Ketturiutan ja Kannaksen polku Heinolassa

Päivämäärä: 8.7.2018
Luontopolkumiehen reittinumero: 27
Reitin pituus: 7 km (Kylmälampi-Kannas-Kylmälampi-Ketturiutta-Kylmälampi)
Kohokohdat: Todella hyvä kävelypolku, Ketturiutta ja sen viereinen Myllyojan suo
Opasteet ja kyltit: Kohtuulliset. Ei eksymisen vaaraa, muuten kyltit aika vähissä
Parkkipaikka: Pieni parkkipaikka Kylmälammella. (Ketturiutassa lienee isompi, jäi näkemättä)
Varusteet/jalkineet: Kuivaa. Pärjäsin lenkkareilla.

Jälleen kerran tulin seikkailemaan paikalle, josta olin ajanut ohi kauan sitten. Muistan ajaneeni tietä 4143 kohti Heinolaa ja nähneeni sen varrella kyltin, jossa mainittiin Paistjärven retkeilyalue. Asia jäi kytemään ja nyt päätin lähteä tutustumaan johonkin seudun reiteistä. Valitsin luontoon.fi -sivuston (http://www.luontoon.fi/paistjarvi/reitit) perusteella Ketturiutan ja Kannaksen polun. Ajoin jälleen tietä 4143 ja saavuin Sonnanen-järven rantaan, jossa kuvittelin olevan tietoa Paistjärven reiteistä. Vaan eipä ollut. Paikalla oli jäteasema ja sekalaista infoa seudun palveluista virttyneissä kylteissä.

Sonnasen rannasta lähtee kävelyreitti kohti Kylmälampea, kyltissä taisi lukea "Kylmälampi 1,2 km". Muistin kuitenkin lukeneeni, että Kylmälammen luona olisi pieni parkkipaikka, josta pääsisi parhaiten Kannaksen polulle. Niinpä ajelin noin kilometrin asfalttitietä takaisin (poispäin Heinolasta, tulin Mäntyharjun suunnalta) ja kurvasin Kylmälampi-viitan kohdalta oikealle. Melko kapea ja heikkokuntoinen tie, onneksi ei vastaantulijoita. Lopulta saavuin Kylmälammen parkkipaikalle (karttalinkki), jossa taas pieni pettymys - taululta löytyi kartta, mutta ei mitään muuta infoa. Onneksi Kannaksen rantaan oli selvä opastus, sinne päin siis. Parkkipaikalla oli oman autoni lisäksi yksi auto ja saman tien paikalle pamahtikin marjastaja (näin päättelin herran kädessä olleesta marjankeruukoneesta), jolta kyselinkin jalkinevalinnoista. Kuivaksi kehui reittejä. Ja samalla manasi melkoisen kirosanalajitelman kanssa reitin alkuun asetettuja puomeja - hän olisi varmaan halunnut ajaa autolla lähemmäs marjametsiä.


Matkamittari nollille ja matkaan! Alkumatka kuljetaan metsätietä pitkin (en olisi ehkä itse autolla halunnut tätä tietä enää ajaa), välillä reitti käy Saarijärven rannassa.

Reitti on selkeästi merkitty näillä keltapäisillä retkeilijöiden kuvalla varustetuilla tolpilla.


Metsä on keltaisenaan metsämaitikkaa. Harvoin olen näin keltaista väriloistoa nähnytkään harjumaisemassa!

Kilometrin kävelyn jälkeen saavutaan ensimmäiselle taukopaikalle. Harjulammen ja Saarijärven välisellä kannaksella on katos, josta löytyy polttopuita sekä postilaatikko, josta löysin vieraskirjan tai kävijävihkon, miksi sitä nyt kuuluukin sanoa. Luontopolkumies raapusti nimensä ja blogin osoitteen vihkoon!

Samalla paikalla on myös tulipaikka. Ja taisipa olla vessakin, niitä tuntui olevan useassa paikassa!

Tämän jälkeen reitti nousi Kuijärven ja Saarijärven väliselle kannakselle, noin 20 metriä korkealle harjulle. Puolentoista kilometrin kävelyn jälkeen reitti laskeutui harjulta Kannaksen rannalle, jossa oli jälleen tulipaikka ja vessa. Ja kaunis hiekkaranta. Mukava paikka tauolle. Sää oli valitettavan harmaa, joten jatkoin matkaa takaisin harjulle.

Kävelin noin kilometrin harjun päällä. Polku oli todella helppokulkuinen, ei juurikaan hidastavia kiviä tai kantoja, matka sujui todella nopeasti. Mietin, että jos haluaisin aloittaa polkujuoksu-harrastuksen, niin tämä reitti oli siihen onnen omiaan. Kokeilinkin hetken matkaa, kamera kädessä ja reppu selässä. Harjumaisemassa oli pari yllätystä, ensimmäinen oli ilmeisestikin kulotettu muutaman aarin alue.

Toinen oli riukumäntyjen metsä, jossa ilmeisesti tuuli oli tehnyt tuhojaan ja sai metsän näyttämään taidenäyttelyltä.

Kuijärven kannaksella ei ollut enää reittimerkintöjä. Muutenkaan täällä ei ollut mitään infotauluja. Kannaksen loppupäässä käännyin ympäri ja kävelin reippaasti takaisin autolle. Tässä vaiheessa aloin miettiä, missä oli luontoon.fi -sivun mainitsema suo, kun en ollut suota tai pitkospuita nähnytkään. Autolla tutkin vähän tekstejä ja karttaa ja totesin, että minun pitäisi todennäköisesti lähteä parkkipaikalta toiseen suuntaan, Ketturiuttaa kohti, sinne kyltti kertoi olevan matkaa 0,8 km. Se tuntui sen verran lyhyeltä matkalta, että päätin kävellä sinnekin. Onneksi. Sillä tulihan se suo sieltä lopulta ja pitkospuutkin olivat ihan kunnossa (vaikka juuri samalla viikolla olin lukenut uutisia siitä, että pitkospuiden ja muiden rakenteiden kunnossapidosta joudutaan tinkimään).

Pitkospuita riitti satakunta metriä, sen jälkeen saavuin Ketturiutan telttailualueelle, josta löysin mm. keittokatoksen, pari tulipaikkaa ja hyvän uimarannan.

Oikein mukavan näköinen paikka. Koko kävelyni aikana en ollut muuten nähnyt ainuttakaan retkeilijää - täällä sentään kuulin auton saapuvan paikalle ja lasten ääniä.

Palasin autolle. Kaiken kaikkiaan siis noin 7 km kävelyä, aikaa meni vain 1 h 36 min, vaikka kuvaustaukoja tuli taas useita. Se varmasti kuvaa sitä, miten nopeakulkuista polku oli. Harmaa sää verotti ehkä hieman kaikkein parasta retkitunnelmaa - ja olisin saattanut pitää reittiä vähän tylsänä, jos ei loppuun olisi tullut mukavina yllätyksinä Ketturiutan kaunista leirintäpaikkaa ja Kylmäojan suon kaunista luontoa. Tässäpä loppuun vielä kuvia Paistjärven luonnon ihmeistä: metsämaitikka, kurjenjalka, suoputki, rantakukka, häränsilmä.

Luontopolkumiehen muita reittejä lähistöllä:
Heisanharjun luontopolku Kouvolassa
Ketunlenkki Repoveden kansallispuistossa