Juupajoen rotkon polut

Päivämäärä: 9.10.2023
Luontopolkumiehen reittinumero: 461
Reitin pituus: 2,5 km (pisin reitti sekä pistot Myllyraunion taukopaikalle ja Pikkukirkolle)
Kohokohdat: Dramaattinen rotkolaakso siltoineen ja taideteoksineen
Parkkipaikka: Melko tilava parkkipaikka osoitteessa Koskitie 45. Lähistöllä myös muita mahdollisuuksia. Paikka kartalla.
Julkiset liikenneyhteydet: Juna-asema muutaman sadan metrin päässä.
Opasteet/kyltit: Oikein hyvät
Varusteet/jalkineet: Maastomuotojen takia rotkoon suositellaan tukevia maastokenkiä.
Keskivaativa reitti
Yksi tulipaikka

Sattuma johdatti minut Juupajoelle. Olin kävellyt viitisen tuntia Pukalan virkistysmetsässä Orivedellä ja mietin, oliko seuraavaksi vuorossa kotimatka vai löytäisinkö vielä yhden lyhyen kävelyreitin kotimatkani varrella. Ajettelin, että jaksaisin ehkä kävellä vielä muutaman kilometrin. Pinnistelin muistiani ja yritin miettiä Oriveden ja Helsingin välillä olevia lyhyitä kävelyreittejä, joita olin muistiini kerännyt. Oriveden kohdalla tulin risteykseen, jossa huomasin tienviitan Juupajoelle.

Päätös tuli sekunnissa. Juupajoen rotko oli ollut jo jonkin aikaa mielessäni. Tarkistin karttaohjelmasta, että sinne olisi vain 14 kilometriä matkaa. Osoite navigaattoriin ja auton keula kääntyi kohti Juupajokea. Saavuin sinne kymmenen minuuttia myöhemmin - parkkipaikkakin löytyi helposti. Sen laidassa on hauska pöytäryhmä sekä iso liuta opasteita. Oikeassa laidassa näkyvässä taulussa ohjeistetaan mm. valitsemaan hyvät jalkineet jyrkille ja liukkaille poluille sekä antamaan rotkon eläimille ja linnuille oma rauhansa.

Kartta kertoo kolmesta eri reitistä, joista sininen olisi pisin - noin kaksi kilometriä. Olin tosiaan aamupäivällä kävellyt jo 13,5 kilometriä, mutta kaksi lisäkilometriä jaksaisin varmasti!

Reitti laskeutuu heti parkkipaikalta portaita pitkin rotkon pohjalle, parikymmentä metriä alemmas. Jostain toisesta blogista lukaisin, että askelmia on 130. Puihin maalatut maalimerkit kertovat kaikkien kolmen reitin kulkevan tässä samaa matkaa.

Muutama vuosi sitten reittiä on kunnostettu talkoovoimin. Samalla on lisätty niin luontoon liittyvää taidetta kuin muutama runotaulukin. Taulut ovat paikallisen taidepuusepän taidonnäyte. Luontolyyrikko Risto Rasa on kirjoittanut tämän lyhyen metsärunon.

Ensimmäinen luontotaideteos on sekin portaiden varrella. Pöllöt - kuten muutkin sammaleiset hahmot reitin varrella - ovat ilmeisesti paikallisen taiteilijan Pirjo Loposen käsialaa. Saamani tiedon mukaan pöllöperheeseen kuuluu isä Huhuu, äiti Uhuu sekä poikaset Pii, Paa ja Pöö.

Portaiden alapäässä pidemmät reitit jatkavat joen pohjoispuolella, mutta lyhyin keltainen reitti kääntyy jo tässä kohti Koskenjalkaa - eli kenkämuseota, jonka kulmille reitit päättyvät. Nyt ollaan siis raviinissa - eli veden uurtamassa kapeassa ja syvässä laaksossa.

Synkässä rotkossa polun varrella on muutama kuoppa - no mitäpä muutakaan ne voisivat olla kuin peikonpesiä.

Kolmensadan metrin kohdalla ylitetään silta ja siirrytään joen eteläpuolelle. Tässä tullaan joen mutkaan, jossa on yksi reitin taukopaikoista. Blogin pääkuva on otettu samasta paikasta toiseen suuntaan - siinä näkyy silta ja joen mutkan jyrkähkö rantapenger, jonne reitti suuntaa seuraavaksi.

Penkereellä on sinisen ja punaisen reitin risteys. Punainen reitti jatkaa tästä pengertä vielä ylemmäksi, sininen kääntyy penkereen suuntaisesti kohti itää. Kyltti varoittelee sinisen reitin olevan haastava mm. liukkauden ja juurien takia. Hieman jännitti syksyinen liukkaus - viimeiset päivät olivat olleet kosteita ja edellinen yö puolestaan melkoisen kylmä.

Onneksi reitin rakenteet ovat hyvässä kunnossa - pitkokset eivät olleet kovinkaan liukkaita. Pitkospuuosuutta oli joen rannan suuntaisesti noin parisataa metriä.

Pitkosten jälkeen ylitetään joki toisen kerran ja siirrytään taas sen pohjoispuolelle. Joessa on tässä kohtaa hieno paikka, kuohuva koskiosuus.

Muutama metri reitin ulkopuolella (äskeisen kuvan paikasta oikealle) oli aivan joen rannassa kyltti, jota ihmettelin. Käväisin lukaisemassa: "Pyykkirannan burnout-patama. Huolien huuhtoutumispaikka." Kylän asukkaat ovat aikanaan pesseet täällä pyykkiä. Nyt täällä voi käydä huuhtelemassa huolia pois vaikkapa vilvoittelemalla varpaita koskivedessä. Uimassakin täällä voi jokaisenoikeuksilla käydä.

Sillan ylityksen jälkeen puun rungossa oli vihreä kyltti, joka kehotti ottamaan selfien ja postaamaan sen hashtagilla, jonka unohdin. Eikä sitä pystynyt kuvistakaan jälkeenpäin tarkistamaan, pahus vieköön. Luontopolkumies, vihreä kyltti ja komea koski kuitenkin kuvassa - postaan sen nyt tänne ilman hashtagia.

Samasta kohdasta alkaa sinisen reitin varsinainen ympyräosuus, vajaan kilometrin mittainen. Se vie aluksi kuusikkoiseen laaksoon, joka oli täällä sikäli poikkeuksellinen maisema, että jokirannan tienoo on hieman tasaisempi eikä nouse korkeana penkereenä heti joen laidalta. Tätä kutsutaan Kuiskauksien laaksoksi.

Näillä tienoin kiinnitin huomiota myös QR-koodeihin, joita näin muutamassa paikassa reitin varrella - kuten tässä kääpiä tai sieniä tuottavassa kuusenrungossa. Osoitteeksi mainitaan juupajoki.fi/sammalhahmot ja tarinat. Tällä hetkellä sivusto ei kuitenkaan toimi - sain Juupajoelta tietoa siitä, että osa sammalhahmoista sekä netin tarinat ovat tällä hetkellä huollossa. Blogitekstiä suunnitellessani olinkin kiinnittänyt huomiota siihen, että joissain aiemmissa lehtiartikkeleissa ja blogiteksteissä oli hahmoja, joita itse en reitin varrella nähnyt. Ehkäpä tässäkin kohdalla on sijainnut jokin sammalhahmoista.

Pian Kuiskausten laakson jälkeen saavutaan risteykseen, jossa ympyräreitti jatkaa vasemmalle, mutta oikealle voi tehdä piston Myllyraunion taukopaikalle. Olisikohan se kaukana? Päätin kuitenkin käydä katsomassa - ja se löytyikin alle sadan metrin päästä. Joen mutkassa on hieman myllyn kivijalkaa näkyvissä ja vierestä löytyy piknikpöytä. Palailin samaan risteykseen ja jatkoin sinisen nuolen suuntaan. Tässä oli reitin jyrkin nousu.

Mäen päällä on taukopaikka. Tänne on mahdollista saapua myös esteettömästi, Kirkkotien kautta.

Laavun jälkeen reitti ylittää juuri mainitsemani Kirkkotien. Tässä on nuoli myös kohti Pikkukirkkoa. Halusin käydä sitä kurkkaamassa. Tätä Pikkukirkkoa kutsutaan myös Suutarien kirkoksi, sillä paikallinen Aaltosen Kenkätehdas on rakennuttanut kirkon teollisuusyhteisön seurakuntataloksi vuonna 1951.

Palasin reitille. Ympyräreitti laskeutuu takaisin joen rantaan. Sen jälkeen palailin pitkospuita pitkin penkereelle, josta jatkoin taas sinisen ja punaisen reitin yhdistelmää mäkeä ylös. Mäen päällä istuskeli kookas hahmo, jolla oli hauska #juupajokionjees-kyltti. Tätä tunnistetta tuli minunkin jo käytettyä somessa. Jos tarkkaan kuvaa katsoo, voi myös huomata vasemmassa alareunassa reittikartan - se oli nimenomaan sinisen ja punaisen reitin risteyksessä.

Juupajoelta saatua lisätietoa: hahmo on nimeltään Hankala Hermanni. Kiltti ja säyseä jättiläinen, some-influensseri, viihtyy valokuvissa!

Reitti kiertää pienen reitin penkereen reunalla ja palailee vielä joen tasolle, nyt ihan ensimmäisen sillan luokse ja risteykseen, jossa kaikki kolme reittiä yhtyvät. Muutaman metrin päässä on lyhyen keltaisen reitin istuskelupaikka ja sen vieressä erikoinen hahmo keinumassa kävelijän pään yläpuolella. Hän on peikkotyttö Pimpula, jonka lempiharrastuksia ovat majojen rakentelu, kivillä pomppiminen ja puiden oksilla keinuminen. Muistathan, että luonnonsuojelualueella hänellä on ainoana lupa harrastaa näitä asioita.

Hetken päästä ollaan korkean kosken tuntumassa. Juupajoen keskustaajaman nimi on Korkeakoski, mutta itse koskesta ei ilmeisesti käytetä samaa nimeä. Koskella on pudotuskorkeutta noin 20 metriä. Reitti kulkee nyt vasemmalla olevan tehdasrakennuksen ympäri kohti lähtöpaikkaa. Korkeakosken kenkätehdas oli Suomen ensimmäinen, perustettu jo 1800-luvulta, tämä rakennus on tosin vuodelta 1916. Nykyisin tehdasrakennuksessa toimii Kenkämuseo, joka on auki kesäkaudella. Vuoden 2023 kengät lahjoitti museolle muuten Pekka Haavisto.

Palailin kuohuvan kosken yli siltaa pitkin lähtöpaikalle. Kävelyä kertyi 2,5 km ja aikaa käytin noin tunnin. En tavannut muita ihmisiä kävelyni aikana.

Reitti ei ole helpoimmasta päästä, ainakaan näin syksyllä. Rantatöyräät ovat suhteellisen jyrkkiä. Paikoitellen oli hieman kuraista ja liukastakin, mutta vähän varoen pärjäsin mainiosti. Reitti oli mielestäni näin syksylläkin oikein ihastuttava - ja parhaimmillaan se on varmasti kesällä, kun rotkolaakson luonto on rehevimmillään.

Sijainti: N=6854257.598, E=361370.957 (ETRS-TM35FIN)
GEO:lat=61.796002, GEO:lon=24.370297

Voit seurata retkitunnelmiani myös Facebookissa
ja Instagramissa: @luontopolkumies 

Muita Luontopolkumiehen reittejä lähistöllä:
Iso-Vuorijärvi, Orivesi
Pikkulatosaaren kierros, Ruovesi
Pukalan virkistymetsä, Orivesi

Onko reittiin tullut muutoksia? Jotain korjattavaa, lisättävää, kommentteja? Lähetä postia Luontopolkumiehelle