Vilkaharjun luontopolku Sulkavalla

Päivämäärä: 6.5.2018 ja 11.5.2020
Luontopolkumiehen reittinumero: 17
Reitin pituus: n. 7 km
Kohokohdat: Saimaannorppa, sammakot, lotjat, kalliot ja siirtolohkare
Opasteet ja kyltit: Hyvät opasteet, ei eksymisen vaaraa
Parkkipaikka: Pieni parkkipaikka Vekarantien varrella, tilaa muutamalle autolle
Varusteet/jalkineet: Pari märkää paikkaa erityisesti itäisellä kierroksella. Läntinen kierros on kangasmaastoa, jossa oli todella kuivaa ja helppo liikkua.

Toukokuinen sunnuntai ja upea aurinkoinen aamu. Kävimme retkikaverin kanssa tutustumassa Sulkavalla Iitniemen lintukosteikkoon ja sen jälkeen lähdimme Vilkaharjun luontopolulle. Olin käynyt seitsemän vuotta sitten kurkkaamassa tätä kyseistä luontopolkua, mutta silloin Asta-myrskyn jälkimainingeissa reitin kiertäminen oli lähes mahdotonta, poluilla oli kaatuneita puunrunkoja sikin sokin. Uusi yritys! Ja paremmalla onnella. Pieni parkkipaikka löytyi helposti. Uudistus vuonna 2020: Vanhat reittitaulut on korvattu uusilla ja viereen on tullut pieni penkki.

Polku kierretään kahtena lenkkinä Vekarantien molemmin puolin. Ensimmäinen lenkki on hieman yli 3 kilometriä - kuten kuvasta näkyy.

Reitti alkaa metsätietä, josta pujahdetaan kuitenkin korpimaisemassa kulkevalle kapealle polulle jo heti parinsadan metrin kävelyn jälkeen.

Ja nyt seuraa se maisema, josta todellakin näkyy vuoden 2010 Asta-myrskyn jäljet. Polun ympärillä lojuu kaatuneita puunrunkoja ja myös polun linjausta on monessa paikassa muutettu. Edellisellä yritykselläni polun löytäminenkin oli välillä todella vaikeaa, nyt reitti oli jo kunnossa.

Uudistus vuodelta 2020. Kaikki infotaulut reitin varrelta on uusittu. Ensimmäinen kertookin Asta-myrskystä.

Polku kulkee ensin kahden harjun välisessä solassa todella jylhien kuusien ja mäntyjen välissä, sitten muutaman kallion yli. Vaihtelevaa, mukavaa maastoa ja paljon mutkia matkassa kaatuneiden puiden takia.

Kallioiden ylityksen jälkeen tullaan metsätielle, joka laskeutuu mäntytaimikon reunaa pitkin pikku hiljaa Pöllälammen rantaan. Ja nytpä tuli valtava yllätys: lammen rantakivellä oli saimaannorppa loikoilemassa - ja se pulahti kuuluvasti veteen, kun saavuimme paikalle. Katselimme ihmeissämme karttaa ja totesimme, että norppa on todellakin jotenkin löytänyt tiensä pois Saimaasta. Selvitin asiaa myöhemmin ja kaksikin norppa-asiantuntijaa vahvisti, että norppa lienee uinut melkoisen matkan Saimaasta ojaa pitkin tähän lampeen. Niillä ei ole kuulemma ahtaan paikan kammoa, joten uskaltavat mennä kapeassakin ojassa. Lammen rannalla on myös mukavia rantakiviä, joilla voi vaikkapa istuskella kahvilla. Muita istuskelupaikkoja ensimmäisellä kierroksella ei olekaan.

Vielä ensimmäisellä kierroksella on kivikautinen asuinpaikka, josta saa tietoa hyväkuntoisesta kyltistä - sekä pieni metsälampi, joka oli näin keväällä vähän tulvan vallassa. Emme käyneet lukemassa infotaulua sen rannalla.

Läntinen kierros on hieman pidempi, opasteen mukaan 3,6 km.

Tämäkin reitti alkoi hauskalla yllätyksellä. Saavuimme heti sadan metrin kävelyn jälkeen lahden rantaan ja sieltäpä kuului kova sammakoiden kurnutus. Näimme noin kymmenen metrin päästä useitakin sammakoita kevätkarkeloissaan ja ajattelimme hiipiä vielä lähemmäs kuvaamaan, mutta sammakot havaitsivat liikkeemme ja hävisivät pohjamutiin. Minä en ollut moista aiemmin kokenutkaan!

Vuonna 2020 en valitettavasti nähnyt sammakoita. Näillä tienoilla kuvasin kuitenkin keltaiset maalimerkit, joita on reittimerkeiksi lisätty.

Reitti nousi lahden rannasta mäntykankaalle, josta hetken päästä saavuttiin toiselle kivikautiselle asuinpaikalle. Sen vieressä Saimaan rannalla (Toivotuksenlahdella) oli muutama rannalle ajettu ja hylätty lotja. Kävimme niitä ihastelemassa ja istuimme puunrungolle syömään eväitä. Vieläkään ei reitillä ollut näkynyt yhtään penkkiä. Lisäys 2020: Tänne on rakennettu nyt laavu. Erinomainen lisäys!


Mutta kun jatkoimme matkaa ja nousimme seuraavalle kalliolle: siellähän oli penkki! Tai ainakin jonkinlainen istuimeksi suunniteltu puun puolikas.

Ja samalta kalliolta avautui myös komea maisema Saimaalle ja kohti Sulkavan kirkonkylää. Maankuulu soutustadionkin siinsi maisemassa.

Reitin varrella oli myös pari hylättyä kenkäparia - kuin taidenäyttelynä ohikulkevalle retkeilijälle.

Kauniit luontoelämykset jatkuivat. Yksinäinen kangasvuokko kukki reitin varrella.

'

Ja seuraavaksi saavuttiin todella suuren siirtolohkareen luokse. Selfie-kuva vuodelta 2020.

Ja kas kummaa, siirtolohkareen jälkeen löytyi vielä kaksi istuskelupaikkaa ja postilaatikko, jossa oli upouusi vieraskirja. Kirjoitin nimeni toisena kävijänä uuteen vieraskirjaan - tai pitäisikö sanoa ensimmäisenä kävijänä vihkon tuojan jälkeen.

Reitin infotaulut olivat melko huonossa kunnossa. Mutta: löysin netistä Sulkava-lehden artikkelin, jossa mainitaan, että taulut uusittaisiin "kesään mennessä". Pikapuoliin siis! Lupaan korjata tekstiäni, jos uudet kyltit saadaan nyt paikoilleen. Vuonna 2020 taulut on tosiaan uusittu. Lisäksi ne ovat mielestäni tosi mielenkiintoisia - ei pelkästään kasveja, eläimiä ja jääkauden jälkiä vaan paikallisiin asioihin ja historiaan liittyviä faktoja ja kertomuksia. Luonnollisesti mukana on muun muassa veneasiat, ollaanhan kuuluisassa soutupitäjässä. Hienoa!

Kun kierros alkoi olla jo lopuillaan, saavuttiin vielä loppuhuipennukseksi lehtomaisemaan, jossa näsiä kukoisti näin kevään kunniaksi. Seitsemän kilometriä kävelty - ja täytyy sanoa, että matkaan mahtui monenlaista yllätystä. Ennen kaikkea saimaannorppa! Ja vielä lammessa!

Luontopolkumiehen muita reittejä lähistöllä:
Julunkivi Sulkavan Lohilahdella
Soininmäen luontopolku Savonlinnassa