Irja Hannosen polku Mikkelissä

Päivämäärä: 13.7.2020
Luontopolkumiehen reittinumero: 169
Reitin pituus: 4 km
Kohokohdat: Niityt, Kuolimojärven rannat
Parkkipaikka: Hyvä parkkipaikka noin 15 autolle, osoite Karkauksentie 910, Suomenniemi
Opasteet/kyltit: Hyvät
Varusteet/jalkineet: Suota, heinikoita ja kosteita kohtia, suosittelisin saappaita tai maastokenkiä ja pitkiä lahkeita kesälläkin.

Kesäretkipäivä, päätin ajella Suomenniemelle ja tutustua Irja Hannosen luontopolkuun. Lähestyessäni kohdetta totesin, että Karkauksen kylä vaikutti hyvin sympaattiselta ja Karkauksentie oli sekin hauska kokemus mäkineen, mutkineen ja maatiloineen. Lopulta saavuin navigaattoriin naputeltuun osoitteeseen, jossa oli jo kyltti - tai parikin - osoittamassa parkkipaikkaa kohti.

Melko tilava parkkipaikka oli noin sadan metrin päässä. Parkkipaikan perällä on myös iso opastaulu, jonka molemmilla puolilla on infoa, mm. Irja Hannosesta sekä Kuolimo-järvestä, jonka rannoilla luontopolku osaksi kulkee. Irja Hannonen asui täällä Karkauksessa Tikan tilalla 1924-2003 ja testamenttasi omaisuutensa lopuksi kotikunnalleen. Retkeilyreitti on perustettu hänen toiveestaan ja häntä kunnioittaen. 

Reittikartta on selkeä. 

Ja hyvän laminoidun reittikartan sai myös lainata opastaulussa kiinni olleesta postilaatikosta. 

Reitti alkaa Tikan tilalle vievän tien toiselta puolelta.

Ensi metreillä kuljetaan pieni kierros lähimetsässä, sen jälkeen palataan pihatielle ja sivutaan tilan rakennuksia. Minulle sattui säiden suhteen tuuria, synkkä sadepilvi oli juuri kulkenut tästä ohi ja oli nyt koillispuolellani.

Harvinainen kyltti luontopolkujen varrella - täällä olisi rantatontti tarjolla. Alla olevan puhelinnumeron joudut itse käymään katsomassa.

Alkumatkalla kuljetaan hyvin rehevien niittyjen tai ehkäpä jopa entisen puutarhan läpi. Näillä tienoilla alun janareitti vaihtuu ympyräreitiksi, luontopolku lähtee kiertämään ympyrää vastapäivään.

Reitti seuraa myös entisen pellon laitaa.

Hieman yli kilometri matkaa takana ja saavutaan Kuolimo-järven rantaan, Kuituranlahdelle. Täältä rantakoivikosta löytyy Kuituran laavu, johon istahdin kahville ja eväsleiville.

Myös vähän kuluneet penkit ja pöytä ovat kävelijän käytössä.

Laiturilla voi käydä ihailemassa Kuituranlahden maisemia. Itse säikäytin heinäsorsan, joka lähti rääkyen laiturin vierestä kauemmaksi. En tiedä, kumpi meistä loppujen lopuksi säikähti enemmän. Rauhoittelin meitä molempia. Reitti muuten jatkuu laavulta pienen lahdenpohjukan ympäri vastapäiselle rannalle, joka näyttää melko kivikkoiselta.

Ja sitä se onkin. Seuraavat kolmesataa metriä kuljetaan Kuituranlahden pohjoisrantaa, kivikon ylitykseen on rakennettu pitkospuita, mutta ne ovat melko vanhat ja kuluneet. Melko hyvin niissä pääsi kulkemaan, mutta varovaisuutta tarvitaan muutamassa kohdassa, jossa pitkokset olivat irronneet kiinnityksistään.

Kuituranlahden kauniissa rantamaisemassa oli mukavan rauhallista kävellä.

Kahden kilometrin kohdalla voi tehdä päätöksen siitä, kiertääkö koko 4 kilometrin kierroksen vai oikaiseeko tästä suoraan Kissalammelle ja selviää puoli kilometriä vähemmällä. Itse päätin toki kiertää koko lenkin ja jatkaa vielä hetken matkaa järven rantaa pitkin. Kuvassa näkyy myös punainen pantamerkki, jota täällä oli käytetty reittimerkintänä.

Noin 2,2 kilometrin kohdalla reitti poistuu rannalta. Seuraavat viisisataa metriä kuljetaan korpimetsässä. Reitti sivuaa Kuituran komeaa kalliota, mutta ei nouse mäen päälle. Metsä tuntui olevan täynnä peukaloisia, niiden laulua kuului monesta suunnasta.

Sympaattinen suolampi, Kissalampi, tuli vastaan noin kolmen kilometrin kävelyn kohdalla. 

Kissalammen kieppeillä on jälleen noin sadan metrin pitkospuuosuus.

Kartan mukaan Kissalammen jälkeen käväistään Huuhkajavuorella. Tuostako pitäisi mäen päälle nousta? Jyrkältä näyttää...

Ihan jyrkimmältä kohdalta ei noustu mäen päälle, eikä ehkä ihan korkeimmalle kohdallekaan. Tässä käydään joka tapauksessa reitin korkeimmalla kohdalla, korkeuseroa järven rannasta tuli noin 30 metriä. Mäen päältä lähdetään laskeutumaan kohti ympyräreitin loppua. Taimikossa oli melko korkea heinikko, tein punkkitarkastuksen heti mäen alla.

Palasin ketomaisemiin. Nappasin kuvan vuohenputken kukinnolla lepäilevästä perhosesta, hopeatäplästä. Tutkin tätä kirjoittaessani Luontoportti-sivustolta hopeatäpliä ja olin tunnistavinani tämän angervohopeatäpläksi. Perhosasiantuntijat voivat mielihyvin kommentoida!

Muutama sata metriä kävelyä ja olin taas parkkipaikalla. Kävelyyn meni aikaa noin puolitoista tuntia. Yhtään ihmistä en reitillä tavannut. Vieraskirjan perusteella kävelijöitä oli kuitenkin esim. menneen viikonlopun aikana ollut ihan mukavasti.

Irja Hannosen luontopolku oli hyvin sympaattinen ja monipuolinen. Pidin siitä kovasti. Toivottavasti reitin rakenteita: pitkospuita, laituria ja pöytiä ja penkkejä jaksetaan huoltaa ja polku pysyy kunnossa. Kannattaa tutustua!

Muita Luontopolkumiehen reittejä Mikkelissä:

Säynätin vaelluspolku
Neitvuori ja Hiijje Silimukka