Öjan saaristopolku Kokkolassa

Päivämäärä: 15.5.2025.
Luontopolkumiehen reittinumero: 559.
Reitin pituus: 23 km.
Kohokohdat: Merimaisemat puolivälissä, pari kivaa taukopaikkaa, monipuolinen reitti.
Parkkipaikka: Café Brygganin pysäköintipaikka, Öjantie 454. Paikka kartalla.
Julkiset liikenneyhteydet: Koulupäivisin vuoro Öjasta Kokkolaan ja v.v. Lue lisää Kokkolan paikallisliikenteestä täältä.
Opasteet/kyltit: Erinomaiset.
Varusteet/jalkineet: Paljon kosteita paikkoja, ainakin keväällä. Jos jaksat kävellä 20 km vedenpitävillä, esim. kumisaappailla, valitse ne.
Vaativuustaso: Keskivaativa reitti.
Tulipaikka: Useampi tulipaikka.

Varoitus! Tämä oli luultavasti pisin polku, jonka olen kävellyt - ainakin Luontopolkumiehenä. Tekstiä ja varsinkin kuvia tulee pakostakin paljon. Yritän kuitenkin tiivistää noin 23 kilometrin kävelyn suhteellisen lyhyeksi paketiksi. Kuvat saavat kertoa suuren osan tarinaa.

Öjan polku oli ollut jo pitkään suunnitelmissa, nyt minulla oli aikaa ja tarmoa tutustua siihen. Ajelin toukokuisena arkiaamuna Öjaan ja löysin heti Café Brygganin ja pysäköintipaikat sen lähellä. Myönnän, että kävin vielä ajelemassa autolla vähän Bodöntiellä (jonne polku ensimmäisenä suuntaa) ja katselin, voisiko autolle löytyä pysäköintipaikkaa, joka lyhentäisi reittiä hieman. Eipä löytynyt. Edellisten päivien pitkät kävelyt tuntuivat vähän jaloissa ja mietin, jaksaisinko varmasti kävellä yli 20 kilometriä. Päätin lähteä kokeilemaan - reitinhän voisi tarvittaessa lyhentää puolikkaaksikin. Lähtöpaikalla ei muuten ole karttaa, mutta siihen voi tutustua Kokkolan nettisivulla.

Auto parkkiin, reppu selkään ja alkumatkan asfalttiosuudelle. Ensimmäiset opasteet ovat Bodöntien alussa.

Olin lukenut, että reitti on keväisin kostea ja päätin lähteä matkan kumisilla kengillä, jotta varpaat eivät turhaan kastuisi. Alun asfalttiosuus hieman harmitti, mutta minkäpä teet.

Asfaltilta poistutaan aika tarkkaan kilometrin kohdalla. Opasteet ovat molempiin suuntiin, mutta etukäteistietojeni mukaan reitti kierrettäisiin vastapäivään, joten kurvasin oikealle kohti Korvgräveniä, joka on reitin ensimmäinen taukopaikka.

Jos jalat tuntuivat alkumetreillä vähän kankeilta ja ehkä sitä myöten tunnelmakin lattealta, niin yhtäkkiä mieli kirkastui - saman tien kun olin päässyt pehmeälle alustalle. Upea aamu, mukava polku, mikäpä tässä on kävellessä! Päätin, että kävelen rauhallisesti, pidän taukoja ja teen kaikkeni, että saan koko lenkin kierrettyä. Sinisten vaeltaja-merkkien lisäksi reitti on muuten opastettu sinisillä maalimerkeillä. Merkintöjä on paljon, epäselviä kohtia ei ollut.

Reitti vie melkein heti ensimmäisen järven rantaan. Edsflaganin rannassa ei ole sen kummempaa taukopaikkaa tai edes istuskelumahdollisuutta - reitti käväisee järven rannassa ja lähtee nousemaan kallioille.

Tällaista avointa kalliomaisemaa saaristopolulla riittää. Tvaröbergenin korkein kohta lienee noin kymmenen metriä merenpintaa korkeammalla, paljon tämän korkeammalle täällä ei kivuta. Tapasin reittiä kävellessäni muuten kaksi muuta ihmistä, täällä heistä ensimmäisen eli koiraa ulkoiluttaneen nuoren miehen.

Täällä oli myös reitin ensimmäinen infotaulu, jonka aiheena oli tervahaudat.

Tvaröbergeniltä polku laskeutuu Mjosundiin, jossa kävellään hetken aikaa asfalttitiellä, kauniin Mjosundsvikenin rannan tuntumassa. Kävelyä on takana hieman yli kolme kilometriä.

Kolmen ja puolen kilometrin kohdalla poistutaan taas asfaltilta - nyt sitä ei olekaan odotettavissa ennen viimeistä kilometriä. Polku kulkee hetken kuusikossa, sitten taas kauniissa kangasmaastossa, mäntyjen ja kanervien välissä. Koko ajan kuljetaan kohti pohjoista.

Reitti laskeutuu lähellä Mostroträsketin järveä ja kulkee jonkin aikaa ruovikossa pitkospuilla. Kohta ylitetään Mjosundintie, joka on täällä muuttunut hiekkatieksi. Tässä oli hakkuuaukea. Ei ihan suosikkimaastoani, mutta jostain syystä tässä hakkuuaukeassa oli jotain, joka miellytti silmää. Kävelijän kannalta oli hienoa, että kaikki hakkuujätteet olivat siisteissä kasoissa ja itse polku oli hyvin näkyvissä ja mukavasti käveltävissä. Tämä ei ole aina itsestään selvää.

Noustaan Mostron kalliolle. Täällä on reitin korkein kohta - ja Öjan korkein piste, joka on noin 20 metriä merenpinnan yläpuolella. Paikka on luultavasti tullut esiin meren alta noin 2000 vuotta sitten.

Mostron kallioilla oli myös tämä hauskasti kasvava mänty, joka suorastaan kutsui selfie-hetkeen.

Reilut kuusi kilometriä takana. Tämä oli paikka, josta olisin voinut kääntyä kohti lähtöpaikkaa. En tietenkään sitä halunnut - ja kroppa tuntui sanovan jatkon olevan OK. Halusin luonnollisesti päästä reitin pohjoispäähän ja merenrantaan. Jatkoin siis oikealle kohti läheistä Korvgrävenin taukopaikkaa.

Polku laskeutui Korvgräven-järven rantaan ja kulki hetken rantametsässä. Pian vastaan tuli mainio taukopaikka. Korvgrävenin rannalla on kota sekä nuotiopiiri, jonka vierestä kuva on otettu. Kuvaajan selän takana on myös Öjan luonnonsuojelu- ja metsästysyhdistyksen maja. Vuonna 1924 perustettu yhdistys oli Suomen ensimmäinen laatuaan. Vielä järven nimestä: paikalla oleva taulu kertoo, että nimi voi tulla makkaran muotoisesta järvestä tai ehkäpä tuulen aiheuttamista väreistä (kårar) veden pinnalla. Täällä tapasin toisen reitillä kohtaamani ihmisen, pyörällä liikkuneen tytön.

Pidin tauon, nautiskelin kahvista ja eväsleivästä. Kun vihdoin jatkoin matkaa, niin ensimmäisenä vastassa oli kannustava kyltti - enää 16 kilometriä jäljellä. Eipä hätää, kävely tuntui pelkästään mukavalta.

Polku käväisee Bastuflagan-nimisen järven rannan lähistöllä ja nousee ylös seuraavalle mäelle. Täällä reitin varrella on Terveyskivet eli Hälsostenar. Yllättävät kivenjärkäleet näissä maisemissa, en olisi uskonut täällä moisia lohkareita näkeväni. Kivien välissä on taulu, joka kertoo niiden saaneen nimensä lähistöllä kasvavien yrttien ja syötävien kasvien mukaan. Yksi niistä on kallioimarre, jonka juuri maistuu melko lailla lakritsilta.

Reitin varrella on muutama rakkakivikko. Tämä taisi olla niistä pisin ja vaikein. Ollaan Sorghusbergetillä noin 8,5 kilometrin kohdalla. Reitti kulkee tosiaan muutaman kymmenen metrin matkan keskellä kivikkoa.

Yksi hienoimmista paikoista on yhdeksän kilometrin kohdalla, jossa polku kulkee Bergöflagan-järven rannan ruovikossa pitkoksilla. Keskellä ruovikkoa on myös penkki, johon minäkin istahdin hetkeksi juomatauolle.

Aloin jo katsella malttamattomana karttaa, jonka olin printannut mukaan - jokohan kohta päästäisiin meren rantaan? Polku ylittää vielä kerran tien (Bergöflagantie) ja noin 11 kilometrin kohdalla meri on jo mäntyjen takaa näkyvissä. Polku kääntyy tiukasti vasemmalle.

Ihan vielä ei päästä meren äärelle, reitti kiertää vielä Storvikenin lahden. Kävelyä on takana melkein 13 kilometriä, kun polku laskeutuu rantakalliolta Öjan pohjoisrannalle - jos tätä niemeä nyt sillä nimellä kutsutaan. Joka tapauksessa ollaan reitin pohjoisimmassa pisteessä.

Kallioilla oli tuulista. Viileähkö pohjoistuuli ei antanut minun pitää toista taukoani täällä. No, tästä piti olla enää kilometri Vändöreniin, jonne nuoliopasteet olivat ohjaamassa. Uskoin siellä olevan jonkinlaisen mukavan taukopaikan.

Kallioita pitkin kävellään hyvä tovi. Kohta näkyvissä on Vändören. Se osoittautui näkötorniksi, joka vaikutti mielestäni aika hurjalta. Mahtaisinko uskaltaa kiivetä torniin? Päätin rohjeta tekemään sen, mutta torni olikin suljettu, portaille ei edes päässyt. Tornin läheisyydessä oli pari hyvin yksinkertaista penkkiä, joten pidin toisen kahvitauon tornin juurella istuen.

Tauon jälkeen matka jatkui, tässä oli taas muutaman vuoden takainen hakkuuaukea. Huomasin parissakin kohdassa, että aukeiden eteläpuolella oli jonkin verran tuulenkaatoja. Polku hävisi hetkeksi puiden alle ja jouduin kiertämään aika pitkän lenkin, että pääsin taas takaisin virallisien merkkien luo.

Reitti palailee toisen kerran Bergöflagan-järven tienoille. Reittiä oli paikoin muutettu, liekö edellinen polun linjaus ollut liiankin kostea. Täällä oli myös erinomaisia pitkospuupätkiä, luulenpa että niitä oli juuri korjailtu ja paranneltu. Öjan saaristopolun pitkospuut olivat mielestäni kaikin puolin todella hyväkuntoisia.

Melkein 17 kilometriä takana. Polku käy järven eteläpäässä jääkärietappituvalla, josta en saanut onnistunutta kuvaa. Sen luona ei ollut taukopaikkaa, toisin kuin olin kuvitellut. Tupa on kuusikon keskellä - ehkä siksi sitä on käytetty piilopaikkana, kun Saksaan aikovat jääkärit siellä pysähtyivät yli sata vuotta sitten. Viittaisiko viereisen sillan kyltti "Frihetsstigen" eli vapauspolku siihen historiaan. Tuvan seinässä oleva taulu kertoo myös siitä, että täällä on tehty Suomen ensimmäisiä kalatutkimuksia 1920-1930-luvulla, paikallinen Igor Sandman vuokrasi rannat ja tutki kalojen liikkeitä ja levinneisyyttä.

Polku tulee tielle ja kulkee hetken matkaa sitä pitkin. Ensimmäisen taukopaikan jälkeen en ollut nähnyt kylttiä, joka kertoisi jäljellä olevan matkan pituuden - nyt oli kuusi kilometriä jäljellä.

Tieltä kurvataan taas metsään. Olisiko tässä ollut reitin pahimmat kosteikot. Muutaman kerran astuin polulla mutaiseen kohtaan ja saapas upposi mutaan nilkkaa myöten. No, minun ei tarvinnut varoa mutapaikkoja, joten uskaltauduin kyllä kävelemään keskellä polkua. Lenkkareilla tänne ei kannata lähteä.

Saarimökki noin 18,5 kilometrin kohdalla oli yksi suosikkipaikoistani tällä reitillä. Samanlaisia mökkejä on ollut Öjassa tusinan verran, nyt tämä on ainoa jäljellä oleva. Sitä on käytetty 1900-luvun alussa asuinpaikkana loppukesästä, kun lehmät olivat laitumella saaristossa. Vieressä on sijainnut pieni navetta ja heinälato. Lehmiä pidettiin täällä lokakuun alkuun saakka. Itse pidin tässä reitin kolmannen evästaukoni.

Mökin vieraskirjassa edellinen merkintä oli vapunpäivältä, tasan kaksi viikkoa ennen omaa käyntiäni. Ihmettelin muuten todella korkeaa rappusta mökin ovella, mutta sitten huomasin, että rappuset oli siirretty hieman kauemmas ovelta, ehkäpä ne oli juuri maalattu. Kiitos huollosta!

Loppumatka tarjoaa vuorotellen lyhyitä tieosuuksia ja lyhyitä metsäosuuksia. Kahdenkymmenen kilometrin rajapyykki tulee täyteen Pjukörintiellä, josta reitti kääntyy Kåtöntielle. Reitti kurvaa tien länsipuolelle - palaa hetken päästä tielle ja kurvaa sen itäpuolelle. Kuva otettu noin 22 kilometrin kohdalla, viimeisellä polkuosuudella. Kävely tuntuu jo jaloissa, mutta tässähän ollaan melkeinpä jo loppusuoralla.

Viimeinen kilometri kuljetaan siis Kåtöntiellä ja Bodöntiellä. Ympyräreitti päättyy ja viimeinen asfalttiosuus tuo Café Brygganille. Heitin repun autoon ja kurkkasin Café Brygganin terassille. Kahvila ei ollut vielä auki toukokuussa. Paikka on aivan ihastuttava, onhan tänne pakko tulla uudestaan kesällä.

Ja nyt lopuksi pitkän reitin faktoihin. Minun mittaukseni kertoi reitin pituudeksi peräti 23,5 kilometriä. Aikaa kului lähes seitsemän tuntia. Siihen sisältyi kolme evästaukoa. Poluilla tapasin tosiaan vain kaksi muuta reippailijaa.

Reitti on vaativa pituutensa puolesta, mutta ehkäpä kuitenkin keskivaativa maastonsa puolesta. Reitillä on melko paljon kivikoita, joissa on jonkin verran haastetta.

Olin hyvällä tuulella kävelyn jälkeen. Tämä oli tosiaan todennäköisesti pisin kävelyni seitsemän vuoden aikana - se sujui mainiosti. Onneksi keväinen päivä oli aurinkoinen, muttei liian lämmin. Täydellinen päivä pitkälle ja antoisalle kävelyretkelle.

Sijainti: N=7085310.467, E=298544.170 (ETRS-TM35FIN)

GEO:lat=63.8369097, GEO:lon=22.9031013

Voit seurata retkitunnelmiani myös Facebookissa
ja Instagramissa: @luontopolkumies 

Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä:
Fäbodan esteetön luontopolku
Ohtakarin luontopolku
Runoilijoiden polku, Pedersöre

Onko reittiin tullut muutoksia? Jotain korjattavaa, lisättävää, kommentteja? Lähetä postia Luontopolkumiehelle