähän asti olin kävellyt näkemättä ainuttakaan ihmistä tai autoa. Myös aiemmin kuulemani koiran haukunta taisi kuulua näiltä seuduilta.

Solankujalta reitti kääntyy taas metsäteille. Vielä yksi risteys. Viitavuorelle puolisentoista kilometriä (ainoa reitinpätkä, jota en täällä Portimon polkujen pohjoisosissa nyt kävellyt), Kitulaan pari kilometriä jäljellä.

Reitti laskeutuu hyvin rehevään puronlaaksoon. Sen jälkeen loivaa nousua ja pian ollaankin taas kuivassa kangasmetsässä. Näin tutun hiekkakuopan ja saavuin risteykseen, josta on enää se puolisen kilometriä Kisapirtille. Ja kyllä, 14,5 kilometrin kävelyn jälkeen näin ensimmäiset kanssaretkeilijät.

Palasin parkkipaikalle, jossa oli nyt viitisen autoa. Tarkistin kävellyn matkan ja se oli todellakin melko tarkkaan 15 kilometriä. Aikaa käytin melkein neljä tuntia. Siihen sisältyi kolme evästaukoa.

Reitit täällä ovat ihan mukavan vaihtelevia. Välillä leveämpää tietä, välillä kapeampaa metsätietä. Polkuja, pitkospuitakin. Korkeuserojakin oli. Läsivuorella ollaan melkein 50 metriä korkeammalla kuin Solankujalla. Viitavuoren nousu oli paikoin melko jyrkkä, mutta ei liian haastava.

Nautin kovasti siitä, että voin kävellä vähän pidemmän, 3-4 tunnin reitin, rauhallisissa metsämaisemissa. Portimon poluilla se onnistuu mainiosti. Reittiverkostoa riittää yhä, seuraavalla kerralla tutustun eteläisimpiin reittivaihtoehtoihin.

Sijainti: N=6731648.636, E=511180.110 (ETRS-TM35FIN)
GEO:lat=60.720412, GEO:lon=27.204747

Voit seurata retkitunnelmiani myös Instagramissa: @luontopolkumies ja Facebookissa

Muita Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä:
Portimon polut ja Siliävuori
Horessootin polku
Kirkkojärven luontopolku

Onko reittiin tullut muutoksia? Jotain korjattavaa, lisättävää, kommentteja? Lähetä postia Luontopolkumiehelle