Syrjänalusen harjupolku Evon retkeilyalueella Hämeenlinnassa
Päivämäärä: 30.6.2018
Luontopolkumiehen reittinumero: 26
Reitin pituus: 4 km (virallisesti 3 km)
Kohokohdat: Upea harju, Karvalammin lähde
Opasteet ja kyltit: Kohtuulliset. Opasteet OK, infotaulut melko vanhoja.
Parkkipaikka: Pieni parkkipaikka Vappulantien laidassa.
Varusteet/jalkineet: Reitillä oli muuten kuivaa, mutta Karvalammin lähteen luona pitkospuut olivat veden alla. Sukat kastuivat.
Huom! Luontoon.fi -sivun mukaan reitti ei tällä hetkellä käytössä. Palaan, kun uutta tietoa on saatavilla.
Kesäkuun viimeisenä lauantaina oli mukava retkeilysää. Olin kävellyt jo kolme reittiä, mutta päätin, että kun nyt kerran olen jo valmiiksi Evolla, niin kävelen vielä yhden kohtuumittaisen reitin. Valitsin Evon harjupolun, jonka pituudeksi mainitaan noin kolme kilometriä. Taas ajoin kerran parkkipaikan ohi, mutta karttaa tutkittuani löysin pienen parkkipaikan Vappulantien laidasta.
Parkkipaikan laidassa on kyltti, joka sai minut epäilemään, lähtisikö paikalta kaksi eri polkua - luontopolku ja harjupolku. Ei lähtenyt. Mutta tähän olen kyllä törmännyt aiemminkin, olisipa mukavaa, jos reittiä kutsuttaisiin vain yhdellä nimellä - niin netissä kuin reitillä olevissa kylteissäkin.
Sata metriä tietä pitkin ja seuraava kyltti ohjasi luontopolulle. Harjupolusta ei mitään mainintaa. Vasta kilometrin kävelyn jälkeen uskoin varmasti olevani oikealla reitillä. Ilveksen tassukuviot johdattivat täälläkin pitkin oikeaa polkua.
Reitti kääntyy hiekkatieltä Syrjänalusen lammen rannalle, josta löytyi myös reitin ainoa istuskelu- ja tulipaikka. Lampi oli pittoreski ja kauniin värinen.
Syrjänalusen rannasta luontopolku lähtee kipuamaan rinnettä ylös kohti mäntymetsää.
Ja kotvan aikaa polku kulkeekin valoisassa mäntymetsässä.
Noin kilometrin kävelyn jälkeen metsä synkkenee ja saavutaan Syrjänalusenharjun juurelle. Jyrkähkö nousu johdattaa harjun laelle.
Kuten olen aiemminkin jo kirjoittanut, kuvat eivät tee oikeutta harjuille. Syrjänalusenharju on yksi komeimpia harjuja, jossa olen kulkenut. Harju on korkea ja jyrkkäreunainen - ja pitkä, polku kulkee yli kilometrin harjun laella. Kilpikaarnamännyt reunustavat polkua.
Eikä kuva tee myöskään oikeutta todella jyrkälle rinteelle, johon harju lopulta päättyy. Ja samantien vaihtuu metsätyyppi lehtomaiseksi - jalkojen juuressa kasvaa kieloja ja kevätlinnunherneitä.
Lehtomaisemassa oli paljon mielenkiintoista katsottavaa. Löytyipä tällainenkin luontokohde, kuin aseteltuna reitin varteen. Majava oli tehnyt puunrungosta taidetta Hautjärveen laskevan ojan luona.
Hautjärven harjulehdon jälkeen reitti siirtyi kosteisiin suomaisemiin ja pitkospuut olivat todella tarpeen. Jalkoihinsa sai totisesti keskittyä, jotta jalat pysyivät kuivina.
Seuraavaksi reitti saapui Karvalammille, joka oli ehkäpä suosikkikohteeni tällä reitillä. Raatteiden ja muiden suokasvien sekä kitukasvuisten puiden reunustama pitkospuureitti kulki aivan pienen suolammen rantaa pitkin.
Mutta yllätys: pitkospuut olivat painuneet veden alle. Tästä oli vain käveltävä. En halunnut kääntyä takaisinkaan - olinhan kävellyt jo kolmisen kilometriä, reitin piti olla jo aika loppumetreillä. Menin varovasti läpi ja toivoin, etteivät kosteat pitkospuut olisi kovin liukkaat. Hyvin meni. Sukat tosin hieman kastuivat, vaikka olin laittanut jalkaani tukevat jalkineet. Näin jälkeen päin ajateltuna, hauska seikkailu.
Pitkospuiden jälkeen saavutaan Karvalammin lähteelle, josta olisi varmaan saanut vaikkapa puhdasta juomavettä. Tämän jälkeen reitti palaa vielä hetkeksi tuoreisiin kangasmaisemiin. Näsiässä näytti olevan jo marjoja (mutta kuten kaikki tiedämme, myrkyllisiähän nuo ovat).
Aloin jo ihmetellä reitin pituutta, minun mittarini näytti melkein neljää kilometriä, kun lopulta saavuin hiekkatien reunaan ja arvelin olevani lähellä parkkipaikkaa. Kumma kyllä, tähän kohtaan ei oltu laitettu mitään kylttiä siitä, kumpaan suuntaan parkkipaikalle olisi lähdettävä. Suuntavaisto käski vasemmalle ja muutaman sadan metrin päästä tulinkin taas Syrjänalusen lammen lähelle ja parkkipaikalle. Oma mittaustulokseni hieman yli 4 km. Parkkipaikalla näin pari muuta retkeilijää, reitillä en törmännyt keneenkään.
Taas yksi huippureitti, jossa pientä miinusta nimiasioista (harjupolku vai luontopolku) ja parin opasteen epäselvyydestä sekä niistä veden alle jääneistä pitkospuista. Istuskelupaikkojakin olisi voinut olla lisää. Reitin infotaulut olivat melko vanhoja ja kuluneita - yksi niistä (alla oleva numero 4) nojasi maassa kaatuneeseen puunrunkoon ja alla olevan kuvan oikean reunan infotaulu piti lukea suoraan ylhäältä päin, se oli varsin kummallisessa asennossa. Ei haitannut. Kuten jo aiemmin sanoin, ehkäpä reitti pienine epäkohtineen tuntui vain hauskalta seikkailulta!
Luontopolkumiehen muita reittejä Evolla:
Luontopolkumiehen reittinumero: 26
Reitin pituus: 4 km (virallisesti 3 km)
Kohokohdat: Upea harju, Karvalammin lähde
Opasteet ja kyltit: Kohtuulliset. Opasteet OK, infotaulut melko vanhoja.
Parkkipaikka: Pieni parkkipaikka Vappulantien laidassa.
Varusteet/jalkineet: Reitillä oli muuten kuivaa, mutta Karvalammin lähteen luona pitkospuut olivat veden alla. Sukat kastuivat.
Huom! Luontoon.fi -sivun mukaan reitti ei tällä hetkellä käytössä. Palaan, kun uutta tietoa on saatavilla.
Kesäkuun viimeisenä lauantaina oli mukava retkeilysää. Olin kävellyt jo kolme reittiä, mutta päätin, että kun nyt kerran olen jo valmiiksi Evolla, niin kävelen vielä yhden kohtuumittaisen reitin. Valitsin Evon harjupolun, jonka pituudeksi mainitaan noin kolme kilometriä. Taas ajoin kerran parkkipaikan ohi, mutta karttaa tutkittuani löysin pienen parkkipaikan Vappulantien laidasta.
Parkkipaikan laidassa on kyltti, joka sai minut epäilemään, lähtisikö paikalta kaksi eri polkua - luontopolku ja harjupolku. Ei lähtenyt. Mutta tähän olen kyllä törmännyt aiemminkin, olisipa mukavaa, jos reittiä kutsuttaisiin vain yhdellä nimellä - niin netissä kuin reitillä olevissa kylteissäkin.
Sata metriä tietä pitkin ja seuraava kyltti ohjasi luontopolulle. Harjupolusta ei mitään mainintaa. Vasta kilometrin kävelyn jälkeen uskoin varmasti olevani oikealla reitillä. Ilveksen tassukuviot johdattivat täälläkin pitkin oikeaa polkua.
Reitti kääntyy hiekkatieltä Syrjänalusen lammen rannalle, josta löytyi myös reitin ainoa istuskelu- ja tulipaikka. Lampi oli pittoreski ja kauniin värinen.
Ja kotvan aikaa polku kulkeekin valoisassa mäntymetsässä.
Eikä kuva tee myöskään oikeutta todella jyrkälle rinteelle, johon harju lopulta päättyy. Ja samantien vaihtuu metsätyyppi lehtomaiseksi - jalkojen juuressa kasvaa kieloja ja kevätlinnunherneitä.
Ja heti harjun jälkeen saavutaankin Hautjärven harjulehtoon. Harjulehdon alla bongasin heti tyypillisiä lehtokasveja, mm. näsiän ja lehtokuusaman.
Hautjärven harjulehdon jälkeen reitti siirtyi kosteisiin suomaisemiin ja pitkospuut olivat todella tarpeen. Jalkoihinsa sai totisesti keskittyä, jotta jalat pysyivät kuivina.
Mutta yllätys: pitkospuut olivat painuneet veden alle. Tästä oli vain käveltävä. En halunnut kääntyä takaisinkaan - olinhan kävellyt jo kolmisen kilometriä, reitin piti olla jo aika loppumetreillä. Menin varovasti läpi ja toivoin, etteivät kosteat pitkospuut olisi kovin liukkaat. Hyvin meni. Sukat tosin hieman kastuivat, vaikka olin laittanut jalkaani tukevat jalkineet. Näin jälkeen päin ajateltuna, hauska seikkailu.
Pitkospuiden jälkeen saavutaan Karvalammin lähteelle, josta olisi varmaan saanut vaikkapa puhdasta juomavettä. Tämän jälkeen reitti palaa vielä hetkeksi tuoreisiin kangasmaisemiin. Näsiässä näytti olevan jo marjoja (mutta kuten kaikki tiedämme, myrkyllisiähän nuo ovat).
Aloin jo ihmetellä reitin pituutta, minun mittarini näytti melkein neljää kilometriä, kun lopulta saavuin hiekkatien reunaan ja arvelin olevani lähellä parkkipaikkaa. Kumma kyllä, tähän kohtaan ei oltu laitettu mitään kylttiä siitä, kumpaan suuntaan parkkipaikalle olisi lähdettävä. Suuntavaisto käski vasemmalle ja muutaman sadan metrin päästä tulinkin taas Syrjänalusen lammen lähelle ja parkkipaikalle. Oma mittaustulokseni hieman yli 4 km. Parkkipaikalla näin pari muuta retkeilijää, reitillä en törmännyt keneenkään.
Taas yksi huippureitti, jossa pientä miinusta nimiasioista (harjupolku vai luontopolku) ja parin opasteen epäselvyydestä sekä niistä veden alle jääneistä pitkospuista. Istuskelupaikkojakin olisi voinut olla lisää. Reitin infotaulut olivat melko vanhoja ja kuluneita - yksi niistä (alla oleva numero 4) nojasi maassa kaatuneeseen puunrunkoon ja alla olevan kuvan oikean reunan infotaulu piti lukea suoraan ylhäältä päin, se oli varsin kummallisessa asennossa. Ei haitannut. Kuten jo aiemmin sanoin, ehkäpä reitti pienine epäkohtineen tuntui vain hauskalta seikkailulta!
Luontopolkumiehen muita reittejä Evolla:
Kommentit
Lähetä kommentti