Karkkulan luontopolku Orimattilassa

Päivämäärä: 20.5.2017
Luontopolkumiehen reittinumero: 6
Reitin pituus: Kaksi eri kierrosta, yhteensä n. 2 km.
Kohokohdat: Mukavat istuskelupaikat kallioilla Mallusjärven maisemassa
Parkkipaikka: Pieni parkkipaikka osoitteessa Karkkulantie 557. Karttalinkki tässä.
Opasteet/kyltit: Kohtuuhyvät
Varusteet/jalkineet: Lenkkareilla pärjää



Olisinko lukenut Latu & Polku -lehdestä, että Orimattilassa on hyviä luontopolkuja. Kävin tutustumassa Karkkulan luontopolkuun. Reitin lähtöpaikasta sai selkeät ohjeet Orimattilan nettisivuilta (http://www.orimattilanliikuntapalvelut.fi/luontopolut/). Polun aloituspiste löytyikin suhteellisen helposti, ajoin Karkkulantietä pitkin ja kauniin peltomaiseman keskellä oli parkkipaikka, jossa oli tilaa useallekin autolle. Lähtöpaikalla oli kyltti, jossa kerrottiin kahdesta eri reitistä. Karhunkierroksen varrelle oli merkitty myös kolme nähtävää kohdetta.


Kävelyni alkoi keväisessä auringonpaisteessa miellyttävästi pellon laitaa pitkin. Tämä kaunis maalaismaisema kannusti ottamaan ison liudan valokuviakin.


Reitti kääntyi metsään ja kohti Mallusjärveä. Kallion juureen oli piilotettu karhupatsas. Reitin varrella onkin muutama paikallisen taiteilijan (ja polkumestarin) Juha Sileniuksen veistämä eläin.


Seuraavaksi luontopolku kulkee pitkin Mallusjärven rantakallioita. Vaikka polku onkin lyhyehkö, eväät kannattaa ottaa mukaan, sillä kallioilla on parikin istuskelupaikkaa ja Mallusjärven maisema miellyttää silmää.


Karhunkierros päättyy rantakallioiden jälkeen. Hieman lyhyempi Ilveksen kierros ei tarjoa enää lisäarvoa. Infotaulussa mainituista mielenkiintoisista kohteista löysin ensimmäisellä kierroksella vain näköalapaikan. Läksin vielä uudestaan Karhunkierroksen alkuun etsimään "arvoituksellisia kuoppia". Ne löytyivät vain karttaa tutkimalla, minkäänlaista viitoitusta ei ollut. Kuopista ei myöskään löytynyt lisätietoa mistään - ei edes internetin ihmeellisestä maailmasta. Myös opastaulussa mainittu keloutunut visamänty jäi ensimmäisellä kerralla näkemättä. Käynpä seuraavalla kerralla etsimässä sen!

Luontopolkumiehen muita reittejä Orimattilassa:
Mallusjoen vanha metsä
Tönnön luontopolku

Kommentit

  1. Kiitos vinkistä :)
    Tämä kohde täytyy käydä katsastamassa.
    Hienoa, että jaat löytöjäsi meille muille, sitä aloimme mekin mieheni kanssa tehdä, avaten jo "suljettuna" olleen blogimme uudelleen.
    Sillä luonto ja erilaiset retkeilyreitit ovat myös meidän juttumme.
    Mahtavaa retkeily kesää sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin! Pistähän blogisi osoite mullekin!

      Poista
    2. Täältä löytyy meidän blogimme, jota siis päivittelemme aina kun aikaa ja mielenkiintoa löytyy. Tervetuloa tutustumaan
      http://aikamatkakuplassa.blogspot.com/
      ps. Vielä ei olla Karkkulaan asti ehditty, mutta vielä on kesää jäljellä:)

      Poista
    3. Ryhdyn seuraamaan. Luin jo Heisanharjun tekstin, se on mullakin listallla.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meikonkierros Kirkkonummella

Söderkullan ulkoilureitit Sipoossa

Vekaruksen luontopolku Joensuussa